Teksti:
Kalle Lähde

On aivan yhdentekevää kuinka älykäs, koulutettu tai sivistynyt ihminen on, todellisuudentaju pakenee hänestä niin kuin hyvä tuoksukin. Siis silloin, kun ihminen sairastuu alkoholismiin.

Kukaan ei suostu pahan hajun lähteeksi, vaikka muut ympärillä lakoaisivat ja oksentaisivat. Pahaa hajua voi peitellä parfyymilla ja herraintuoksuilla aikansa. Lähinnä rauhoittaakseen itseään. Muut haistavat paskan parfyymista huolimatta.

1) Alkoholisti pukeutuu aamulla moitteettomasti. Se on signaali muille ihmisille: ” Noin rypyttömissä housuissa kulkeva ihminen ei voi olla alkoholisti.” Kädet vatkaavat, mutta housuissa ei ole ryppyjä. ”Kaikki on hyvin, juopot ei housujaan silittele”, miettii alkoholisti.

2) Alkoholisti meikkaa aamulla itsensä raikkaaksi. Sitä ennen on pitänyt vetää pari diapamia ja kolme lonkeroa pystyäkseen suoritukseen, mutta hyvältä näyttää. Töihin ajaessa joutuu jännittämään puhallusratsiaa. ”Mutta ei kai ne puhalluta näin huolellisesti meikattua menestyjää, kun oikeita juoppojakin kurvailee liikenteessä?”, miettii alkoholisti. Ja on sitten järkyttynyt kun jää kiinni rattijuopumuksesta. ”Eikö poliisit enää ole kiinnostuneita oikeista rosvoista kun pitää kunnollisia ihmisiä vainota?”.

3) Alkoholisti pukeutuu arki-iltana pubiin sporttisesti. Mielummin hieman tyyriimpään asuun jota käyttävät ulkoilmaihmiset. Sellaiset raikkaat ja punaposkiset joilla on kaikki hyvin. Tavallisella ”kantapeikolla”, joka on ehtinyt sairaudessaan pidemmälle, ei ole sellaiseen sporttiasuun enää varaa. Alkoholistille itselleen kallis asuste, johon ”oikealla juopolla” ei ole varaa, on voimakas signaali siitä, ettei juomisen kanssa ole mitään hätää, eikä varsinkaan ongelmaa. Jos vaimo nyt välttämättä haluaa nähdä jonkin ongelman, se liittyy ulkoiluun. Liikaa sporttia. Peakin windstopperikin kyllä repeää, jos portsari ottaa kunnolla kiinni. ”Hullu natsiportsari, vittu käy lenkkeilijän kimppuun.” Seuraavana aamuna lenkkeilijä menee toiseen pubiin. Todellisuus illan tapahtumista olisi liian raakaa kuultavaa.

4) ”Tää on kuule ihan normaalia jos mä vähän rentoudun, onko sun koskaan tarvinnu nyrkkiä edes pelätä?” Vaimo vastaa mielellään suoraan kysymykseen: ”No, mä nyt vaan mietin että jos tää on normaalia niin 2 700000 miestä on tällä viikolla Suomessa juonut työpaikkansa, ajokorttinsa, katkaissut välit lapsiinsa ja paskantanut housuunsa. Niin ja on tarvinnut nyrkkiäkin pelätä, on vaan ollut toi vessan ovi toistaiseksi välissä.” Tällainen vastaus on epämieluisa. Sen aikana on hyvä olla transsissa ja olla kuuro. Alkoholisti on aina kuuro jos kritiikki kohdistuu juomisen seurauksiin.

Ihan kuin minä vielä kuusi vuotta sitten. Paitsi en meikannut.

”Luin sun kirjas ja tajusin että vaimo on ollut huolissaan mun juomisesta aivan turhaan, ei ole sentään paskat tullu housuun, aika alas olit kyllä vajonnut, huh huh ja heh heh.”

Jatka vaan juomista, kyllä se kakkakin sieltä tulee. Tai on tullut jo. Mutta itselleen on niin hirveää myöntää.

 

X