Teksti:
Kalle Lähde

Viina vie miestä, sanotaan. Ensin se houkuttelee mukaansa kauniisti, tarjoten mukavaa estottomuutta ja avaramman maailman. Välissä on monta eri tapaa viedä, taluttaminen ja töniminen pari mainitakseni. Minua se vei lopulta sormet sieraimissa ja kaula pitkänä.

Pakkomielteinen juominen ei helposti avaudu tavalliselle viininmaistelijalle. Sitä ei voi verrata mihinkään normaaliin viettiin tai himoon. Se ohittaa ne kaikki. Sotkee jalkoihinsa. Jos alkoholisti joutuu valitsemaan seksin ja viinan välillä, viina voittaa helposti. Vaikka seksi olisi hyvää ja viina huonoa ja halpaa.

Muutaman viikon kuivilla sinnittelyn ja elämän suorittamisen jälkeen tulee SE päivä. Juopon lähipiiri on haistellut palavan sytytyslangan tuoksua jo hetken aikaa. Juoppo ei myönnä minkään syttyneen. Loukkaavaa edes väittää.

Sitten mennään. Autotalliin, baariin tai vaikka miesten Marttakerhoon jos siellä on viinaa. Ikävää jos seuraavana päivänä on vaikka hautajaiset. Minulle tapahtui sekin. Vaimon isoisän hautajaisia edeltävänä iltana. Parit oluet vaan baarissa. Ehkä muutama tiukka.

Seuraavana aamuna vaimo oli muuttunut psykopaatiksi. Minä olin kallellaan kuin väärinlastattu laiva. Appiukko talutteli raikkaassa pakkasessa pitkin Turkua ja yritti tuulettaa minua selväksi. Juomista pääsin jatkamaan vasta saattoväen lähdettyä. Hieno suoritus, hieno mies. Kovin herkkäkin, mitä hautajaisiin tulee.

Pakkomielle ottaa juopon hallintaansa, silmistä sammuu äly, jalat vie ja suu aukeaa ahnaasti kuin linnunpoikasella. Makuelämyksistä viis, ainoastaan nopea vaikutus noteerataan.

Janon kanssa tällä juomisella ei ole mitään tekemistä.

 

AATOS JA DOLORES

 

Dolores käänsi pakettiauton varoittamatta moottoritien liittymästä Lahnajärvelle.

– Juodaan kahvit ja syödään jotain.

Aatos oli ollut puhumatta koko matkan, unilääke vaikutti ja teki olon poissaolevaksi. Onneksi D ei yleensä turhia höpöttänyt, se oli hyvä asia. Mirja oli ollut toista maata, nalkutti, hössötti ja vittuili liian pitkäksi venyneen avioliiton loppuun asti.

Ruokaa odottaessa Aatos tuijotti naapuripöydässä olutta juovaa miestä. Mies näytti onnelliselta. Kun se nosti lasin reunan huulilleen, Aatos tunsi kirpeän maun suussaan ja hörppäsi nopeasti vesilasistaan.

– Tekeekö sun mieli juoda? D kysyi.

Aatos hätkähti ja kielsi kolmesti, varmuuden vuoksi. Kiusallinen kysymys johon hän ei itsekkään tiennyt vastausta. Keskustelu oli ohjattava toisille raiteille.

– Kuudeltako se laiva lähtee?

D ilahtui kun Aatos osoitti kiinnostusta matkaa kohtaan. Aatos lisäsi höyryä ja pyysi nähtäväkseen ostoslistan jossa oli reilusti alkoholia.

– Muuten näyttää hyvältä mutta kahdeksan konjakkipulloa ei kyllä riitä, Aatos sanoi.

Jatkuu…

 

X