Inhokkiruokaa Addis Abebassa
Koulussa saa hyvää ruokaa ja se on oppilaalle ilmaista. Tämä tuntuu olevan vain minun mielipiteeni, joka perustuu 70- ja 80-luvuilla nautittuihin kouluaterioihin. Siis että se on hyvää, hinta ei ole mielipide.
Onko kuoluruoan haukkuminen vielä aikuisenakin, yltäkylläisyydessä eläneen sukupolven typeryyden osoitus vai oliko se oikeasti pahaa?
Jos se on typeryyttä niin tervetuloa nälänhätä. Yök-sanan käyttö unohtuisi nopeasti.
Joitakin viikkoja sitten kuuntelin radiossa parhaat nuoruusvuotensa ohittanutta naisjuontajaa joka yllytti kuulijoitaan kertomaan inhokkiruokansa kouluajoilta. Linjat punaisina aikuiset ihmiset soittivat lähetykseen ja luettelivat ruokalistat läpi, haukkuen perunat ja kanaviillokit ja porkkanaraasteet.
Jäin miettimään kuinka sairaan kasvatuksen olen saanut kun en vieläkään osaa nimetä inhokkiani mistään ihmisen syötäväksi valmistetusta ruuasta. Ruokaa pitää kunnioittaa ja sen kanssa ei leikitä. Niin minulle opetettiin kotona. Poikkeuksena velipoika sai laittaa kalasoppaansa ketsuppia että meni alas paremmin.
Ohjelmaa kuunnellessa mietin kuinka suuren trauman kouluruokailu oli jättänyt juontajaan joka kertoi joutuneensa lusikoimaan kerran oksentamaansa pinaattikeittoa opettajan pakottamana. Kävikö juontaja koulunsa Pohjois-Koreassa vai 30-luvun Saksassa, sitä hän ei sanonut.
Entä mitä mietti se suurtalouskeittäjä joka maksalaatikkoa paistaessaan kuunteli ohjelmaa? Onko hän koskaan kuullut kiitollisuudesta punehtuneen juontajan muistelevan kaiholla ihanaa maksalaatikkoa, jossa ei rusinoissa ollut säästelty ja lisääkin sai hakea?
Etiopian nälänhätä oli ihmisten huulilla kun olin lapsi. Huolestuneena tarjouduin lähettämään salamisiivut leipäni päältä kohti Addis Abebaa. Tarkoitus oli vilpitön. Salamisiivut eivät nälkäänäkeviä tavoittaneet mutta jotain apua suomalaisetkin kai antoivat.
Mahtaako Addis Abebassa olla radioshow jossa juontaja muistelee naureskellen kansainvälistä ruoka-apua ja ihmiset soittavat lähetykseen yökötellen kilpaa inhokkejaan? Ei taida olla.
Minulla oli työkaverina Norjassa etiopialainen nainen joka lapsena kärsi mainitun nälänhädän. Hän piti käsittämättömänä ylimielistä suhtautumistamme ruokaan. Enkä ihmettele.
Radiojuontajista voisi keittää laihaa soppaa. Koulukeittäjät jatkakoon hyvää työtään.