LUKUPIIRI: Asko Sahlberg: Yö nielee päivät

Seuran toimitus
Lukeminen Lukupiiri 5.8.2014 16:39

Yo_nielee_paivat

Asko Sahlbergin romaanissa Yö nielee päivät (Like) on virtaavan joen liikettä. Veden pyörteissä lainehtii koko ajan jokin vääjäämätön muutos, sykäys suuntaan tai toiseen, kun meidän miehemme Jakobsson, siirtolaisritari, taivaltaa kolmen vuosikymmenen ajan väsymättömästi peitsi ojossa sekä ruotsalaisen että suomalaisen yhteiskunnan asettamia tuulimyllyjä vastaan.

Sahlberg (s. 1964) on otsikoinut tuoreimman romaaninsa rehvakkaasti mestari William Shakespearelta lainatuilta sanoilla. Jakobsson taas on hahmona tuttu kirjailijan aiemmasta Göteborg-trilogiasta.

Yö nielee päivät, ja yön varjoissa väijyy murhe, irti riistäytymisen tragedia, kun ruotsinsuomalaiset siirtolaiset eksyvät ja kadottavat vuosien saatossa identiteettinsä – kuten myös Juhannusyön unessa (WSOY 2005, suom. Matti Rossi) käy näytelmän henkilöille. 

Kertojan ote on röyhkeän ironinen ja lukijaa valistava. Tarina etenee tajunnanvirranomaisesti, ja sitä rikkovat unenkaltaiset takautumat suurmiesten, muun muassa Olof Palmen ja August Strindbergin, mieliin. Lisärytmiä taotaan ajoittain Kalevalasta sekä suomalaisista iskelmistä sun muusta populaarikulttuurista.

Onko kyseessä ruotsinsuomalainen siirtolaisromaani vai jotain enemmän?

Mies joka kulkee omia polkujaan

Kertojan tuttavallisuus tarttuu: sivujen edetessä Jakobssonia alkaa ajatella ”meidän miehenämme” maailmalla.

Tragedioita sisukkaan miehemme elämässä riittää: on epäonnisia naissuhteita, eikä ystävyyskään suo turvaa. Liike-elämässä hän taiteilee moraalin harmailla alueilla, mutta minkäs teet. ”Miehen pitää tehdä mitä miehen pitää tehdä”, kertoja selittää kuivakkaasti. Tai kuten John Wayne legendaarisesti toteaa elokuvassa Hondo (1953) – romaanissa käytetyn viittauksen alkulähteillä –: ”A man oughta do what he thinks is best”.

Yksilön kannalta paras vaihtoehto ei aina sorvaudu yhteiskunnan sääntöjen puitteisiin. 

Jakobssonista piirtyy esiin myöhempien aikojen John Wayne, eräänlainen kulttuuri-ikoni jäyheästä ja itseään suuremmalta näyttävästä miehestä. Vaikka Jakobsson on Suomesta lähtöisin, hän kannattelee mukanaan amerikkalaiseen unelmaan liittyvää visiota vapaudesta ja oman käden oikeudesta. Lannistumaton tutkimusmatkailijakin hän on: oli kyseessä sukellus naiseen tai uuteen bisnekseen, hän käy päälle peistään kalisuttaen.

”Mutta annanko muka periksi? En. Olen käynyt oman tieni, polun pitkän, mutkikkaan. Monet haaveet, monet toiveet taakse jäivät aikanaan. Mutta elää olen saanut, elää päivän jokaisen, enkä meinaa vieläkään nakata lusikkaa nurkkaan.”

Periksiantamattomuudessa itää myös miehemme kohtalo.

ilta_nielee_paivanRomaani siirtolaisista – ja vähän muustakin

Shakespearen draamassa Hippolyta kumppaneineen on viettämässä juhlien iltaa, kesäyön unelmaa, kun taas Sahlbergin romaanissa kertoja toteaa jämäkästi, että ”meidän miehemme Jakobssonin aika on lannistumattoman ihmisyyden aikaa”. Juhlaako sekin? 

Jakobsson edustaa aikaansa mutta jossain vaiheessa hänen juhliensa ilta on kuitenkin päättyvä, unelmiensa hinta on maksettava.

”Aikanaan päättyy kaikki. Päättyy se, sanokaa mitä sanotte, päättyminen on alkujen mahdollisuuden sarastuksen johdanto. Piste, valmista tuli, finito ja silleen.” 

Onneksi satuin saamaan lukusuosituksen Asko Sahlbergin uutuudesta, sillä tuskin olisin tarttunut teokseen sen luotaantyöntävän mustan kannen perusteella. 

Kansien sisälle ja massiiviseen sivumäärään upotessani huomasin kuitenkin hykerteleväni ja hyrähteleväni kertojan näsäviisasteleville huomioille ja tunsin empatiaa Jakobssonin ja tämän tovereiden elämänkohtaloiden takia.

Tragikoomisena teoksena Yö nielee päivät tekee tiliä ruotsinsuomalaisten siirtolaisten elämästä ja yhteiskunnan rajamailla elantoaan raapivista maahanmuuttajista. Ruoho ei aina ole vihreämpää aidan toisella puolen, eikä siirtolainen tunne uutta kotimaataan ehkä koskaan kodiksi, mutta mitään ei saa, jos ei yritä. 

Suuresta teoksesta riittäisi aineksia pidempään ja tarkempaan analyysiin. Yö nielee päivät on postmoderni romaani: siihen viittaavat leikittelevän kertojan tiedostavuus sepitteellisyydestään, viittausten ja lainausten verkosto, kuten myös kaiken lävistävä ironia. Mutta onko postmoderni romaani vähän kuin Jakobsson: aikakautensa tuote? Ja onko sen aika jo ohitse?

Millaisia tuntemuksia ja ajatuksia Yö nielee päivät herätti sinussa? 

 

Asko Sahlberg: Yö nielee päivät 
Etukannen kuva: Hannes Heikura
576 s. 
Like 2014
Arvostelukappale

Keskustelu