Elämysten Krstiinankaupunki – Strömsö-ohjelman puuseppä Jim Björni tuntee puutalokaupungin vintit ja rossipohjat

Jim Björni on Strömsö-televisiosarjasta tuttu taitava puuseppä. Hänen kotinsa löytyy kauniista Kristiinankaupungista, jonka rauhaan paluumuuttaja kotiutui uudelleen omaa perhettään kasvattamaan.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Kristiinan­kaupunki perustettiin vuonna 1649 Suomen kenraali­kuvernöörinä toimineen Pietari Brahen toimesta. Satamasta tuli 1800-luvulla Pohjanlahden vilkkaimpia. © Harri Vaskimo

Jim Björni on Strömsö-televisiosarjasta tuttu taitava puuseppä. Hänen kotinsa löytyy kauniista Kristiinankaupungista, jonka rauhaan paluumuuttaja kotiutui uudelleen omaa perhettään kasvattamaan.
Teksti: Anu Vaskimo

Jim Björni syntyi vuonna 1971 ja hän on viimeisiä paljasjalkaisia kristiinankaupunkilaisia.

”Vaikka nykyään vanha puutalokaupunki on arvossaan, ei sen ainutlaatuisuutta lapsuudessani korostettu. Kasvoin 1970-luvun pientaloalueella Pohjoislahden liepeillä”, Jim Björni kertoo.

TV-puuseppä Jim Björni palasi synnyin­­kaupunkiinsa vuonna 2004 oman perheensä kera. <span class="typography__copyright">© Yle</span>

TV-puuseppä Jim Björni palasi synnyin­­kaupunkiinsa vuonna 2004 oman perheensä kera. © Yle

Kristiinankaupunki houkutti takaisin paluumuuttajan

”Muutin kaupunkiin takaisin vuonna 2004, jolloin aloitin Strömsö-televisiosarjassa puuseppänä. Remontoimme kodin Kaupunginlahden itäpuolelta.

Kun vein avovaimoni Katjan kanssa kahta poikaamme entiseen päiväkotiini, oli siellä vastassa sama päiväkotitäti ja pojat ripustivat takkinsa samoihin naulakkoihin, joihin minäkin vuosikymmeniä aikaisemmin.

Kun ajan lahden yli pohjoismaiden pisintä kivisiltaa kohti Kauppatoria, näkyy sen yläpuolella uljas kaupungintalo Raatihuoneenpuiston laidalla. Isäni oli virkamies, ja yksi kaupungin arvorakennuksista oli hänen työpaikkansa.

Silloin pääsin kipuamaan kellotorniinkin, mikä oli jännittävää. Portaikon varrelta pystyi ihailla avomertakin. Rakennus on kaupungin historiassa peräti kolmas raatihuone, tämä valmistui vuonna 1865.”

Kaunis raatihuone kellotorneineen seisoo ylväänä kaupungin laella. © Harri Vaskimo

Kaunis raatihuone kellotorneineen seisoo ylväänä kaupungin laella. © Harri Vaskimo

Kesämarkkinat ovat perinteikäs tapahtuma. Ensimmäisen kerran ne järjestettiin vuonna 1969. © Harri Vaskimo

Kesämarkkinat ovat perinteikäs tapahtuma. Ensimmäisen kerran ne järjestettiin vuonna 1969. © Harri Vaskimo

Arvokiinteistöjen puutalokaupunki

”Kristiinankaupungissa on hienoja arvokiinteistöjä, jotka on rakennettu säätyjärjestyksessä ruutukaavan mukaisesti. Korjaan rakennuspuuseppänä vanhoja rakennuksia. Vuosien varrella olenkin kolunnut lukuisten talojen vinteillä ja rossipohjissa.

Keskustan historiallisista puutaloista valtaosa on 1800-luvulta, vanhimmat ovat peräisin 1700-luvulta.

Törmään työssäni menneeseen tämän tästä. Historia hätkähdyttää. Laivanrakennus alkoi täällä jo 1600-luvulla, ja Kristiinankaupungin satama oli Pohjanlahden vilkkaimpia 1800-luvulla. Se oli mahtipontista aikaa. Purjelaivoja rakennettiin ja niillä opittiin seilaamaan maailman ääriin. Samalla tehtiin kauppaa monilla mantereilla.

