Matka Algeriaan vie dyynien lumoihin – Keitaat, linnoituskylät ja aavikon tähtitaivas hurmaavat

Kuuma henkäys tervehtii kasvoja, kun lentokoneen ovi aukeaa. Olemme lentäneet puolitoista tuntia Algerian pääkaupungista Algerista Bechariin. Nyt olemme Saharan aavikolla. Ilma väreilee lämmöstä.

Suuntaan pikkuruisella Becharin lentokentällä naistenhuoneeseen. Seinät ja lattia ovat niin likaisia, ettei niihin tee mieli koskea. Pöntön sijaan lattiassa on reikä. Kun kyykistyn, edessäni juoksee topakka torakka. Säpsähdän, mutta onnistun olemaan kirkumatta.

Pesen kädet hanasta tulevalla kylmällä vedellä, kuivaan kädet paperin puutteessa paitani helmaan ja hieron perään tuhdisti käsidesiä.

Torakka unohtuu, kun alan ihailla maisemia bussin ikkunasta. Joka puolella on hiekkaa. Välillä dyynit kumpuilevat, toisessa hetkessä on tasaista kuin Pohjanmaan lakeuksilla. Hiekan väri vaihtelee kultaisesta hiilenharmaaseen ja punaruskeaan.

Auringon laskiessa saavumme ensimmäisen yön määränpäähämme Taghitiin. Alle 10 000 asukkaan keidaskaupungin vehreät palmut reunustavat teitä hiekkadyynien keskellä.

Taghit Saoura -hotelli tarjoaa viehättävän uima-allasalueen, makoisat unet, toimivan wifi-yhteyden, lammasillallisen – ja onneksi myös viilentävän ilmastoinnin. Yöllä on viileämpää kuin päivisin, mutta lämpötila ei silloinkaan välttämättä putoa alle 30 asteen.

Taghit Saora -hotellin uima-altaassa voi polskia hiekkadyynejä tuijotellen. © Eveliina Lauhio

Kamelin kyytiin

Aamiaisella on algerialaiseen tapaan tarjolla vihanneksia, erilaisia tahnoja, leipää, hedelmiä ja monia makeita herkkuja leivonnaisista marmeladeihin.

Aamun valjettua lähdemme Taghitista seuraavan keidaskohteeseen, Beni Abbesiin. Noin 150 kilometrin matka kestää useamman tunnin. Matkan varrella pysähdymme tervehtimään kameleita.

Paikallisen matkaoppaan ohjeistamana kiipeän ratsun selkään. Opas taluttaa kamelia lyhyen lenkin, ja pääsen kokeilemaan keinahtelevaa kyytiä.

Taghitin keidas­kaupunki vehreine palmuineen aukeaa keskellä autiomaata. © Eveliina Lauhio

Beni Abbesissa majoitumme Rym-hotelliin, joka on yhtä tasokas kuin edellisessä kohteessakin. Pulahdan uima-altaaseen ja saan kokea harvinaisen hetken, kun aavikolla ripottelee muutaman minuutin ajan vettä.

”Sade on tervetullut vieras kuivalle luonnollemme”, sanoo paikallinen matkaoppaamme, Mohammed.

Aivan hotellin takana aukeaa henkeäsalpaavan kaunis maisema. Kumpuilevat dyynit hehkuvat terrakotanpunaisina. Hieno hiekka tuntuu käsissä silkkisen pehmeältä.

Lähden nousemaan dyyniä ylöspäin, mutta se on yllättävän työlästä. Hiekka upottaa jalkojeni alla. Kauempana näen, kuinka muutaman hengen turistiseurue laskee dyyniä alas lumilautaa muistuttavalla vekottimillaan.

Iltapäivällä vierailemme ksarissa eli linnoituskylässä. Niitä on Algeriassa lukuisia. Ksarien tarkkaa historiaa ei tunneta. Ne on todennäköisesti rakennettu 400- tai 500-luvuilla, ja niiden takana ovat mahdollisesti seuduilla tuolloin vaikuttaneet juutalaisheimot. Punertavasta savitiilestä rakennetuilla ksareilla muureineen oli todennäköisesti puolustustarkoitus.

Saharan punainen keidas

Lähes kuuden tunnin bussissa köröttelyn jälkeen saavumme seuraavana iltapäivänä Timimouniin. Viehättävä keidaskaupunki on tunnettu okranvärisistä rakennuksistaan ja vihreistä palmulehdoistaan.

Saharan punaiseksi keitaaksi kutsuttu Timimoun on tähänastisista matkakohteistamme suurin ja vilkkain. Yli 33 000 asukkaan kaupunki on Gouraran keidasalueen historiallinen keskus. Tärkeänä kauppapaikkana Timimoun on tuottanut muun muassa taateleita.

Kauppa käy vilkkaana Timimounin kaduilla edelleen. Vierailemme paikallisessa ruokakaupassa, joka muistuttaa enemmän toria. Hedelmien, vihannesten, yrttien, mausteiden, kalan ja lihan tuoksut sekoittuvat hikisen hellepäivän hajuihin.

