Pargan kaupungissa Länsi-Kreikassa ollaan kuin jumalten rannalla

Mahtavat maisemat

Kahden viikon loma Pargassa on elämäni nautinnollisin jalkalihastreeni. Ensimmäisinä päivinä pohkeet kipeytyvät, mutta pian siihen tottuu: rinteiden sahaamiseen ylös ja alas.

Parga on 3 000 asukkaan pikkukaupunki Manner-Kreikan länsirannikolla. Se on kuin merenpoukaman rinteillä rehottava amfiteatteri, jonka ylimmältä riviltä aukeaa hieno näköala. Sen vuoksi kannattaa hikoilla.

Alla levittäytyy tiilikattojen soma tilkkutäkki, jota kehystää oliivipuiden, pinjojen ja sypressien syvä vihreys. Edessä kimmeltää turkoosi meri, jota täplittävät pienet kalliosaaret ja valkoiset veneet.

Eikä tämä ole ainoa kaunis näkymä. Jokainen rinne ja ilmansuunta tarjoavat omansa.

Ei ihme, että Pargan ravintolat kilpailevat terasseilla. Parhaat terassit ovat aitiopaikka katsella keskustan hyörinää tai Valtosin uimarannan vesileikkejä.

Lomapäivä päättyy ylellisesti, kuin istahtaa taverna Stefanoksen kattoterassille. Valtosin lahti välkehtii alhaalla vielä hetken, kunnes aurinko laskee niemen taa. Mereltä pyyhältää vilvoittava tuulenhenkäys.

Tavernan vitriinissä on tuoreita kaloja, mutta illan tähti on vasta tulossa. Kaksi kumiessuista kalastajaa raahaa ravintolaan miekkakalan. Pian listalla lukeekin ”tonight swordfish 10 e”.

Pargan illoissa on oma lumonsa. Silloin kaupungin elämä siirtyy rannoilta keskustan kujille, joista kapeimmat ovat vain metrin levyisiä.

Aluksi kujasokkeloon eksyy, mutta mitä siitä. Lomalla yllätykset ovat plusmerkkisiä. Löydänkö nyt uuden oikotien vai persoonallisen putiikin? Vai päädynkö taas umpikujaan – jonkun Kostasin tai Ekaterinan kotipihalle?

Pargassa törmää helposti paikallisten arkeen. Mustakolttuinen mamma parturoi kadulla aviomiehensä niskahaivenia. Kulman takana muhkeaviiksinen ukko siistii parvekkeella viiniköynnöstä, jonka rönsyt lentelevät turistien niskaan. Väistää pitää myös autokorjaamon kipinäsuihkua.

Illalla kaiken keskipiste on Pargan satama. Päivän uneliaisuus ja kuumuus ovat poissa, ja rantabulevardille kokoontuvat turistien lisäksi vakituiset asukkaat. Pikkupojat keulivat laiturilla pyörillään. Tytöt kaupittelevat rantamuurin päällä simpukoita ja meritähtiä.

Satamassa souvlaki-vartaiden käryyn sekoittuu hiilillä paahtuvien maissintähkien imelä tuoksu. Harmaahapsinen nainen hankaa kypsää tähkää suolapaperiin ja myy herkun 1,50 eurolla. Sen jälkeen maistuu jäädytetty jugurtti, jonka päälle hulautetaan paikallista hunajaa.

Viehättävät venereissut

Pargalla on kolme uimarantaa, joista pisin on parin kilometrin päässä ydinkeskustasta. Valtosin rannalla riittää palveluita ja puuhaa vesihiihdosta pomppulinnaan.

Kaksi muuta rantaa, Krioneri ja Piso Krioneri ovat keskustassa. Niillä on eri valtit. Krioneri-rannalta on vain pari askelta kirjakauppaan tai jääkahville Kanaris-aukiolle. Piso Krioneri on puolestaan rannoista hiljaisin. Sen kallionkoloissa on mukava snorklailla.

Kun nämä rannat on koluttu, kannattaa lähteä merelle. Pargalla on nimittäin loistava veneretkien valikoima.

Koko päivän reissuja tehdään Korfulle, Lefkadalle, Paxokselle ja Antipaxokselle. Mutta veneillä kannattaa tehdä myös spontaaneja puikahduksia Joonianmeren muille uimarannoille, kuten Lichnokselle tai Sarakinikoon.

