Teksti:
Kalle Lähde

Otsikosta huomaatte ettei kansallisromanttinen runous ole vahvoja puoliani. Siitä vähän myöhemmin. Mutta nyt suoritukseen. Jotkut puhuvat vaeltamisesta ja patikoinnista ja sitä se varmasti heille onkin. Minulle Herajärven kierros oli keino haastaa itseni.

Saavuin majapaikkaan illalla kello 22. Nukuin huonosti, oli kuuma ja hyttysiä. Aamulla ajoin auton Ukko-Kolin parkkipaikalle ja heitin rinkan selkään. Kello oli puoli kahdeksan. Kuuma. Rinkka painoi liikaa. Ne savustetut kilohailit lasipurkissa.

En löytänyt polun alkupäätä. Hiki valui silmiin. Kävin hotellin respassa kysymässä neuvoa. Katsoivat säälien. Olin eksynyt jo hotellialueella.

Siinä meni Ukko- ja Akka-Kolit heti kättelyssä. En jäänyt ihailemaan pitkäksi aikaa kun minulla oli päämäärä. Yöpyisin Lakkalassa. Teltassa jota kannoin mukanani. Mäkrävaaralle noustessani ihmettelin ääneen että miksi en ollut jäänyt kotiin? Kuinka todellisuudentajuni voi olla näin puutteellinen? Kuolisin varmasti. Rinkka painoi niin kuin olisin kantanut puolta maailman kultavarannosta. Stroganoffkastiketta oli viisi tölkkiä evääksi. Ja paljon muuta.

Olkapäät olivat tulessa. Jalkoihin katsoessani odotin näkeväni liekkejä. Sytyttäisinkö koko kansallismaiseman palamaan kun ylikuumenisin?

Mäkrävaaralta laskeutuessani olin varma että pahempaa ei voi tulla. Söin muutaman buranan. Onneksi oli kävelysauva. Välillä kumarruin eteen, niin että rinkka makasi selkäni varassa jättäen olkapäät hetkeksi rauhaan. Sitten aloin nousun Jauholanvaaralle. Kymmenen metriä kerrallaan, tähtäimessä suuri laakea siirtolohkare jonka päälle kaaduin rähmälleni. Pyörrytti. Olin puolivälissä.

Siinä maatessani, vaaranrinnettä laskeutui kaksi neitoa bikineissään kantaen kestokassia. Napostelivat mustikoita alas tullessaan. Huomasin että olivat eräjalkineeksi valinneet varvastossut. Ihmettelin heille ääneen kovin heppoista varustusta jolla olivat erämaahan uskaltautuneet. Mietin jo kuinka heidät pelastaisin ja kaikki lehdet siitä kirjoittaisivat.

” Haha hah joo, tultiin veneellä tohon rantaan kun ollaan mökkeilemässä, ihan huvikseen kivuttiin vaaran laelle”.

Vai ihan huvikseen jumalauta? Sitä en sanonut ääneen. Hymyilin mutta murjotin. Tänne ei huvikseen ”kivuta”.

Jauholanvaaralta alkoi loiva lasku. Jotenkin tuntui hyvältä. Uskottelin itselleni että kukaan ei ole ennen minua näitä rinteitä kulkenut. Aloin runoilla ääneen.

”Ällös sinä Peukaloinen minua uhkaa, ma vain kuljen tästä”, runoilin pikkulinnulle joka saniaisen päällä keikkuen katsoi vaappuvaa menoani. Ei kai gramman painoinen pikkulintu uhkaa kenenkään kulkemista, mutta suurempaakaan petoa ei ollut tarjolla.

Päätin saapastella Kiviniemeen asti. Yöpyisin siis siellä missä edellisenkin yön. Enää seitsemän kilometriä. Pikku juttu kaltaiselleni erämiehelle. Sitten loppui vesi. Mietin miehen kestävän mokomat jäljellä olevat mailit ilman vettäkin.

Vetolossille saapuessani jano oli niin kova, etten uskaltanut järvestä hörpätä. Olisi pinta laskenut niin ettei lossi olisi enää liikkunut ilman pyöriä.

Majapaikassa hörppäsin 4 litraa vettä. Koska silmämunat olivat rypistyneet rusinoiksi. Harpoin laavulle jossa oli mahdollisuus yöpyä. Kaadoin rinkan tyhjäksi laverille ja aloitin tavaramäärän karsimisen. Mitä ihmettä päässäni oli pakatessa liikkunut? Ikuinen korpivaellus?

Yöllä oli taas hyttysiä. Oltiin kavereita. Aamulla kuudelta keskustelin huomattavasti nuoremman miehen kanssa joka oli yöpynyt teltassa laavun ulkopuolella. Kehui suoritustani, josta avoimesti ja hänen sitä pyytämättä kerroin.

Mies kyseli onko niskani kipeä? Vastasin kieltävästi. Se oli ainoa ruumiinosa joka ei ollut. Päätin sen olevan hyvä merkki ja heitin keventyneen rinkkani selkään. Pomolta lainaamani teltankin jätin laavulle. Hakisin sen autolla ennen kotiinlähtöä. Mutta ensin piti päästä autolle joka odotti 20 kilometrin päässä.

Askel kerrallaan. Yhdeksän tuntia myöhemmin monta epätoivoista hetkeä myöhemmin istuin autossa ja ilmastointi puhalsi täysillä. Tein sen. Kiersin Herajärven reitin kahdessa päivässä. Nautinko? Kyllä.

Itku siinä tuli.

Sitten tuli mahtipontinen olo.

Suosittelevat kierrokseen käytettävän kolme päivää. Ja oli vuosisadan helle. Loppumatkasta ensi kerralla.

X