Junalla reissaaminen Euroopassa on kätevää ja seikkailu elämysten kera – Kokosimme junamatkailun suunnittelua helpottavat vinkit ja linkit!

Jo pitkänä viikonloppuna Suomesta ehtii junalla Pohjoismaihin. Kun aikaa on enemmän, raiteet vievät kauemmas Eurooppaan. Maata pitkin matkailu vaatii vain hieman tietoa.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Matka junalla Eurooppaan ja ympäri sitä on elämys. Junan matkustajana voit keskittyä upeiden maisemien ihailuun!

Jo pitkänä viikonloppuna Suomesta ehtii junalla Pohjoismaihin. Kun aikaa on enemmän, raiteet vievät kauemmas Eurooppaan. Maata pitkin matkailu vaatii vain hieman tietoa.
Teksti: Tiina Torppa

Suomesta tavallisin reitti ulkomaille junailemaan alkaa laivalla, johon kannattaa hypätä Turussa. Silloin ehtii Tukholmasta aamujunalla Kööpenhaminaan, jonne saapuu lounasaikaan. Kun matka jatkuu junalla Eurooppaan saapuukin jo illaksi Hampuriin.

Junamatka Ruotsin läpi Tanskaan taittuu runsaassa viidessä tunnissa Malmön ja Kööpenhaminan välisen sillan ansiosta.

Vaihtoehtona on laiva Helsingistä Travemündeen, Lyypekkiin, lähelle Hampuria. Finnlinesin laivat saapuvat iltamyöhään Saksaan ja paluu Helsinkiin ajoittuu yöaikaan. Silti sitäkin reittiä pääsee aika suoraan maailmalle.

Hampurista aukeaa Keski- ja Länsi-Eurooppaa kattava, tiivis junaverkko. Etenkin Ranskassa ja Espanjassa on nopeita junia, joilla pitkät välimatkat taittuvat äkkiä. Brysselistä tai Pariisista pääsee vielä Eurostar-junalla Lontooseen.

Sen sijaan jotkut junareitit ovat mennyttä maailmaa. Moni hieman vanhempi muistaa junailleensa Splitistä Ateenaan. Sellaista reittiä ei enää ole. Kreikassa toki kulkee junia. Nykyään monella Balkanin-reitillä bussi tai auto on kuitenkin ainut vaihtoehto. Rautaesiripun purkamisen jälkeen Itä-Euroopan ja Balkanin maat eivät huolehtineet rautatieyhteyksistään.

Suomesta ei myöskään pääse Eurooppaan Baltiasta. Paljon puhuttu Rail Baltica, junareitti Baltian maiden läpi, on kesken.  Tallinnassa ei kulje Riikaan junaa. Viron, Latvian ja Liettuan halki Eurooppaan pääsee pitkän matkan bussilla. Jokaisen Baltian maan sisällä voi toki jonkin verran junailla eli Siinä mielessä Baltian maissa voisi hieman kierrellä junilla.

Hanki tietoa ennen junamatkaa – Maata pitkin matkustavat -ryhmä jakaa tietoa

Jos junamatkastasi ulkomailla on kulunut vuosia tai vuosikymmeniä, päivitä tietosi. Facebook-ryhmä Maata pitkin matkustavat on varsinainen runsauden sarvi. Ryhmä käy läpi aiheita junalippujen ostosta asemien lähellä oleviin majapaikkoihin. Nimensä mukaisesti ryhmä käsittelee kaikkea maata pitkin matkustamista, silti valtaosa keskusteluista kiertyy junamatkailun ympärille.

Interreilaajilla on vastaava englanninkielinen keskusteluryhmä, joka ei ehkä osu niin usein suomalaista mietityttäviin asioihin. Eurail-sivustolla ja sen keskusteluryhmissä on hyödyllistä tietoa englanniksi muillekin kuin interreilaajille.

Hieman kotikutoisen näköinen verkkosivu Seat61.com on laaja englanninkielinen tietopaketti. Sivusto esittelee Euroopan maat junailumielessä. Sieltä näkee vaikkapa Italian junareitit ja jopa hintaesimerkkejä eri reiteistä ja tietoa matkan kestosta.