Sitkeimmänkin maakravun kannattaa vähintään hypätä Pargan sataman ja Valtosin rannan väliä suhaavaan venetaksiin. Puolen tunnin välein lähtevän taksin kyytiin pääsee kahdella eurolla. Hienointa matkanteko on illan viimeisillä vuoroilla, kun kaupungin silhuetti ja valot heijastuvat sysimustiin aaltoihin.

Venetaksilla pääsee myös Pargan edustalla kohoavalle pikkuruiselle Panagian saarelle. Sinne ei ole varsinaista vuoroa, mutta kipparit poikkeavat saarelle euron lisämaksusta.

Kalliosaarella on kaksi kirkkoa, joista suurempi on suosittu vihkikirkko. Viikonloppuisin saaressa hälisee iloisia hääseurueita, jotka kuljettavat venetaksilla kirkkoon niin hääkakun kuin kuohuviinitkin.

Muinaiset legendat

Pargassa on vain yksi ainoa museo, sekin yksityinen. Museo kertoo oliiviöljyn valmistuksesta. Kierros vanhassa puristamossa päättyy neitsytoliiviöljyn maisteluun.

Kun kastaa vehnäleipää keltaiseen öljyyn, ajatus liihottaa oliiviöljyn ihmeeseen. Siihen, kuinka ihmisen työ muuttaa kuivan maan hedelmät täyteläiseksi öljyksi.

Vaikka muita museoita ei olekaan, historia on Pargassa koko ajan läsnä. Suosittu chillailupaikka, venetsialainen linnoitus, on niinkin kaukaa kuin 1500-luvulta.

Paljon paremmassa kunnossa on turkkilais-albanialaisen sotapäällikön Ali Pashan linna, joka hohtaa iltaisin keltaista valoa Anthousan kukkulalla Pargan luoteispuolella. Vuonna 1814 valmistuneesta linnasta on yhä hämmästyttävän paljon jäljellä.

Linnan holvien koleudessa sopii miettiä, millainen hirviö Ali oli. Säästyäkseen hänen joukoiltaan Soulin kylän naiset tekivät joukkoitsemurhan hyppäämällä kalliolta. Sitä ennen he olivat työntäneet lapset rotkoon. Paikalla on nykyään Zalongon muistomerkki.

Pargan lähiympäristöön sijoittuu myös moni historiantunneilta tuttu tarina. Kivinen maa kihisee kreikkalaista mytologiaa. Täällä on juhlittu ja juonittu jo Kleopatran ja Caesarin aikoihin.

Ei ihme, että matkamuistopuodeissa on jääkaappimagneettien ja rukousnauhojen vieressä monta riviä muinaisia jumalolentoja. Ja varsinkin Zeuksen ja Afroditen patsaat somistavat tavernojen sisäänkäyntejä.

Yksi suosituimpia retkikohteita on Acheronjoki, joka kreikkalaisessa mytologiassa tunnettiin manalan rajajokena ja nimellä Styx.

Tarun mukaan jumalatar Thetis kastoi tässä joessa Akilleksen tehdäkseen lapsestaan voittamattoman. Pahaksi onneksi äiti piti pojan kantapäästä kiinni – lopun tiedättekin.

Pargasta tehdään Acheronjoen suistoon viiden tunnin veneretkiä, mutta eniten joesta saa irti lähestymällä sitä autolla. Gliki-kylän lähellä joki on niin matala, että sen kirkkaassa vedessä voi kahlata. Rannatkin ovat joen yläjuoksulla kauniimpia kuin rämettyneellä suistoalueella.

Paluumatkalla pysähdytään Venuksen luolaan. Kippari sujauttaa veneen taitavasti pienestä aukosta luolaan, jossa halukkaat molskahtavat kurkkimaan Poseidonin valtakuntaan.

Raunioista ja tarinoista pitävien kannattaa käydä Nekromanteiossa, jonne ajaa Pargasta puolessa tunnissa.

Manalaa hallitsevan Hades-jumalan temppeli ei tavoita kirkkaassa auringonvalossa sitä mystisyyttä, joka kuunvalossa kruunaisi paikan. Mutta kurkistamalla maanalaiseen luolaan pääsee jo tunnelmaan. Täällä jossain pitäisi olla portti kuoleman valtakuntaan…

Tänne kansa siis vaelsi antiikin aikana saadakseen yhteyden kuolleisiin. Oraakkelit auttoivat mystisissä menoissa, joihin kuuluivat uhrilahjat ja hallusinaatiot.

Nykyään Hadeksen temppelin kulmilla kaivetaan kännykkä esiin, napsaistaan selfiekuva ja tekstataan: ”Meikä manalan porteilla. Mutta jos Kerberos suo, täältä kammetaan vielä takaisin”.