Kirjailijakohtaaminen: Miksi Rakel Liehu sukelsi Helene Schjerfbeckin mieleen?

Jaa artikkeliTilaa Seura
”Sain Helene-romaanista paljon palautetta kuvataiteilijoilta, jotka kertoivat, että juuri noin traumaattista, arkista ja kamppailevaa taiteilijaelämä on”, Rakel Liehu kertoo.
”Sain Helene-romaanista paljon palautetta kuvataiteilijoilta, jotka kertoivat, että juuri noin traumaattista, arkista ja kamppailevaa taiteilijaelämä on”, Rakel Liehu kertoo. © Otavamedia/Pekka Nieminen
Kirjailija Rakel Liehu tuntee syvää sielun­sisaruutta Helene Schjerfbeckin kanssa. Liehun Helene-romaani on jälleen ajankohtainen, kun vietämme Suomen kuvataiteen päivää heinäkuun alussa.

Tämän viikon perjantaina, heinäkuun 10. päivä vietetään Suomen kuvataiteen päivää. Tällöin tulee myös kuluneeksi 158 vuotta yhden kuuluisimman naistaiteilijan, Helene Schjerfbeckin, syntymästä. Ajankohta on mitä mainioin tarttua Rakel Liehun palkittuun romaaniin Helene, joka kertoo taiteilijan elämästä.

Mutta mikä sai sinut inspiroitumaan juuri Helene Schjerfbeckistä, Rakel Liehu?  

”Olin kirjoittanut kaksi romaania miehen näkökulmasta, ja ajattelin, että oli aika kertoa tarina naisen näkökulmasta ja samalla käsitellä naistaitelijan problematiikkaa. Sitten näin Helenen maalauksen, jossa hedelmävadissa yksi hedelmä on musta. Minua alkoi kiinnostaa, kuka on tämä taiteilija, joka maalaa mustan, siis kuoleman, elämän hedelmien mukaan?

Myös minulla on monesti ollut musta hedelmä elämän vadilla, esimerkiksi silloin, kun lapsuudessa sisareni kuoli silmieni eteen.”

Romaanissa on yli 500 sivua, ja valmistelit sitä kymmenen vuotta. Millaisen taustatyön teit? Miten löysit Helenen elämään ja ajatuksiin?

”Olen pedantti ihminen, ja luulen, ettei Helenen elämässä ole paljon sellaista, jota en tätä romaania valmistellessani olisi kaivanut esiin. Kävin läpi kaiken hänestä kirjoitetun kirjallisuuden ja tutkin hänen kirjeensä.

Tapahtui myös sellainen ihme, että yksi hänen malleistaan, Hjördis Olander, oli vielä elossa. Hän oli 15-vuotiaana ollut Helenille ihana, nuoren tytön malli. Sain yhteyden hänen poikaansa, joka välitti äidilleen vanhainkotiin kysymykseni. Siten sain aikalaisen käsityksen Helenestä, mikä oli minulle tärkeää. Olander esimerkiksi kuvaili Heleneä melko viileäksi ihmiseksi, ja sain myös tietää, millainen ääni hänellä oli.

Kaikkein tärkeimmät lähteet minulle olivat Helenen maa­laukset. Niiden myötä näin hänen henkisen kehityksensä ja kaikki ne traumat, jotka hänellä oli. Kävin jopa yksityiskodeissa katsomassa hänen maalauksiaan.”

Helenen elämä taiteilijana oli ihmeellinen. Hän oli vain 11-vuotias päästessään opiskelemaan taidetta. Toisaalta hän oli yli 50-vuotias, kun hänen äitinsä kuoli, ja vasta silloin hän vapautui täysin itselliseksi naiseksi ja taiteilijaksi. Tuohon mennessä hänellä ei ollut ollut edes ateljeeta.

