Hyvä ruoka, juoma ja tunnelma kutsuvat koko perheen Ahvenanmaalle

Jaa kaverilleTilaa Seura
Pyöräturistien suosikkikohde on 1300-luvulla puolustuslinnakkeeksi rakennettu Kastelholman linna, jota ympäröivillä mailla Ruotsin kuningas Kustaa Vaasa metsästi.
Tuhansien saarien Ahvenanmaa on kauneimmillaan kesällä.

1. Kuin ulkomailla

Se iskee heti. Tunne, että Ahvenanmaalle saapuessa onkin tullut pienoismaahan jonnekin todellista kauemmas – kuin ulkomaille.

Pitkä, lehmusten reunustama Storagatanin puistokatu kulkee Maarianhaminassa, Ahvenanmaan pääkaupungissa, idästä länteen – satamasta toiseen. Noin 12 000 asukkaan kaupunkia kutsutaankin tuhansien lehmusten kaupungiksi.

Kesäaikaan täällä käy ihana ihmisvilinä, mutta silti tunnelma vuonna 1861 perustetussa pikkukaupungissa on jotenkin levollinen. Aivan kuin olisi sunnuntai – tai ihmiset viettäisivät siestaa.

Kaikki on lähellä ja kompaktisti kävelymatkan päässä. Ei ole kiire minnekään.

Historiallisen Itäsataman merikortteli, Sjökvarteret, on viihtyisä punaisten talojen ja puotien alue, jossa käsityöläiset myyvät suunnittelemiaan ja käsintehtyjä tuotteitaan.

Täältä löytyvät muun muassa käsityötalo SALT, korupaja Guldviva, museo ja veneveistämö. Vierassatamassa on yli 300 metriä pitkä laituri.

Nautin lounaan salakuljettajatyyliin sisustetussa ja kuuluisan pirtun salakuljettajan Algot Niskan mukaan nimetyssä Pub Niskassa. On ihan pakko maistaa paikan erikoisuutta plåtbrödiä eli peltileipäpitsaa.

Terassilla pakkilaatikot toimivat niin tuoleina kuin pöytinä, terassin rajat on merkitty kalastusverkoin.

Sisällä pubissa seinät on koristeltu pelastusliivein ja merimerkein. Sopu antaa sijaa, ja pitkille penkeille mahtuu vieri viereen kymmeniä ihmisiä. Meri on aivan vierellä, ja kosteasta meri-ilmastosta nauttii täysin siemauksin.

2. Paikallisia makuja

Paksu kokki pohjoiselta Ahvenanmaalta. Näin kuvailee itseään Ahvenanmaan tunnetuin kokki, Saltvikissa syntynyt Michael Björklund. Suomessa ja Ruotsissa vuoden kokiksi valittu Micke on saaren ykkösjulkkis.

Strömsö-ohjelmastakin tuttu taituri pyörittää Jenny-vaimonsa kanssa Kastelholman linnan lähellä Sundin kunnassa suurta Smakbyn-ravintolaa, joka on ehdottomasti käymisen väärti. Elokuussa tänne tullaan mantereelta asti varta vasten syömään rapuja.

”Olemme kymmenen vuoden päästä suurin turistikohde Pohjolassa”, Björklund uhoaa, ja lupaa pusun, jos lounasahvenesta löytyy yksikin ruoto.

Björklundin ruokafilosofian mukaan ruoan on oltava mutkatonta, paikallista ja korkeatasoista. Annokset valmistetaan avokeittiössä, joten kokkien työskentelyä voi seurata ruokaa odotellessa.

Kannattaa maistaa myös Smakbyn oman tislaamon tuotteita, vaikkapa omenaviiniä tai vahvempaa omenaviinaa tai päärynälikööriä.

Missä tahansa Ahvenanmaalla syökin, huomaa paikallisten arvostavan pieniä elintarviketuottajia ja lähiruokaa. Täällä tiedetään, missä eläimet laiduntavat ja mitä ne syövät. Ahvenanmaalaiset raaka-aineet ovat erinomaisia. On satumaista parsaa, hunajaa ja kalaa, herkullista mustaaleipää ja makukilpailuissa palkintoja kahmineita paikallisia juustoja.

