Kirjavinkki viikolle 26: Sirkka koskettaa ja raottaa yksinäisyyden verhoa

Tämän viikon romaanissa on sellaista lämpöä erilaisuutta kohtaan, että sitä soisi valuvan eläväänkin elämään enemmän. Silloin meillä kaikilla olisi parempi mieli, kun kohtaamme toisemme niin bussissa kuin kaupan jonossakin.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Tällä viikolla luetaan monisyinen romaani yksinäisen ihmisen mielenmaisemasta.

Tämän viikon romaanissa on sellaista lämpöä erilaisuutta kohtaan, että sitä soisi valuvan eläväänkin elämään enemmän. Silloin meillä kaikilla olisi parempi mieli, kun kohtaamme toisemme niin bussissa kuin kaupan jonossakin.
(Päivitetty: )
Teksti:
Liina Putkonen

Kirja: SIRKKA Kirjoittaja: Anni Saastamoinen Kustantaja: Kosmos

Sitaatti

”Olen täsmällinen, kahdeksan tuntia yössä nukkuva, töissä käyvä ihminen. Mielestäni ihmiset, jotka eivät lajittele jätteitään, joutaisivat esimerkiksi helvettiin. Harrastuksiini kuuluu viherkasvieni kastelu ja naapuritalojen ikkunoiden yölliseen aikaan katselu.”

Miksi kiinnosti?
Olin kuullut, että kirjan päähenkilö Sirkka on harvinaisen hauska ja toimiva naisvastine mielensäpahoittajalle, ja halusin tietää, millainen näin kuvattu hahmo oikein on. Lisäksi kirjaa kehuttiin mukavaksi, kevyeksi iltapalaksi, miksei siis lomalukemiseksikin.

Mitä pidin?
Aluksi ihmettelin kirjaa suositelleiden huumorintajua, sillä minusta Sirkan elämä oli kaikkea muuta kuin hauskaa. Se oli ennemminkin sydäntä kääntävän surullista luettavaa, koska hänen arkensa tuntui hyvin todelta.

Yksinäisyyden, eristyneisyyden ja omien ajatusten kehän puristuksissa eläminen on varmasti juuri sellaista, millaista Sirkan elämä oli. Itselläkin meinasi happi loppua, kun kirjaa luki. Kirjaa voi pitää siis taidokkaana, koska se todella kosketti.

Onneksi en lopettanut masentuneena kirjan alkuun, sillä paljon muutakin kuin surua on luvassa. En kuitenkaan avaa asiaa liikaa, ettei lukunautinto mene pilalle.
Kirjan lukemisen jälkeen sen alkukin tuntui kevyemmältä, koska Sirkkaan oli päässyt tutustumaan syvemmin. Hän todellakin on mainio naisvastine perinteiselle karvalakkihaikailijalle.

Arvio: 4/5

Kirja sai minut…
miettimään, mitkä yhdistykset ja ihmiset auttavat heitä, joita me muut emme aina huomaa tai muista. Voisin myös laittaa vaikka parin päivän jätskirahan vaikka jonkun tällaisen tahon toimintaa tukemaan. On myös ihan hyvä miettiä, ettei ympärillä ole ihmisiä, jotka ovat muiden huomaamatta jääneet turhan yksinäisiksi. Ja jos tällaista huomaa, voisi pirauttaa tai mennä käymään.

X