Etsi sopiva juna, vertaa junien reitit ja osta junalippu verkossa

Junamatka vaatii suunnittelua, etenkin maarajan ylittävä matka. DB:n, Deutsche Bahnin, verkkosivusto on parhaimpia suunnittelupaikkoja. Sieltä voi katsoa eri Euroopan maiden juna-aikatauluja ja ostaa joitakin muitakin lippuja kuin Saksan rautateiden.

VR myy vain kotimaan lippuja. Sama pätee moniin maihin, joten on hyvä tietää kunkin maan junayhtiö. Joissakin maissa on usea raideyhtiö, joista osa hoitaa lähiliikennettä. Esimerkiksi Ranskassa liikenneyhtiö on SNCF, nopeat junat ovat nimeltään TGV ja paikallisjunat TER. Nopeiden TGV-junien paikkaliput ovat hintavia, TER-junissa paikkalippu ei ole edes pakollinen.

Jo Ruotsin junaliput täytyy hankkia SJ:n tai Snälltågetin sivuilta. Ruotsista tosin pystyy ostamaan menon Kööpenhaminaan samoin kuin yöjunaan, joka kulkee Hampuriin tai Berliiniin. Yleensä suoraan yhteyteen saa ostetuksi lipun toisesta maasta.

Reittejä kannattaa verrata. Nopealta vaikuttava matkaosuus voi sisältää vikkeliä vaihtoja. Vaihdot ovat riski, jos yksikin junistasi myöhästyy.

Jonkun mielestä kelpo reitti saa kestää hieman kauemmin, kunhan matka ei sisällä turhia vaihtoja. Toisaalta joskus nopeakin vaihto onnistuu, jos junat seisovat viereisillä raiteilla.

Junamatkojen hintavertailu on oma lajinsa

Edullisuutta metsästäessä on sama periaate kuin lentolipuissa: osta lippu ajoissa ja jos oma aikataulu joustaa, saatat löytää huokean ajankohdan. Junat on hinnoiteltu niin sanotusti dynaamisesti eli yleensä hinta nousee, mitä lähemmäksi matkustamisen ajankohta tulee.

Junamatkat ovat aika hintavia Ranskassa, Englannissa ja Ruotsissa. Jo pelkkä paikkalippu Ranskassa nopeaan junaan saattaa maksaa 22 euroa. Saksassa ja Tanskassa paikkalippuja saa alle 5 eurolla.

Monissa maissa on juniin eri alennuskortteja. Ne soveltuvat usein samaa reittiä sahaavalle tai pitkään yhdessä maassa matkustavalle. Ranskassa on SNCF:n myymä seniorikortti yli 60-vuotiaille, ja kortilla saa 30 prosenttia alennusta junalipuista. Lähes joka maassa saa eläkeläisalennuksen Suomen tapaan.

Jos on aikaa matkustaa, Interrail-lippu voi tulla edulliseksi. Yli 60-vuotias saa huokean Interrail-lipun: normaalihintainen on 2 kuukautta 691 euroa tai 5 matkapäivää kuukaudessa 267 euroa. Interrail-lipuissa on vaihtoehtoja ja ajoittaisia tarjouksia. Lisäksi interrailaajalle toki tulee kustannuksia paikkalipuista.

Lue myös: Senioreiden Interrail vie yli 60-vuotiaat Eurooppaan edullisemmin, VR:n lomalipuilla reissaat huokeammin kotimaassa – Nappaa junamatkailun vinkit!

Interrail vie junamatkalle Eurooppaan

Interrail-passi vie senioritkin junamatkalle Eurooppaan. Ravennan silta on 58 metriä korkea ja 225 metriä pitkä rautateiden maasilta Höllental-rautatielinjalla Saksassa. © iStock

Yöjuna ei välttämättä säästä rahaa

Yöjunia kulkee enää aika vähän Euroopassa, mikä johtuu reittien nopeudesta. Viime vuosina Itävallan ÖBB on kuitenkin lisännyt yöjunatarjontaansa. Sen sijaan koronapandemia lopetti joitakin yhteyksiä, esimerkiksi yöjunan Pohjois-Espanjan kautta Portugaliin.

