Teksti:
Kalle Lähde

Moni alkoholisti saa tänäänkin mahdollisuuden raitistua. Yksi nielee häpeänsä ja luikahtaa vertaistukiryhmään hattu silmillä, toinen on joutunut juomaan itsensä sairaalaan ja on perimmäisten kysymysten äärellä, siis sen kaikkein taaimmaisen kysymyksen: jatkanko juomista ja kuolen tai olenko itselleni armollinen?

Yksi alkoholisti saa kymmeniä mahdollisuuksia raitistua, jatkaa silti juomista, käyttää sen viimeisen mahdollisuuden ja kuolee. Toinen alkoholisti saa vain yhden mahdollisuuden, sitten joku kertoo sille kuinka retkahtaminen kuuluu toipumiseen. Juoppo tarttuu tähän mahdollisuuteen heti, ”retkahtaa” ja kuolee.

Retkahtaminen on käsitteenä jotenkin kauniimpi ja vähättelevämpi kuin sanottaisiin suoraan että juoppo alkoi juomaan.

Itse retkahtelin viimeiset kymmenen vuotta ennen raitistumista. Siis join hengenvaarallisesti. Uskoin oikein mielelläni retkahduksen kuuluvan toipumisprosessiin. Nykyään olen eri mieltä.

Sanan ”retkahdus” historia johtaa aivan varmasti sinne sylttytehtaalle. Sellainen sana voi syntyä vain alkoholistin päässä. Se on valkaisuainetta ankaralle juopottelulle.

Terapeuttisetä: No niin Mara, edellisestä kerrasta on jo aikaa. Miten sinulla on mennyt?

Mara: Ihan hyvin kiitos, vähän retkahdellut mutta muuten kyllä pyyhkii loistavasti.

Terapeuttisetä: Puhutaanko nyt palleatyrästäsi vai mistä?

Mara: Ei ei kun olen vähän sortunut juomaan vaikka olen kilvoitellut ja se retkahtaminen jotenkin on auttanut tohon vitutukseen.

Terapeuttisetä: Vituttaako sinua nyt?

Mara: Joo, ihan sairaasti kun on just toi tyrä ja muuta kurjaa.

Istunto päättyy. Mara retkahtaa sadan metrin päässä kuppilan ovesta sisään. Terapeuttisetä jää posket innostuksesta punaisena maistelemaan uutta sanaa jonka Mara tarjoili kauniisti aseteltuna ja ilmaiseksi.

Seuraavan luennon aiheena on retkahduksen kuuluminen toipumiseen. Kulmia voi pyöristää ja rumaa totuutta alkoholismista on syytä lieventää hienolla uudella sanalla. Vitutusta ei tule sietää eikä sen kuulukaan kuulua toipumiseen. Kun se saadaan kuriin niin juominenkin sitten loppuu ihan itsestään kun annetaan retkahdukselle mahdollisuus.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Lue myös

Mainos

Mainos

Kommentointi

Monet niinsanotut päihdetyöntekijätkin ja muut auttajat ovat sitä mieltä että retkahdus kuuluu toipumisprosessiin mutta minun mielestäni sillä ei ole mitään tekemistä toipumisen kanssa .

Näin minunkin mielestäni.

Yksikään alkoholisti ei ole raitistunut retkahtamatta kertaakaan, joten kyllä se kuuluu yhtälöön, halusi sitä tai ei.

Ei se kuitenkaan tarkoita sitä, että retkahtaminen olisi tavoitteena, vaan sitä, ettei anna retkahdukselle suurempaa painoarvoa, jota murehtia ja jatkaa juomista.

Heti retkahduksen jälkeen uusi raittiusyritys.

Retkahdus ei myöskään ole mitätöinyt retkahdusta edeltänyttä selvää kautta.

On kyllä monet laittaneet kerrasta poikki.

Aikanaan kun raitistuin, olin ihmeissäni, miten AA-palavereissa jotkut sanoivat, että retkahtivat esimerkiksi vuoden raittiuden jälkeen. Syvällä sisälläni ihmettelin, miten joku voi retkahtaa, vaikka meillä on niin hyvä ohjelma, jota seurata ja pyrkiä toteuttamaan elämässään.

Noh… meni neljä vuotta ja omat palaverini jäivät harvoiksi pistoiksi. Olinhan päässyt perille alkoholismista ja kuvittelin jopa olevani juuri se, joka parani sairaudesta. Elämä oli mallillaan ihan Ison Kirjan lupausten myötä.

Piti sitten ”toipuneena” ostaa saunakaljat, kun niin hyvin meni. Jokainen alkoholisti varmaan arvaa miten kävi… Onneksi pääsin takaisin hoidon piiriin (kerran viikossa palaveri) ja nyt on kymmenen vuotta mennyt korkki kiinni elämää opetellessa.

Jälkeenpäin ajateltuna se retkahdus tuli tarpeeseen. Lyötiin ylpeys meikäläisestä polvilleen. Näin olen siis omalta kohdaltani asian kokenut.

Retkahduksen ja luvan kanssa retkahduksen välillä on kyllä minusta aika selkee ero. Sen huomaa kun retkahtaa vittuuntuneena siskonsa häissä ja seuraavana päivänä kuuntelee luennon aiheesta: pilasit vittu hääpäivän. Sellasen retkahduksen jälkeen ei kyllä pysty retkauttaan itteensä enää milläään hyvällä tekosyyllä, vaan pakko todeta että nyt pää kiinni selittelyt sikseen ja korkki pysyy kiinni kunnes oppii käyttäytymään (eli ei mun tapauksessa ikinä). Sen jälkeen voikin ruveta rukoilemaan kaikkia mahdollisia voimia avuks ettei retkahtelis enää ikinä ja haudata haaveet kohtuu käytöstä (8 kertaa saa kuulemma retkahtaa, mutta mistä se sitten aletaan laskea?)

Minun alkoholistin aivoni käänsivät ”retkahdus kuuluu toipumiseen”, kehoitukseksi retkahtaa. Ja aina siinä leikin hengelläni. Tästä kulmasta ajattelen edelleen kun kuulen tämän fraasin.

Vastaa käyttäjälle Kalle Lähde Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

X