Miten juoppo kokee läheisen?

Katri nosti lukijamäärää ja blogin tasoa kirjoittaessaan tuntojaan. Rima nousi ja hyvä niin. Yritän avata lisää, kuinka sairasta avioliitossa voi olla kun molemmat on kipeitä.

Jos Katrin mielestä mulla oli ongelma, miksi sen piti aina siitä vaahdota? Minun ongelmastani? Join hiljaa, vietin aikaa poissa kotoa, enkä kenkkuillut jos minulle ei kenkkuiltu.
Mun mielestä se olisi tarvinnut raivonhallintakurssia. Mitä naapuritkin ajattelee sellaisesta huutamisesta? Parvekkeen ovi on tärkeää pitää kiinni. Tyhjät pullot ei saanut kilistä rappukäytävässä. Edes sitä se ei tajunnut. Hullu ämmä.

Kun pyysin aamulla viittäkymppiä, Katri heitti sen vihoissaan lattialle. Aneltuani pitkään. Polvillani. Kun raha lensi kukkarosta lattialle, ymmärsin pyytää vielä toisen. Vähän niinkuin peliriippuvainen: ”nyt se antaa”. Kiittelin tietysti kohteliaasti. Kiitokset ei menneet perille kun se oli niin raivona ettei silmistä näkynyt muuta kuin valkuaiset. Mitä minä sanoin. Hullu.

Entä se aivan sairas siivoaminen? Pesukone linkosi ja imuri ulisi. Näin Katrin toivovan suulakkeen olevan suurempi, voisi imaista minut sohvan nurkasta pölypussiin. Jopa minä ymmärsin siellä kolmen proillen paremmalla puolella naisen tarvitsevan hoitoa. Miten olin erehtynyt naimisiin tuollaisen sekopään kanssa? Onneksi oli viinaa. Hullu mikä hullu.

Ja ne suunnitelmat ja varasuunnitelmat. Pitääkö piruja maalata seinälle viikkojen päähän? Ylimielistä olla varma edes siitä, onko elossa vielä vartin kuluttua. Tietenkin olisin selvinpäin tulevissa hautajaisissa. No en sitten ollut, mutta syy oli Katrin. Mitäs hokee minun sössivän nekin hautajaiset.

Kiihdyin oikeasti moisesta hulluudesta. Taidan lähteä vertaistukiryhmään. Hyvää viikonloppua. A ja D on tauolla. Ei niitä kukaan kaipaa.