Kuvitteletko kolunneesi jo koko Viron? Lomaile järvellä, jonka vastarannalla on Venäjä

Sipulikansa. Nimi on vähintäänkin kysymyksiä herättävä. Merkillinen sipulikansa elää Peipsijärven Viron puoleisella rannalla. Venäjää puhuvat vanhauskoiset ovat pitäneet oman päänsä jo 350 vuotta. Kirjaimellisesti.

Matka Peipsijärven Viron puoleisille ranta-alueille on kuin nostalginen paluu 1950- ja 1960-lukujen Suomeen. Elämä kylissä on uneliasta ja ihastuttavan kiireetöntä.

Alue on sipulikansan, venäjänkielisten vanhauskoisten, koti. Vanhauskoiset siirtyivät sinne 1600-luvun lopulla pakoon uskonvainoja. Uskonriidoista on virallisesti sovittu jo vuonna 1905, mutta sipulikansa on jäänyt paikoilleen ja jatkaa vanhoja elintapojaan ja perinteitään.

Uskonriita kärjistyi siihen, kuinka monella sormella ristinmerkki tehdään. Vanhauskovaiset käyttävät perinteiseen tapaan kahta sormea.

Kesäaikaan Peipsijärven rannat ovat luontonsa puolesta parhaimmillaan, mutta olen käynyt siellä myös yli 20 asteen pakkasilla. Kun Euroopan neljänneksi suurimmalta järveltä samaan aikaan puhalsi navakka tuuli, ulkosalla ei ollut ilo tepastella. Toista on heinäkuussa: leppeä tuuli hyväilee hiljaisia rantoja ja viljapeltojen yllä makaa rauha.

Vanhauskoisten kylät ovat kuin helminauhoja. Peipsijärvellä värikkäät ja persoonalliset talot seuraavat järven rantaa, ja talorivin pituus voi olla jopa kahdeksan kilometriä. Elämä on verkkaista, mutta toimeliasta; talot, kadut ja pihapiirit ovat siistejä ja hyvin hoidettuja.

15 000-päinen kansa

Sipulikansan suuruudeksi arvioidaan noin 15 000 ihmistä. He ovat hajallaan Mustveessä, Rajan, Kolkjan, Kasepään, Varnjan ja Piirissaaren kylissä sekä Kallasten kaupungissa ja Mehikoorman kauppalassa. Seurakuntia heillä on yli kymmenen, yksi niistä Tallinnassa.

Vanhauskoisuus on sanana hieman harhaanjohtava. Vaikka elämä on vakiintunutta ja nykyajan turistin silmin pysähtynyttä, Peipsijärven rannoilla eletään vuotta 2015. Väestö on ikääntynyttä, mutta sekin on harhaa: nuoriso on hakenut töitä muualta, mutta palaa loma-aikaan esi-isiensä maille.

Vanhauskoisten museossa Kolkjassa aktiivi seurakuntalainen Lilli Tarakanov sanoo sen näin:

”Me elämme niin kuin muutkin virolaiset, mutta pidämme myös vanhasta kiinni. Mielestäni siinä ei ole mitään ristiriitaista. Tämä sopii meille.”

Vanhauskovaiset ovat saaneet toimeentulonsa maanviljelyksellä ja kalastuksella. Peipsijärvi tarjoaa kalastukseen hyvät mahdollisuudet ja ranta-alueiden pellot sopivat hyvin etenkin sipulin, kurkun ja mansikan kasvatukseen.

”Peipsijärven sipuli on suojattu tavaramerkki. Ostaja tietää, mitä saa. Sato myydään Virossa. Tänäkin kesänä menee kaikki, mitä vain pystymme tuottamaan”, sipulinkasvattajana elantonsa saava Lilli sanoo.

Peipsijärven länsirannalla satsataan myös turismiin. Se on vasta hyvällä alulla, mikä näkyy myös siinä, että suomalaiset eivät siellä vielä sankoin joukoin kulje.

Kartanoon vai kievariin?

Peipsijärvellä on monta tapaa majoittua: kerros- ja omakotitaloissa, lomakylissä, kievareissa ja pienissä hotelleissa. Vaativampaan makuun voi yöpyä muutaman kymmenen kilometrin päässä olevassa Tartossa tai kartanossa Alatskivessä.

Kartano on autoilevien ystävysten Tarja Belovin ja Tuija Pesosen valinta. He ovat kiertämässä Viroa ja majoittuvat vain kartanoissa. Vaihtoehtoja riittää. Matka Itä-Viroon on heille ensimmäinen.

”Alatskiven kartanossa on neljä huoneistoa turisteille. Yö maksaa aamiaisineen 80 euroa. Ei paha”, he sanovat.

Kuhaa Peipsijärvestä

Peipsijärven vanhauskoisten alueen valttina ovat kurkku, sipuli, mansikka ja kalat. Erityistä herkkua on kuha, jota saadaan järvestä ympäri vuoden. Sitä tarjoillaan alueen kaikissa ravintoloissa monessa muodossa edulliseen hintaan.

Tienvarsien kojuissa on muutamien satojen metrien välein myynnissä uunilämmintä savukalaa.

Kallastessa asustava Viktor, 65, on eläkkeellä oleva rakennusmies. Hän kertoo olevansa jo monen polven vanhauskovainen. Kymmenet työvuodet Tallinnassa suomalaistenkin kanssa ovat opettaneet hänelle myös viron kielen.

