Yhdistetyn mitali jäi haaveeksi – ampumahiihtäjiltä huippuvenyminen

Jaa kaverilleTilaa Seura

Suomen yhdistetyn miehiltä Eero Hirvoselta ja Ilkka Herolalta odotettiin nousua mitalitaisteluun yhdistetyn suurmäen kilpailussa. Herola tössi kuitenkin oman saumansa surkeaan hyppyyn mäestä. 119,5-metrinen jätti miehen sijalle 28 peräti 2.21 kärjestä ennen hiihtoa.

Eero Hirvonen sen sijaan onnistui hyvin, vaikkei ihan nappiin. 132,5-metrinen riitti sijaan seitsemän mäkiosuudella. Kärkeen oli ennen hiihtoa matkaa 44 sekuntia ja pronssille 26 sekuntia. Mutta valitettavasti siihen väliin sijoille 4-6 mahtui kolme kovaa saksalaista Eric Frenzel, Fabian Riessle ja Johannes Rydzek, hyviä hiihtäjiä kaikki. Hirvonen oli heistä 10, 13 ja 24 sekunnin päässä, joten ainoa taktiikka ladulle oli sama kuin normaalimäen kilpailusta; urku auki alusta saakka ja saksalaisletka kiinni. Normaalikilpailussa Hirvonen veti hurjan ensimmäisen kilometrin, mutta se oli liian kova, eikä ero kärkeen enää kaventunut, päinvastoin. Pari metriä lisää mittaa hyppyyn, niin Hirvonen olisi ollut saksalaisten kanssa samassa nipussa.

Leevi Mutru ja Arttu Mäkiaho jäivät mäessä jämäsijoille 41 ja 42.

Hiihto-osuudella saksalaiset lähtivät hurjaa kyytiä, eikä Hirvonen pystynyt tavoittamaan heitä. Ero venähti puoleen minuuttiin jo ensimmäisellä 2,5 kilometrin kierroksella. Mutta kolmannella kierroksella Hirvonen alkoi yhtäkkiä tavoittaa kärkeä ja sai kuuden miehen kärkisakin kiinni juuri ennen viimeistä kierrosta. Norjan Jarl Magnus Rieber passaili onneksi kärjessä ja kovan kierroksen jälkeen Hirvonen pääsi hiukan huilaamaan letkassa.

Viimeisessä ylämäessä iskivät saksalaiset, eikä Hirvonen pystynyt vastaamaan enää. Hirvonen oli maalissa avauskilpailun tapaan kuudes, ero kärkeen oli lopulta 22,1 sekuntia. Kaksi henkilökohtaista kuutossijaa 22-vuotiaalta kaverilta uran ensimmäisissä olympialaisissa on loistosuoritus, vakka se ei kunnianhimoista urheilijaa tyydyttänytkään. Ja vielä on joukkuekilpailu edessä, siinä Suomi taistelee mitalista hyvällä onnistumisella.

Ilkka Herola nousi hiihdossa kymmenen sijaa oli lopulta 18:s. Mutrun loppusijoitus oli 31 ja Mäkiahon 38. Mutru oli ladulla niin paljon parempi, että nappasi esityksellään paikan joukkuekilpailuun. Toivotaan, että Hannu Manninenkin siihen toipuu.

Ampumahiihtäjiltä hieno venyminen

Suomen ampumahiihdon sekaviestijoukkue teki loistavan suorituksen, vaikka Laura Toivanen tulikin maastohiihdon huomiseen parisprinttiin keskittyvän Mari Laukkasen tilalle avausosuudelle. Toivanen teki mainion osuuden. Kaisa Mäkäräinen veti kakkososuuden myös hienosti ja nosti Suomen jo viidenneksi. Ja kun paineita ei nyt ollut samalla tavalla kuin henkilökohtaisissa kilpailuissa, kas kummaa, ammuntakin sujui lippaalta täydellisesti nollille.

Myös Tero Seppälä ja Olli Hiidensalo tekivät erittäin hyvää työtä ja ankkuri Hiidensalo ampui lippaalta nollat. Suomi oli upeasti kuudes, 1.03 voitosta ja 37 sekuntia mitalista. Kun Suomi oli maailmancupissa kahdeksas, sitä pidettiin suorastaan sensaationa. Tämä sellaiseksi voidaan ainakin laskea. Samalla se kuitenkin kertoo suomalaisen ampumahiihdon kollektiivisesta tasonnoususta Mäkäräisen takana, mikä on erinomainen asia. Etenkin miehet ovat nousseet viime vuosien umpisurkeasta yöstä todella hienosti kohti maailman kärjen tuntumaa. Lisää treenivuosia vain koneeseen, niin nämä miehet voidaan nähdä vielä ihan hyvin arvokisojen palkintopallilla.

Kiekkoleijonilla nihkeä välipala

Kiekkoleijonat kohtasi pudotuspelien avauskierroksella isäntämaan Etelä-Korean, joka oli hävinnyt kaikki alkusarjan ottelunsa maalierolla 1-14. Leijonat meni toisen erän alkupuolella jo 3-0-johtoon Petri Kontiolan kahdella ja Miro Heiskasen yhdellä maalilla, kaikkiin sai syöttöpisteen 18-vuotias Eeli Tolvanen, jonka pistesaldo kisoissa on tässä vaiheessa jo 3+6. Mutta, mutta, sitten korealaiset iskivät kahteen minuuttiin kaksi osumaa ja tilanne olikin yhtäkkiä 3-2. Lisäksi kisaisännillä oli muitakin hyviä tekopaikkoja ja yksi tolppakuti. Kotiyleisön huima kannustus ja korealaisten yritteliäs peli pisti miettimään, ettei nyt vain ole tulossa kaikkien aikojen arvokisakatastrofia…

Mutta ei tullut. Leijonat rauhoittui ja ryhdistäytyi toisella erätauolla ja hoiteli pelin lopulta 5-2. Mikko Koskiselle maalissa merkattiin päätöserässä enää kaksi torjuntaa. Korean kaltaisia sumputtavia joukkueita vastaan ei ole helppo pelata, vaikka taitotaso valtavan suuri onkin. Huomenna onkin sitten puolivälierässä täysin eri meininki, kun vastassa on kisoissa vakuuttavasti pelannut Kanada.

X