Jos pelkäät pimeää, pysy pois maantieltä

Ajoin myöhään illalla kotiin Hämeenlinnasta. Oli liukasta, pimeää ja pyrytti. Tie oli musta kuin lakritsimatto. Ajokeli oli haastava. Autoiluun liittyy aina riskejä ja ne on luonnollisesti hyväksyttävä jos haluaa liikkua vapaasti. Isot hirvieläimet, tuo paimeneton karja suomalaisessa metsässä, on riski. Hirvikolarin riskiä voi pienentää ajonopeudella.

Sitten on se toinen ja suurempi riski. Maanteillä liikkuu muitakin autoilijoita. Sellaisiakin joiden pitäisi pysyä kotona kun aurinko on laskenut.

”Minä ajan pitkät päällä vaikka vastaantulija sokeutuisi”

Vaikka huomautat väläyttämällä pitkiä, että unohtuiko jotain? Minäkin haluaisin kohdata turvallisesti. Yleensä keskityn omaan suoritukseen ja jätän huomauttamatta, se on monesti turvallisempaa, mutta eilen vilautin vastaantulijalle pitkiä. Hetkeen ei vastaantulija reagoinut mitenkään. Sitten hän sammutti valonsa. Kyllä. Valot sammuivat kokonaan. Auto kohtasi minut pimeänä. Ilmeisesti lyhyiden ajovalojen polttimot olivat molemmat palaneet.

On olemassa tiettyjä lainalaisuuksia, joihin on pakko luottaa pimeällä. Esimerkiksi se, että vastaantulija pysyy omalla kaistallaan. Jos en voi luottaa edes siihen, niin sulkijalihaksen on pakko olla kunnossa. Eilen tuli sekin testattua.

Ennen Forssaa, tietenkin, vastaantulija oli kääntymässä pikatieltä minun kaistani yli sivutielle. Koko etupuskuri oli täynnä lisävaloja. Tunsin itseni Ikarokseksi ilman aurinkolaseja. Erotin vaivoin valomerestä keltaisen vilkun. Miehenaivoissani tapahtui monimutkaisia laskutoimituksia, jotka varmistivat turvallista kohtaamista. Kohdalla vasta huomasin, että auto oli ryhmittynyt puoli metriä minun kaistalleni.

Miesaivoni olivat laskeneet  ajoreittini kauaksi keskiviivasta. Onneksi. Lisävaloista päätellen ryhmittyjäkin oli mies. Tyhmä mies ja huono kuljettaja. Pysy kotona pimeällä ja päivälläkin, liiku ponilla.