Viktor nauttii eläkepäivistä pienkerrostalossa, joka oli Neuvostoliiton aikaan puoluevirkailijoiden käytössä. Huoneet ovat korkeat ja seinät paksut. Pihalla on autotalli, jossa Viktor värkkää paraikaa saunakiuasta, pihan perällä hyvin hoidettu kasvimaa ja pakolliset polttopuupinot. Ne ovat sipulin, kuhan ja savukalojen ohessa Peipsijärven tavaramerkkejä.

”Mikäpä tässä. Ainoa, mikä kiusaa, on pieni eläke. Sitä saan vain 300 euroa kuukaudessa”, Viktor valittaa.

Viktor on hyvä esimerkki tavallisesta Peipsijärven vanhauskoisesta. Työvuotensa hän on käytännössä elänyt muualla, mutta lomaillut ja palannut eläkkeellä synnyinseudulleen. Hänen Hollannista Pohjoismaihin rekkaa ajava poikansa seuraa isänsä esimerkkiä.

”Töitä on täällä huonosti. Leipä on haettava muualta.”

Viktorin kotitalosta on Venäjän rajalle linnuntietä 11 kilometriä. Peipsijärven keskellä kulkeva raja ei Viktoria kiusaa. Hän tyytyy vain huitaisemaan Peipsijärven itärannalle päin.

”Venäläiset elävät omaa elämäänsä, me omaamme. Emme ole naapurin kanssa missään tekemisissä.”

Piirissaaren rauhaan

Piirissaarella on vain yhdeksänkymmentä vakituista asukasta. Pääsemme mukaan, kun rajavartijat Martin Torim ja Vjatseslav Pertsev suuntaavat partiomatkalle Mehikoormasta Venäjän rajan tuntumassa olevalle saarelle.

Alla jytisee Suomessa tehty ja suomalaisten lahjoittama partiovene, miesten järvikelpoiseksi kehuma kovapohjainen kumivene. Se on kuin luotu Peipsijärvelle, sillä se kulkee vesisuihkupropulsion avulla matalissa vesissä.

Mehikoorman lohkolla on pituutta 47 kilometriä. Venäjän rannikko näkyy kapeimmalta kohdalta hyvin, samoin Piirissaaren itäpuolella sijaitsevat pienemmät, Venäjälle kuuluvat saaret. Koko Peipsijärven pinta-ala on yli 3 500 neliökilometriä.

Virolla – ja Euroopan Unionilla – ja yhteistä rajaa Venäjän kanssa 300 kilometriä. Suomen ja Venäjän raja on 1 300 kilometriä pitkä.

Sää on kirkas, teräväaaltoinen Peipsijärvi rauhallinen. Rutiinimatka Mehikoormasta Piirissaareen hujahtaa 20 minuutissa.

Venäjälle kaksi kilometriä

Piirissaare on Viron pienin kunta, Mehikoorma taas pieni kauppala Peipsijärven rannalla. Matkaa Mehikoormasta tulee linnuntietä Venäjälle vain kaksi kilometriä. Se on itäisin Nato-maan satama, joka katsoo suoraan Venäjälle.

”Raja on rauhallinen. Palautamme vuodessa noin 20 Venäjän puolelta vahingossa tullutta laitonta rajanylittäjää. Kukaan ei ole hakenut Virosta turvapaikkaa”, Martin Torim kertoo.

Peipsijärven Venäjän puoleinen ranta-alue on harvaan asuttua korpi- ja suoaluetta. Viron puolelta tulevat rajan rikkojat ovat ennen kaikkea vapaa-ajan kalastajia, jotka tulevat kalaisalle Peipsijärvelle Virosta, Latviasta ja Liettuasta.

Piirissaaren tukikohdan valvontahuoneessa ei saa kuvata, mutta miehet näyttävät, kuinka tehokkaita ovat järveä valvovat kamerat. Maastossa eteenpäin mönkivä musta kasa osoittautuu tarkennuksessa leveähäntäiseksi majavaksi; kauempana syö männyntaimen oksia iso hirvi.

”Kamerat ovat niin tarkkoja, että näemme tarvittaessa yli kymmenen kilometrin päässä liikkuvan pienveneen numeron”, Martin Torim sanoo.

Peipsijärvi ei ole kiellettyä raja-aluetta. Jokaisen järvelle lähtevän venekunnan on kuitenkin ilmoitettava rajavartiostolle miehistönsä määrä.

Kolmen kylän ja alle kahdeksan neliökilometrin Piirissaaren luonto on komea. Rantametsikössä jumputtaa satakieli, harmaahaikara lekuuttaa kanavalla. Saari on tunnettu harvinaisten lajien sammakkokannastaan.

Piirissaarella on ollut parhaimmillaan yli 700 asukasta. Nykyiset asukkaat ovat iäkkäitä vanhauskoisia. Perinteisesti väestö on elänyt kalastuksella ja sipulinviljelyllä, nyt muutamat nuoret paluumuuttajat keskittyvät kalastukseen.

Piirissaarelle liikennöi Laaksaaresta kuljetuslautta Koidula. Ihmisiä käy ennen kaikkea kesäisin, ja saarelle on suunnitteilla leirintäalue.

Turismin vilkastuminen ei rajavartijoita haittaa.

”Kerran tänne tuli yhdellä rysäyksellä 57 villisikaa Venäjältä”, Martin Torim naurahtaa.

”Yhtäkään ei palautettu.”