Näyttävimmät, empireä edustavat kauppakartanot on rakennettu Kaupunginlahden rannan tuntumaan laivanvarustajien ja porvariston toimesta. Rahvas sai vaatimattomille asumuksilleen rakennuspaikat kauempaa.”

Merimuseo kertoo vaurastumisesta ja purjelaivojen kulta-ajoista

”Kauppatorin pohjoislaidan kirjasto oli alun perin laivanvarustaja Wendelin perheen kotitalo. Se on yksi kaupungin emipirehelmistä. Rakennuksen vintillä sijaitsee Merimuseo, jonka näyttely kertoo hyvin kaupungin vaurastumisesta ja erityisesti purjelaivojen kulta-ajoista 1830–50-luvuilta.

Merimuseo on torin laidalla. Monipuolinen näyttely yllättää kansain­välisyydellään. © Harri Vaskimo

Merimuseo on torin laidalla. Monipuolinen näyttely yllättää kansain­välisyydellään. © Harri Vaskimo

Museossa näkee myös laivanrakentajien kädenjäljen, sillä erikoiset kattotuolit ovat heidän työnäytteitään. Ei voi kuin ihastella, miten kauniita ja toimiva liitoksia he ovat tuolloin tehneet.

Työni ansioista kuulen talojen tarinoita. Nyt olen kunnostanut laivanvarustaja Carlströmin pojan leivintupaa. 1800-luvulla varustajan piti pitää laivastonsa väki leivässä. Tämä rakennutti myös vuonna 1896 herraskartanokseen kaupungin ulkopuolelle Suurjärven Carlsron pitsihuvilan.

Carslro on toiminut kaupunginmuseona, ja vierailin siellä jo ala-asteikäisenä. Se oli hyvin jännittävä paikka, koska huvila oli säilynyt alkuperäisessä kunnossa ja siihen liittyi mystisiäkin tarinoita. Nyt sitä remontoidaan.

Onkin hyvä miettiä, miten vanhojen kiinteistöjen kuntoa tulisi ylläpitää, jotta niitä myös käytettäisiin ja ne pidettäisiin osana ihmisten arkea. Ajan myötä niitä on pakko osin modernisoida, jotta käyttö olisi mahdollista myös näissä kulttuuri- ja rakennushistoriallisesti merkittävissä rakennuksissa.”

Carslron huvilassa voi aistia, miten herrasväki asui ja lomaili kesäisin 1900-luvun vaihteessa. © Harri Vaskimo

Carslron huvilassa voi aistia, miten herrasväki asui ja lomaili kesäisin 1900-luvun vaihteessa. © Harri Vaskimo

Kauppias Lebellin talon perinteinen pihapiiri ja monet rakennukset vievät 1700-luvulle. © Harri Vaskimo

Kauppias Lebellin talon perinteinen pihapiiri ja monet rakennukset vievät 1700-luvulle. © Harri Vaskimo

Kauppias­perheiden vauraus 1700–1800-luvuilla näkyy Lebellin kauppiaantalon museossa. © Harri Vaskimo

Kauppias­perheiden vauraus 1700–1800-luvuilla näkyy Lebellin kauppiaantalon museossa. © Harri Vaskimo

Jim Björni löysi kädentaitojen salat jo lapsena

”Yksi puutalokaupungin vanhimpia rakennuksia on Rantakadun varren Lebellin kauppiaantalo, mikä toimii museona. Sisustukseltaan se on hyvin tiivis kokonaisuus, joka kertoo kauppiasperheen arjesta 1700- ja 1800-luvuilla.

Kun olin lapsi, käsityönopettajaäitini piti museon vieressä lahjatavarakauppaa, jossa myytiin käsitöitä ja keramiikkaa. Innostuin jo nuorena tekemään käsillä itsekin. Piirtäminen oli parasta, mutta myös ompelin vaatteita, tein puutöitä ja korjailin pyöriä. Olen aina tehnyt monenlaista käsilläni.

Viime talvena kudoin ensimmäiset villapaitani, toinen niistä oli norjalainen, toinen merimieshenkinen.

Fiskariajelulle tervan tuoksussa Selkämeren saaristoon

”Pienessä rannikkokaupungissa parasta on saaristo. Vaikka mökkeily kuuluu elämääni, veneilen mieluiten perheen ja ystävien kanssa kauniina kesäpäivänä ulkosaaristoon silokallioille. Siellä mieli lepää.

