Kello käy

Vanhenemista ei pääse karkuun. Ei vaikka kuinka terveesti eläisi. Ja jos ei kiinnosta elää terveesti niin kilometrit näkyy naamassa ikätovereita aikaisemmin. Mutta kello käy, elää kuinka tahansa.

Ei minulla ole ikäkriisiä vaikka täytän kohta viisikymmentä, väkisin tulee silti vilkaistua olkapään yli minkälaista aukkoa on risukkoon syntynyt. Näkemäänsä voi tulkita kaunistellen tai rehellisesti. Jälkimmäinen on epämukavaa mutta terveellistä.

Nuorena ei vaan ymmärrä joskus vanhenevansa. Somessa pilkattiin estoitta Axl Rosea joka on 55-vuotias ja näyttää ikäiseltään. Axl Rose on siis Guns N Rosesin laulaja, yhtyeen joka esiintyi Hämeenlinnassa lauantaina. Siellä minäkin seisoin lavan edessä ja järkytyin kun mies astui lauteille.

Ai miksi järkytyin? Ymmärsin siinä hetkessä että lavalle astelin minä. Mielikuva joka minulla oli solistista, oli päivittämättä. Se oli 25 vuotta vanha. Esiintymislavan takaosan hämäristä hyppäsi esiin Kalle, katsoi minua silmiin ja rummutteli vatsaansa. Se Kalle ei vastannut sitä mielikuvaa joka minulla on itsestäni, notkea ja kuolematon. Ei minulla ole harhaisia kuvitelmia roktähteydestäni, mutta notkea. Ymmärrättehän?

Vaimo teetti kirjasen jossa valokuvin esitellään elämäni aikajana. Loppua kohden päähenkilö muuttuu tuntemattomaksi, kaljuksi keski-ikäiseksi mieheksi jonka silmäkulmissa on ryppyjä. Mielikuvissani minä olen edelleen se kaveri joka kirjasen keskivaiheilla olevassa valokuvassa seisoo laivan kannella ilman paitaa, pasaatituulten hyväillessä kultaisia ja tuuheita kutreja.

Haistakaa nuoret paska. Pelle Miljoona lauloi jo aikaa sitten kuinka ”aika on mahtavampi kuin kumpikaan meistä”. Eli tekin vanhenette. En jaksa selittää kuka on Pelle Miljoona. Mutta ei siitä niin kauaa ole kun kaikki hänet tunsivat.