”Kun Helene jäi pois Suomen Taideyhdistyksen piirustuskoulun opettajan tehtävästä vuonna 1902, äiti Olga vaati, että pääsi asumaan tyttärensä kanssa. Yhdessä he muuttivat pieneen asuntoon Hyvinkäälle. Molemmilla naisilla oli pieni eläke, ja heidän elämänsä oli köyhää. Helene suostui tähän järjestelyyn, koska järjestely takasi hänelle mielenrauhan, ja hän saattoi jatkaa maalaamista.

Mielenrauha on taiteilijalle kaikkein tärkeimpiä asioita. Tiedän sen omasta kokemuksesta. Jos on myrskyävää ja ikävää, mieli lukkiutuu. Äiti piti huolta arjesta ja Helenestä, joka kärsi lapsuudessa saadusta lonkkavammasta ja oli ajoittain masentunut. Mutta äiti ei ymmärtänyt taidetta. Eikä varsinkaan tyttärensä tekemää taidetta.”

Olet kaksi vuotta nuorempi kuin Helene muuttaessaan sodan jaloista Mariefrediin Ruotsiin. Ymmärrätkö häntä nyt eri tavalla kuin romaanin kirjoittamisen aikaan?

”Ymmärsin häntä hyvin jo silloin, hänestä tuli minulle sielunsisar. Mutta ehkä ymmärrän nyt vielä paremmin iäkästä Heleneä, sitä kamppailua, että saisi vielä jotakin aikaiseksi. Kyllä se tuli hyvin lähelle riipaisevalla tavalla. Helene maalasi Ruotsissa agenttinsa Gösta Stenmanin innoittamana kuoleman jo raapimia omakuvia.

Taiteilija haluaa antaa jotain ihmiskunnalle. Olen sanonut, että minun tehtäväni on täytetty, jos joku saa henkisesti kasvattavaa tai parantavaa minun runoistani tai kirjoistani.”

Tammikuussa Ateneumissa oli esillä Schjerfbeckin näyttely sekä ensi-iltaan tuli Helene-romaaniisi pohjautuva, Antti J. Jokisen ohjaama elokuva ja romaanistasi otettiin uusintapainos. Miltä tuntui, kun romaani on 17 vuotta ilmestymisensä jälkeen taas ajankohtainen?

”Paljon puhutaan kirjan kuolemasta, ja siksi olen hyvin tyytyväinen, että kirjalla on elämää, että se kestää ja sillä on sanottavaa vielä ehkä seuraavillekin sukupolville.
Elokuvan käsikirjoituksessa en ole ollut mukana. Mielestäni romaanista on lupa tehdä tulkintoja, uusluomuksia, onhan minun romaanini uusluomus Helenen elämästä.

Antti J. Jokinen on paneutunut tarkasti kaikkiin yksityiskohtiin. Hän on dramaattinen ohjaaja, ja elokuvassa on hienot näyttelijät. Heleneä näyttelee Laura Birn ja hänen läheistä ystäväänsä Helena Westermarckia Krista Kosonen.”

Haastattelu on julkaistu alun perin Viva-lehdessä 1/20.

Kirjailija Rakel Liehu kertoi toimittaja Marja-Terttu Yli-Sirniölle, että hänellä ja Helenellä on paljon yhteistä.

Kirjailija Rakel Liehua haastatteli toimittaja Marja-Terttu Yli-Sirniö. © Otavamedia/Pekka Nieminen

Kirjailijafakta: Rakel Liehu

Syntyi: 3.9.1939 Nivalassa.
Asuu: Helsingin Kruununhaassa.
Perhe: Kolme lasta, neljä lastenlasta.
Teokset: Julkaissut muun muassa 13 runoteosta, kolme romaania ja näytelmiä. Helene-Romaani (WSOY, uusintapainos 2020).
Palkinnot: Muun muassa Runeberg-palkinto 2004 romaanista Helene, Suomen Leijonan Pro Finlandia -mitali 2006, Kirjallisuuden valtionpalkinto 2008, Valtion taiteilijaeläke 2004

Lue lisää Lukuseuran lukuvinkkejä!

X