Pekka Koskelan jäähyväiset – ehkä Mika Poutalankin

Jaa kaverilleTilaa Seura

Perjantaina olympia-areenalla on tulessa vain kolme suomalaista, kaikki luistimet jalassa. Emmi Peltonen on mukana taitoluistelun vapaaohjelmassa, pikaluistelijat Mika Poutala ja Pekka Koskela 1000 metrillä.

Peltonen lähtee vapaaohjelmaan sijalta 18. Yhdestä pyllähdyksestä huolimatta Peltonen teki ennätyspisteensä lyhytohjelmassa. Jos vapaaohjelma onnistuu, on mahdollista nousta 15 parhaan joukkoon, mutta tuskin sen ylemmäs. Ja se olisi nuorelta naiselta jo mainio suoritus.

Mika Poutala jäi 500 metrillä katkerasti kolmen sadasosan päähän olympiapronssista. Ihan kuten kahdeksan vuotta sitten Vancouverissa. Hän käsitteli kuitenkin asian upeasti. Nyt on edessä 1000 metriä, mikä on Poutalan kakkosmatka – mutta vain niukasti. EM-kilpailussa tammikuussa Poutala oli viides.  Sen jälkeen hän oli kuitenkin tonnilla maailmancupin kolmonen Saksan Erfurtissa. Joulukuussa Salt Lake Cityssä hän oli kuudes, Calgaryssa viides. Nappisuorituksella kaikki on mahdollista. Poutala ei ole puhunut uransa jatkosta. Satsaukset ja uhraukset ovat olleet rajuja ja ikää on jo 34-vuotta. On erittäin todennäköistä, että nyt on edessä viimeinen olympiastartti, vaikka ura ei vielä tähän kauteen päättyisikään. Mutta eihän sitä koskaan tiedä.

Pekka Koskela on ollut koko kauden parempi 500 metrillä, nyt on kyseessä hänen arvokisojen joutsenlaulunsa, 35-vuotias Koskela on vahvistanut uran päättyvän tähän kauteen. Toivotaan onnistunutta suoritusta, kyseessä on suomalaisen pikaluistelun ikoni ja hieno esikuva. Sijoitus kymmenen joukkoon olisi nappionnistuminen.

Perjantain ohjelma:

03.00 Taitoluistelu: N, vapaaohjelma
04.30 Freestyle: N, ski cross -karsinta
06.15 Freestyle: N, ski cross -finaali
08.35 Curling: M, pronssiottelu
09.40 Jääkiekko: M, välierä  Tshekki-OAR (Venäjä)
12.00 Pikaluistelu: M, 1 000 m
13.05 Curling: N, välierät
13.15 Ampumahiihto: M, viesti, 4×7,5 km
14.10 Jääkiekko: M, välierä Kanada-Saksa

X