Ahvenanmaan suurimmalla tehtaalla valmistetaan perunoista perunalastuja, eikä sovi unohtaa omenoita, joista valmistetaan herkullisia mehuja, siideriä sekä erilaisia lisukkeita.

Peräti 60 prosenttia koko Suomen omenasadosta tuotetaan Ahvenanmaalla, ja kauniita omenaviljelmiä voi nähdä eri puolilla saarta. Ilmasto on omenapuille suotuisa, sillä aurinkoa riittää, ja syksy kestää pitkään.

Syyskuussa ahvenanmaalaiset tilat avaavat ovensa vierailijoille vuosittain järjestettävänä Skördefest-viikonloppuna. Sadonkorjuujuhlaa viettävät tilat myyvät rakkaudella valmistettuja tuotteitaan, ja tuliaiskassi täyttyy nopeasti.

Godbyssa, noin 20 kilometriä Maarianhaminasta sijaitsevalle Stallhagenin pienpanimolle vievällä tiellä on ruuhkaa. Ei vain mallasjuoman, vaan myös valloittavan gastropubin lounaan ansiosta.

Vanhaan venäläiskasarmiin järven rannalle rakennetun pubin sali on keskipäivän aikaan niin täynnä, että vapaata paikkaa saa hakea hetkisen.

Ruokajuomana nautitaan tietenkin panimon omia tuotteita. Ja vaikkei oluiden ystäviin kuuluisikaan, rohkaisee vaimonsa Johanna Dahlgrenin kanssa paikkaa pyörittävä Christian Ekström kävijää maistamaan tuotteita vaikkapa pienen maistelulautasen tai välipalan kera. Sen jälkeen tajuaa, että oluissa on yhtä paljon eroja kuin viineissä.

Uusia reseptejä kehitellään jatkuvasti. Tarjolla on esimerkiksi mustikkaista ja hunajaista olutta.

3. Tekemistä kaikenikäisille

Ahvenanmaa on omalaatuinen sekoitus Suomea ja Ruotsia. Muistoja löytyy sekä Ruotsin että Venäjän valtakausilta. Vanhimmat asutukset ovat noin vuodelta 5 000 eaa. Jo parin päivän aikana saarella ehtii nähdä ja kokea paljon.

Golfaajat nauttivat siitä, että kausi viheriöillä kestää toukokuusta lokakuulle asti. Monen mielestä kausi onkin parhaimmillaan vasta syys–lokakuussa luonnon loistaessa syysväreissä.

Huvi- ja urheilukalastajille Ahvenanmaan saaristo on kuin paratiisi ympäri vuoden. Kaloja voi narrata rauhallisissa merenlahdissa tai kauempana ulapalla. Matka satamasta kalavesille on lyhyt.

Koska etäisyydet ovat lyhyitä, kenties paras tapa tutustua saareen, sen luontoon ja hurmaaviin pikkukyliin on vuokrata pyörä. Viehättäviä punaisia teitä pitkin omaan tahtiin polkiessa kokee ihanan vapauden tunteen.

Ahvenanmaan 20 000 saaresta ja luodosta noin 6 700 on nimettyjä ja 60 asuttuja. Matkan varrella on paljon taukopaikkoja ja viihtyisiä kahviloita.

Tänä vuonna Ahvenanmaalla vietetään lasten vuotta. Lapsiperheille Ahvenanmaa onkin monipuolinen kohde. Uimarantoja on kolmisenkymmentä, neljä niistä sijaitsee Maarianhaminassa. Uimaan kannattaa toki pulahtaa myös matkan varrelle osuvilla kalliorannoilla.

Kesän uutuus on heinäkuussa saaren länsiosassa, Eckerössä, avattava koko perheen elämyspuisto Smart Park. 2–12-vuotiaille suunnitellussa puistossa asioita opitaan leikin lomassa.

Puistossa on keskitytty siihen, mikä on erityistä juuri Ahvenanmaalla: siellä voi esimerkiksi rakentaa hiekkalinnoja, ajaa veneellä, rakentaa majoja ja pelata seikkailugolfia. Autoradalla lapset voivat ajaa maitoa meijeriin ja vihanneksia jalostajalle ja näin oppia, mistä ruoka tulee pöytään.

Aktiviteetteja järjestää myös Piraattikerho, joka tarjoaa saaristoon sopivia aktiviteetteja, kuten soutamista, onkimista ja kiipeilyä.

X