Teksti:
Kalle Lähde

Aamu oli juoppouteni parasta aikaa. Kaikki väki nukkui, eli vaimo ja koirat. Esimerkiksi näin juhannusaamuna oli heti herättyäni tarjolla yllätys, että mistä päin tonttia? Herään siis. Saunan lähistöltä yleensä jostakin, Aatamin asussa ja ehkä vähän omissakin (sukat). Sauna kun on juopolle temppeli, joka automaattisesti oikeuttaa juomaan. Kaikki suomalaiset juovat saunoessa, ihan jokainen vauvasta vaariin. Tämä piti kärsivällisen huvittuneesti selittää usein vaimolle, joka ihmetteli itku kurkussa että ”pitääks sun aina?”

Juhlapyhinä vaimon hiuksiin ilmestyi molemmille puolille päätä jäljet siitä, kun tukkaa oli puristettu nyrkkeihin. Lasittunein silmin ihmettelin homssuista olemusta ja kohensin omaa.

”Shun on tainnu tukka jäädä kampaamatta josh et oo huamannu?”

Jos herää juhannusaamuna sukkasillaan saunan eteisestä, niin kysymys ei ole juhannustaiasta, vaan siitä että horisontti on juotava suoraksi heti aamulla.

Ensin tarkistin takkahuoneen pöydän. Vajaita tölkkejä? Mmmmm.. puolikas iso Kukko. Se pahimpaan janoon. Tölkkiin eksynyt kärpänen onneksi pysähtyi etuhampaisiin. Muutama voimallinen ja äänekäs yökkäys, mutta onneksi vaimo nukkui päärakennuksessa. Yökkimisen seurauksena pullistuneet silmämunat palautuisivat kyllä takaisin paikoilleen, kun olo kohentuu.

Ulkorakennuksen jääkaappi. Oi onnea. Puoli laatikkoa jääkylmää olutta. Heti ahnaasti yksi ilman kärpäsiä. Luuserista voittajaksi alle minuutissa. Yöllisen kovan nukkuma-alustan aiheuttama kolotus helpotti ja silmämunat alkoivat vetäytyä kuoppiinsa. Seuraavaksi inventaario. Sillä rauhoitetaan juopon sielu päivän koitoksiin. Saunan lämminvesivaraajan päällä, kasteltu vessapaperimytty patjana (että pysyy tukevasti paikoillaan), makaava Dry Vodka pullo on korkkaamaton. Voi miltei nähdä kuinka ulkona sataa kultapölyä. Pieni maistiainen raskaasta kalustosta ei ole pahitteeksi. On sitten helpompi olla huomaavainen kun vaimokin herää.

Ja kun vaimo heräsi, niin silmien ympärille oli ilmestynyt renkaat. Kävisi vaikka lymfahieronnassa. Naiset ei ymmärrä että juhannuksena kuuluu rentoutua eikä murehtia.

Kepeää juhannusaamun tunnelmaa voi kohottaa entisestään puristamalla pikkuvaimoa poskesta ja ilmoittaa ryhtyvänsä nyt saunomaan koska on juhannus ja silloin saunotaan aamullakin. Ennen puolta päivää kesäpäivä alkaa pikselöityä. Sitten menee taju.

Iltapäivällä tehdään samat kuviot ja lasketaan renkaita vaimon silmien ympärillä. Eikä muutama soperreltu anteeksipyyntökään ole pahitteeksi.

Huomennahan tää kuitenkin loppuu..

X