Meillä VR:n yöjunissa makuuvaunut ovat nimensä veroisia, kunnon makuupaikkoja pedattuine sänkyineen. Jo Ruotsin junissa vastassa on lepovaunuja, joihin on mahdutettu lavitsat 4–6 matkustajalle. Jokainen petaa itse lakanat sänkyynsä. Vaihto yöasuun pitää tehdä vuoroissa, koska hytit ovat pieniä. Itse makuupaikatkin ovat aika ahtaita, jos on kookas tai pitkä ihminen.

Muissakin maissa yöjunissa on lepovaunupaikkoja, 4–6 hengen couchette-hyteissä. Lisäksi on perinteisiä istumapaikkoja, mikä on edullisin tapa matkata yöjunassa.

Kolmas vaihtoehto on oikea makuuvaunu. Se onkin hintava, 1–3 vuoteen makuuvaunu. Aamiaisruokalistalta voi etukäteen tilata hyttiinsä aamiaisen. Aamiaispaketti tosin kuuluu yöjunien huokeampiinkin lepovaunuihin.

Niin makuupaikka kuin vaatimaton couchette yöjunassa ovat aika tyyristä lystiä. Paikka kuuden hengen lepovaunussa Hampurista Baseliin kulkevassa yöjunassa saattaa maksaa 170 euroa tai enemmänkin. Suomen makuuvaunun tyyppinen yksityisyys ja oma wc vaatisi jo useita satasia. Kokenut junamatkailija tietää, että on mukavampaa ja edullisempaa yöpyä kunnon majapaikassa ja päivällä katsella maisemia junan ikkunasta.

Matkusta kevyesti – junamatkailija suosii reppua tai rinkkaa

Junassa on kätevää matkustaa, kun jaksaa itse kantaa ja siirtää tavaransa. Välillä eteen voi tulla nopeita junanvaihtoja tai ruuhkaisia vaihtopaikkoja. Junassa matkustajan pitää itse jaksaa nostaa laukkunsa ylös matkatavarahyllylle.

Jo Ruotsissa junissa kuulutetaan, ettei matkatavaraa saa säilyttää käytävällä – onhan siinä ajelehtiva pakaasi turvallisuusriski ja häiritsee ihmisten kulkua

Junassa matkustaja kantaa vastuun tavaroistaan. Jos on arvotavaroita, kuten kannettava tietokone, kannattaa miettiä, missä sitä kuljettaa. Junassa pitää välillä käydä veskissä tai ravintolavaunussa – ja arvotavarat mukaan. Junamatkailun yksi ilo on kuitenkin päästä vapaasti liikkumaan.

Junamatkailijat jakautuvat: osa suosii reppua tai rinkkaa, toiset vannovat vedettävän matkalaukun nimeen. Kaikessa on puolensa. Reppu tuskin on elegantti, mutta aika ergonominen. Nykyään on reppuja, jotka eivät paina paljon mitään. Tilavaan rinkkaan tulee ängettyä turhaa tavaraa. Jos tarvitsee isot harrastusvälineet mukaan, rinkka voi toimia. Monet muut asiat voi hankkia paikan päältä, jos niitä todella huomaa tarvitsevansa.

Pyörillä kulkevalla matkalaukku on kompakti, mutta sitäkin joutuu nostelemaan ja kantamaan. Joillakin isommilla asemilla on kantajia, mutta kantaja pitää tilata etukäteen ja onhan se lisäkustannus.

Nauti matka-ajasta, kun raiteet vievät

Ohi kiitävien paikkojen katselu on mukavaa. Silti välillä kaipaa muuta ajanvietettä. Junassa on helppoa lukea, kuunnella äänikirjaa tai musiikkia. Pieni käsityö kulkee helposti mukana, samoin sudoku.

Läppäriltä tai padilta voisi katsoa elokuvia kuulokkeet korvilla. Verkkoyhteys wifillä tosin vaihtelee paljon eri junissa.

