Suomalaisten kyyneleet pääosassa
Torstain kisapäivästä Pyeongchangissa jäivät parhaiten mieleen suomalaisurheilijoiden kyyneleet. Hannu Manninen vuodatti niitä fantastisen upean uransa viimeisen arvokisastarttinsa jälkeen, Mari Laukkanen puhtaaseen kisapettymykseen.
Molempien reaktiot kertovat, kuinka suurista tunteista urheilemisessa on kysymys. Kaikki on annettu, tuhansia litroja hikeä vuodatettu ja valtava määrä uhrauksia tehty. Kun sitten ura päättyy tai epäonnistumisia tulee, se sattuu syvälle. Tällaista on urheilun draama pahimmillaan ja parhaimmillaan.
Etenkin viime kauden lopulla kaksi maailmancupin voittoa ottaneen Laukkasen haastattelu oli kovin tuskallista katsottavaa. Toivotaan, että hieno urheilija ja sympaattinen persoona nousee vielä uudelleen huipputasolle, vaikka tämä kausi pieleen menikin. Ja kyllähän hän nousee.
Ihan ei mennyt tänään suomalaisilla kilpailut putkeen. Yhdistetystä odotettiin jopa joukkuemitalia nappisuorituksella, mutta sellaista ei nyt syntynyt. Mäessä ei Ilkka Herolaa lukuun ottamatta kukaan venynyt. Ladulle Suomi lähti aivan liian kaukana kärjestä, ero oli kahden minuutin luokkaa.
Suomalaisten hiihdosta näkyi hieman, että mitalimahdollisuudet olivat menneet kuten päävalmentaja Petter Kukkonenkin totesi jo ennen hiihtoa. Loppusijoitus oli kuudes 1.23 mitalista. Eero Hirvoselle se oli jo kolmas kuutossija näistä kisoista, mutta kouluarvosanaksi miehelle tulee kaikkea muuta kuin kuusi; nuorukainen on vasta kehittymässä kohti parhaita vuosiaan, menestys on varmasti vielä edessä. Mannista lukuun ottamatta kaikki suomalaishuiput ovat edelleen todella nuoria miehiä, joten lajin tulevaisuus näyttää erittäin valoisalta.
Naisten ampumahiihtoviestissä avaaja Laura Toivanen teki mainion osuuden. Hänen kisansa ovat menneet yli odotusten – toivottavasti piristysruiskeen vaikutus on pysyvä. Kakkososuudella Kaisa Mäkäräinen oli täysin liekeissä; hän ampui nollat ja nosti Suomen sensaatiomaisesti kärkeen. Kolmososuudella Laukkanen tuli vielä keulassa ensimmäiseen ammuntaan, mutta sitten alkoi kaikki mennä pieleen. Ankkurina nuori Venla Lehtonen teki aivan hyvän suorituksen, hänessä on kehityspotentiaalia. Suomen sijoitus oli lopulta 15:s.
Kun kisoja on jäljellä kolme päivää, on Suomi mitalitilastossa sijalla 23 neljällä pronssilla. Tavoite oli 6-7 mitalia, joka voi vielä toteutua, jos Krista Pärmäkoski ja Iivo Niskanen onnistuvat hiihdon 30 ja 50 kilometrin päätösmatkoilla ihan nappiin. Pieni sauma on myös perjantaina Mika Poutalalla pikaluistelun 1000 metrin kilpailussa, vaikka 500-metrinen onkin hänen päälajinsa.
Kun Suomen neljää mitalia vertaa Norjan 33 mitalin saldoon ja 13 olympiakultaan, paljastuu tyly totuus. Norjassa perheiden yhdessä liikkuminen on edelleen suurelle osalle kansasta itsestään selvä harrastus. Meillä ei. Lisäksi maassa on panostettu rajusti huippu-urheiluun myös taloudellisesti, urheilijoiden olosuhteet ovat nappikunnossa. Lisäksi urheilumenestys on Norjan valtiolle ja kansalaisille erittäin tärkeä asia. Norjalaiset ovat oikeasti urheiluhullu kansa, me ainoastaan menestyshullu. Eivätkä huippu-urheilun muutostyöryhmä ja Huippu-urheiluyksikkö ole valitettavasti tuoneet juuri mitään uutta, mikä auttaisi urheilijoita ja valmentajia arkityössään, minkä kautta menestys tulee, jos tullakseen on. Ja juuri siksi olemme nyt huippu-urheilumme kanssa liki lajissa kuin lajissa kehnohkossa jamassa.