Suomalainen syö 14 kiloa kalaa vuodessa – Norjan lohta saman verran kuin kaikkia kotimaisia kaloja yhteensä

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Teksti:
Ville Vanhala

Kysymys

Syödäänkö Suomessa enemmän norjan lohta vai muikkua?

Kala-Kaarina

Vastaus

Suomalaiset söivät viime vuonna fileepainoksi laskettuna yhteensä lähes 14 kiloa kalaa henkilöä kohden.

Kotimaisista kaloista syötiin eniten kirjolohta, jota kului 1,3 kiloa per henkilö. Ulkomaista, pääsääntöisesti norjalaista lohta syötiin lähes saman verran kuin kaikkia kotimaisia kaloja yhteensä: 4,1 kiloa.

Ulkomaisista kaloista syötiin kasvatetun norjan lohen jälkeen eniten tonnikalasäilykkeitä ja -valmisteita sekä kasvatettua kirjolohta.

”Luonnonkaloistamme suosituin on muikku, jota syötiin reilut puoli kiloa jokaista suomalaista kohden”, kertoo yliaktuaari Pentti Moilanen Luonnonvarakeskuksesta.

Muikun suosio perustuu sen hyvään saatavuuteen. Muikku on sisävesiemme ammattikalastajien tärkein kalalaji. Sitä pyydetään avovesien aikana troolaamalla ja nuottaamalla, mikä jatkuu myös talvisin jäiden aikana.

Luonnonkaloistamme seuraavaksi eniten pyydetään ahventa ja haukea. Suosittuja ovat myös kuha, silakka ja siika.

Kotimaisen kalan kulutus on vähentynyt 2000-luvulla noin kolmanneksella.

”Yleinen käsitys on, että kotimaisen kalan kulutusta tulisi kasvattaa tuontikalan kustannuksella”, Moilanen toteaa.

Suomalaisen kirjolohen kasvatus ei ole lisääntynyt, ja luonnonkalan saatavuus on ajoittain heikkoa.

”Kuluttajat on ohjattu hinnoittelulla suosimaan ulkomaista kalaa.”

X