Oman kännykän tiedonsiirtokaan ei enää ole kallista. EU-maissa on voimassa sääntö, että data roaming, oman kännykän verkko, ei kohtuukäytöllä saa maksaa kotimaata enempää. Kun ylität vaikkapa Sveitsin tai Iso-Britannian rajan, tiedonsiirto vaihtuu maksulliseksi.

Pariisissa Musée d'Orsay on elämys itsessään.

Junalla pääset suoraan suurkaupunkien keskustoihin, joissa metroverkot palvelevat. Pariisissa Musée d’Orsay on elämys itsessään. © iStock

Vanhat rautatieasemat lumoavat Euroopassa

Narbonnen asemalla Ranskassa on vahva wifi. Valencian asemalla Espanjassa vastaan tulee upeita keramiikkakoristeluita. Monella asemalla on hyvin siivotut, toisinaan noin euron maksavat ja vartioidut wc-tilat.

Rautatieasemat ovat pääosin siistejä ja moderneja. Monelta asemalta Euroopassa saa tiskiltä, kahvilasta tai kaupasta ostaa kelpoja matkaeväitä järkevään hintaan. Kaikissa junissa ei ole ravintolavaunua ja usein vaunutarjoilut ovat hieman kalliita.

Päärautatieasemat pääkaupungeissa ovat monesti nähtävyyksiä! Hienoja ovat muun muassa Pariisin asemat, Amsterdamin keskusasema, Lontoon Pancrass ja Madridin Atocha.

Asemalle kannattaa saapua ajoissa. Esimerkiksi Espanjassa suurempien kaupunkien asemilla on turvatarkastus, jossa matkatavarat läpivalaistaan. Kun on kulkenut turvatarkastuksesta, sen toisellakin puolella on yleensä palveluita ja kahviloita.

Monella Euroopan asemalla laiturille pääsee vain matkustaja. Hän vilauttaa lippuaan automaatilla. Euroopassa isoilla asemilla ja monella pienemmälläkin on asemilla palvelua lipputoimistoissa. Lipputoimistojen henkilöstö on yleensä kielitaitoista ja osaa neuvoa matkustajaa. Jos interrailaa Espanjassa, lipputoimistot tulevat tutuiksi: vain niistä ostamalla saa paikkaliput.

Eri maissa asemalaiturit on usein kirjaimin jaettu A-vyöhykkeestä alkaen. Matkustaja tarkistaa näyttötaululta vaununsa sijainnin ja osaa asettua odottamaan junaa lähelle omaa vaunuaan.

Lue  myös: Patikoi Pohjois-Espanjassa, jossa suosittu Ruta del Cares vie pilvien yläpuolelle – Nappaa matkavinkit ja yhdistä reissuun kaupunki- tai rantaloma!

Matkusta junassa ensimmäisessä luokassa

Ensimmäisen luokan lippua arvostavat ainakin ne, jotka kaipaavat tilaa junassa. Ykkösluokassa on hieman tilavampi oma paikka ja usein vaunun muutkin tilat. Muut edut vaihtelevat. Jotkut junat tarjoilevat ilmaista kahvia, teetä ja vettä, toiset lehtiä. Osalla on ykkösluokan matkustajille tarkoitettu erillinen odotustila asemalla. Suurin syy matkustaa ensimmäisessä luokassa on kuitenkin yleensä junan sisällä eli tilat ja palvelut.

Ensimmäisen luokan matkalipun hintaero toiseen luokkaan ei ole valtava. Kaikki interrail-kortitkin saa suoraan ostettua ensimmäiseen luokkaan. Silloin toki pitää hankkia paikkaliputkin ensimmäiseen luokkaan, mikä nostaa hieman niidenkin hintoja.

Lue myös: Lumoava Portugali – Lissabonin kupeessa tunnelmalliset Sintra, Estoril ja Sesimbra ovat mainioita päiväretkien kohteita

Sesimbra on suosittu lissabonilaisten viikonloppukohde. Jos haluaa välttää väenpaljoutta sinne kannattaa tehdä retki arkena.

Sesimbra on suosittu lissabonilaisten viikonloppukohde. Jos haluaa välttää väenpaljoutta sinne kannattaa tehdä retki arkena. © Pekka Numminen

X