Viime kesänä ostin fiskari-avoveneen. Odotan, että pääsen hiljakseen kunnostamaan sitä. Nyt viisikymppisenä veneessä pitää tervan tuoksua ja vauhdin olla maltillisen joogamainen.

Pikkukaupungin parhaita puolia on lähellä oleva monipuolinen luonto. Kaupungin eteläpuolella Kanuunalahden ulkoilualueella sijaitsevat sileät Kanuunankalliot aavan meren äärellä.

Kuljen myös mielelläni luontopoluilla. Tiilitehtaanmäen–Pohjoislahden luontopolku kiertää lapsuuden leikkipaikkoja. Kaupungin itäpuolella oleva Karhunevan lenkki puolestaan vie metsämaisemaan.”

Myllykalliolta avautuu upea maisema kaupunkiin ja merelle tuulimyllyn kupeesta. © Harri Vaskimo

Myllykalliolta avautuu upea maisema kaupunkiin ja merelle tuulimyllyn kupeesta. © Harri Vaskimo

Kissanpiiskaajankuja vie menneeseen aikaan

”Kristiinankaupunki on rauhallinen pieni rannikkokaupunki. Monet tuntevat toisensa, ihmiset ovat auttavaisia. Kesäisin mökkiläiset ja turistit tuovat katukuvaan eloa. Samoin kesämarkkinat tungoksen vuosikymmenten tunnetuimpana kesätapahtumana.

Jos olisin turisti, etsisin yösijan pikku puutaloista, joissa vanhan kaupungin tunnelman tavoittaa. 1800-luvun pihapiirissä toimiva Hotelli Krepelin on kauppiaan kotitalo Kauppatorin liepeillä. Illalla lähtisin kävelylle mukulakivikaduille ja piknikille Saunapuistoon Kaupunginlahden rannalle.

Vanhan puutalokaupungin viehätys syntyy eri asioista. Se voi olla pieni kuja, kuten Kissanpiiskaajankuja. On ollut viisautta säilyttää se ennallaan. Mukulakivikatujen varsilla ei kaipaa suoria, moderneja linjoja – tilat ja rakennukset saavat kertoa ajastaan.

Kapea Kissan­piiskaajankuja huokuu nostalgiaa ja on tunnettu nähtävyys. © Harri Vaskimo

Kapea Kissan­piiskaajankuja huokuu nostalgiaa ja on tunnettu nähtävyys. © Harri Vaskimo

Avoimet Portit -kulttuuri­tapahtuma houkuttelee piipahtamaan pihoille ja puutarhoihin. © Harri Vaskimo

Avoimet Portit -kulttuuri­tapahtuma houkuttelee piipahtamaan pihoille ja puutarhoihin. © Harri Vaskimo

Vaikka vanhat arvokiinteistöt muodostavat yhä keskeisen osan kaupungin siluetista, ajankulu näkyy toki siinäkin. Oma ja lasteni päiväkoti on väistynyt uusien toimitilojen valmistuttua palvelemaan seuraavia sukupolvia.

Keväällä Ulrika Eleonoran kadun ruotsinkielisessä lukiossa esikoinen osallistui ylioppilaskirjoituksiinsa, siinä mahtipontisessa rakennuksessa aloitin myös lukiotaipaleeni.

Vuonna 1925 valmistuneen valtavan lukion aulapilarit, marmorilattiat ja leveät kivirappuset kielivät siitä, miten opiskelun arvokkuutta korostettiin rakennusteknisinkin valinnoin ja parhailla mahdollisilla materiaaleilla. Vaikka nykypolville se ei edusta modernia opinahjoa, juurruttaa se heihin palan kotiseutunsa poikkeuksellista historiaa.”

Mukulakivi­kaduilta kannattaa poiketa kahvikupposelle tai puoteihin ja pihakirpputoreille löytöjä tekemään. © Harri Vaskimo

Mukulakivi­kaduilta kannattaa poiketa kahvikupposelle tai puoteihin ja pihakirpputoreille löytöjä tekemään. © Harri Vaskimo

Artikkeli julkaistu ensi kerran Viva-lehden 6/2021.

Lue myös: Maakalla on merestä noussut kalastajakylä – Nostalginen kesäkohde Perämerellä

Kiinnostuitko? Tilaa Viva-lehti

X