Tuoretiskillä on myytävänä syötävää kaikissa sateenkaaren väreissä. Lihapuodin eteen on asetettu kamelinpää – kenties houkuttelemaan ostoksille. Myytävänä on myös mattoja, vaatteita ja muuta tilpehööriä.

Timimounin kaupunkia kutsutaan Saharan punaiseksi keitaaksi. © Eveliina Lauhio

Halukkaat pääsivät kamelin huojuvaan kyytiin. © Eveliina Lauhio

Paikallisessa ruokakaupassa Timimounissa on myynnissä muun muassa kasviksia ja kamelin lihaa. © Eveliina Lauhio

Häämatkalle aavikolle

Iltapäivästä vierailemme Timimounin ksarissa. Punertavasta savikivestä muurattu vanha kylä on edelleen asutuskäytössä. Taatelipalmujen lehdistä rakennetut aidat suojaavat kylää hiekkamyrskyiltä.

Historialliseen linnoituskylään on vedetty sähköt, ja sinne on rakennettu sikäläinen vesijohtojärjestelmä. Kun vaeltelemme kylässä, paikallinen lapsilauma juoksee perässämme ja seuraa kiinnostuneina puuhiamme.

Mukanamme linnoituskylässä on sujuvaa englantia puhuva opas, Mohammed Kerkoub. Hän kertoilee kylän historiasta ja nykypäivästä. Työkseen Mohammed järjestää turisteille retkiä autiomaahan. Saharan matkalla on luvassa ikimuistoisia auringonnousuja ja -laskuja, yöpyä voi niin majataloissa kuin leirintäolosuhteissa.

”Täällä käy lomalla etenkin pariskuntia. Algerian aavikolle tullaan esimerkiksi häämatkalle”, Mohammed kertoo.

Saharan historialliset nähtävyydet Algeriassa ovat ainutlaatuiset. Linnoituskylistä ja keidaskaupungeista löytyy ikivanhoja kalliomaalauksia. Monet keidaskaupungit ja niiden ympäristöt ovat Unescon maailmanperintölistalla.

Afrikan suurin

Tutkin hotellin seinälle kiinnitettyä karttaa ja hämmästyn. Olen nähnyt vain pikkuriikkisen kokoisen osan Algeriasta – vaikka päivittäinen tuntikausien rytyyttäminen linja-autossa voisi kertoa toista.

Kartasta hahmotan maan mittasuhteet. Tunisian, Libyan, Nigerin, Malin, Mauritanian, Länsi-Saharan ja Marokon naapurimaa on pinta-alaltaan Afrikan suurin. Algeria on toiminut aina tärkeänä kulkureittinä Eurooppaan.

Matkailun suhteen Algeria on uudempi tulokas. Maan matkailu kasvoi voimakkaasti 1980-luvulla. Silloin monet keidaskaupungit saivat ison osan tuloistaan matkailusta. Tilanne muuttui merkittävästi vuosien 1991–2002 käydyn sisällissodan aikana. Nykyään Algeriaan saapuu vuosittain noin kaksi miljoonaa matkailijaa.

Ulkoministeriön matkustusohjeessa Algeriassa kehotetaan noudattamaan erityistä varovaisuutta ja välttelemään väkijoukkoja sekä pimeällä liikkumista. Sen jälkeen, kun Algeriassa siepattiin 31 eurooppalaisturistia vuonna 2003, maassa on kiinnitetty entistä enemmän huomiota turvallisuuteen. Poliiseja näkyy katukuvassa, ja bussimme liikkuu koko viikon poliisiauton saattelemana. Tunnen oloni turvalliseksi.

Algerialaiselle illalliselle kuuluu usein kuskusia ja lihaa. © Eveliina Lauhio

Seikkailumieltä matkaan

Aurinko putoaa hehkuvana pallona horisontin taakse aavikolla Timimounissa. Maisema on pastellinsävyinen, kuin vesiväripensselillä maalattu. Ympärillä on pelkkää hiekkaa. On yhtä hiljaista kuin Lapin erämaassa. Öisin tähdet loistavat kirkkaina.

Algerialla on matkailijalle paljon tarjottavaa: koskematonta luontoa, hyvää ruokaa, ystävällistä palvelua ja mielenkiintoinen kulttuuri. Haasteitakin löytyy. Saharassa pitkät välimatkat vievät leijonanosan päivästä, eikä matkan varrelta löydy sellaisia mukavuuksia kuin kahviloita tai kunnollisia wc-tiloja. Toisaalta bussin ikkunasta voi ihailla autiomaan vaihtelevia muotoja.

Mukaan kannattaa pakata hellehattu, Algerian dinaareja, käsidesiä, kosteuspyyhkeitä ja seikkailumieltä. Yllätyksiin sopii varautua. Kolmen tunnin bussimatka saattaa kestää tuplasti, eivätkä aikataulut muutenkaan ole aivan yhtä kiveen hakattuja kuin Suomessa. Kuumuudessa kiire sulaa.

Voi keskittyä nauttimaan hetkestä.

Juttu julkaistu ensi kerran Vivan numerossa 1/2023.

Kiinnostuitko? Tilaa Viva-lehti