Matkailuauto vie luonnon äärelle – Karavaanarit Erja ja Antti: ”Kun suunnittelee, matkustaa ja muistelee, saa elämykset kolminkertaisina”
Kuopiolaiset Erja ja Antti Kolari ovat vaeltaneet kaikissa Suomen 40 kansallispuistossa. Ikä on lisännyt liikkumisintoa ja mukavuudenhalua. Enää ei asuta teltassa, vaan asuntoautossa.
Vaikka navigaattori on Erja ja Antti Kolarilla kovassa käytössä, paperikartasta näkee vilkaisulla koko kuvan.
Karavaanarit aloittavat aamun puurolla asuntoautossaan Kallaveden rannalla. Tänään Erja ja Antti Kolarin on määrä ajaa vain parinsadan kilometrin päähän Hiidenportin kansallispuistoon Sotkamoon. Se on niin lähellä Kuopion kotikulmia, että paikka on vuosien varrella jäänyt käymättä, koskapa on – liian likellä.
”Navigaattoria ei sitten uskota”, he lausuvat toisilleen kuin yhdestä suusta. Kokemus puhuu.
”Kansallispuistoihin ajaessa kannattaa seurata tienvarsien opasteita. Ne neuvovat kätevimmän reitin”, Erja sanoo.
”Navigaattorilla päädyttiin kerran kinttupolkua pitkin satavuotiaan papan navetan taakse. Mukava pappa neuvoi oikean tien, eikä meillä onneksi ollut kiire”, Antti muistelee.
Karavaanarit suosivat yöpymistä puskassa
Kolarit kuvailevat itseään seurallisiksi, mutta sanovat kuuluvansa karavaanareissa niihin, jotka yöpyvät mieluimmin luonnossa puskassa kuin SF-karavaanialueella.
”Matka-autoilu on meille erityisesti luontoharrastus. Nuorena luontoon veti kalastus. Himokalastus”, he kertovat.
Kerrankin pari ajoi tuhat kilometriä Sevettijärvelle erämaalammelle. Vesi oli ilmaa kirkkaampaa.
”Kirkkaassa vedessä ahvenet olivat niin vaaleita, että niiden varjot näkyivät paremmin kuin itse kalat. Oli elämys, kun ei oikein tiennyt, kalastiko kaloja vai varjoja.”
Pariskunta retkeili aluksi henkilöautolla ja telttaillen. Tällä vuosituhannella he alkoivat vuokrata erilaisia matkailuautoja. Siinä hahmottui, millainen oma auto voisi olla ja miten sillä pärjää syrjäteillä.
Erja toteaakin pariskunnan ajaneen kaikki Suomen karttatiet.
”On niitä vielä ajamattakin. Ihan vasta sanoit Lokassa, että tätä tietä ei ole ennen mentykään”, Antti huomauttaa.
”Ei oltu ajettu siksi, että kartoissa ei Lokan ja Peurasuvannon välillä ole mitään tietä! Tie löytyi sattumalta, ja se oikaisee matkaa Lokasta Inariin sata kilometriä.”
Antti antaa auliisti tunnustusta vaimonsa maanpuolustuskoulutuksessa hioutuneille suunnistus- ja karttataidoille. Erja lukee karttoja, Antti ajaa mielellään, mutta kuskia vaihdetaan herkästi ennen kuin alkaa väsyttää.
Vaikka yhteisiä kilometrejä on takana jo 40 vuoden ajalta, autossa syntyy puolisoiden kesken vilkkaita keskusteluja. Tämä lisää pitkien retkien viehätystä.
”Ei niitä keskusteluja karkuunkaan pääse. Rakentava keskustelu syntyy aina, kun sanot, että tuosta olisi pitänyt kääntyä”, Antti sanoo.
Kahvit porautetaan kaasulla. Kumilenkit ovat tarpeen, jotta talouspaperi pysyy ajossa kasassa. © Petri Jauhiainen
Kuksissa kippistellään kahvia, mikä maistuu ulkona erityisen hyvältä. © Petri Jauhiainen
”Vaikka kaikki Suomen tiet on ajettu, kansallispuistot kävelty ja isoimmat kalatkin saatu, tämä on ihanaa elämää”, toteaa Antti. © Petri Jauhiainen
Asuntoauton pakastelokero herkkuja täynnä
Erja on valmistanut viikon ruoat, pakastanut ne ja siirtänyt auton pakastelokeroon. Sieltä on reissussa kätevä ottaa aamulla pasta tai keitto sulamaan.
Ateria kuumennetaan auton kaasuliedellä päivän patikkalenkin päätteeksi. Kolarit syövät entistä enemmän kasviksia. Aikaisemmin viikonlopun kasviksiksi riitti kolme tomaattia. Nyt nuotiomakkarakin on harvinainen.
Ulkona syöminen tarkoittaa Kolareille Erjan valmistamien ruokien nauttimista luonnossa tai sateella autossa.
Valmisruokia tai muiden valmistamia aterioita he syövät vain tarkkaan harkiten, sillä Erjalla on harvinainen allergia. Hänen on varottava Välimeren yrttejä. Jos ruoassa on ripauskaan yrttiä, Erjan silmät muurautuvat umpeen, hyvä, ettei kurkkukin.
Jos he syövät ravintolassa, Antti toimii maistajana. Tätä ei voi mummo syödä, eikä tätä, Antti makustelee ravintolan salaatit tai pihvikastikkeen vivahteet.
”Karun ulkokuoreni alla piilee hyvin herkästi tunteva ihminen”, hän toteaa.
Kolarien työnjako on selkeä: Erjaa huoltaa auton sisätilat, Antti vastaa tekniikasta. © Petri Jauhiainen
Työnjako on selvä
Pariskunnan työnjako on selvä. Antti ei kokkaa, ei kotona, eikä autossa. Sen sijaan hän huolehtii auton tekniikasta, vesi- ja ilmastointisysteemeistä.
Kun työnjako on hioutunut jo omakotitaloa ja valtavaa puutarhaa rakentaessa, erimielisyyksiä ei synny oikeastaan mistään.
”Ei ainakaan muistu mieleen.”
He arvelevatkin, että viikkokausien matkat muutaman neliön autossa ja patikoinnit villissä luonnossa sujuvat helpoiten ihmisiltä, joiden parisuhde on jo testattu vuosissa tai vaikeuksissa.
”Emme tunne ketään, joiden liitto olisi päättynyt matkailuautossa. Toki autossa oppii väistelemään ja antamaan toiselle tilaa, kun hella ja kylppärinovi ovat kapealla käytävällä vastakkain.”
Kun suunnittelee, matkustaa ja muistelee, saa elämykset kolminkertaisina. © Petri Jauhiainen
Kalastushimo vei Kolarit aikoinaan asuntoautoilijoiksi ja vaeltajiksi. © Petri Jauhiainen
Kolarien kaikki lomat ovat menneet autoillen, eniten Lapissa ja Norjassa. Norjan vedet ovat kirkkaita ja maisemat salpaavat hengen. Joskin liikenne on Suomeen verrattuna ruuhkaista.
”Kun iltasella asetut johonkin syrjäisen vuononreunaan nukkumaan, heräät aamulla autojen sekamelskasta.”
Moneen kotimaankin matkaan Kolarit ovat saaneet vinkin telkkarin luonto-ohjelmista.
He tsekkaavat hyvin näppärästi tabletista, missä Salpalinja on vaikuttavin tai vieläkö elää 50 pennin kolikon taakse kuvattu rahapetäjä. Erja havahtuu muistelemaan Rokuan Syvyyden kaivoa.
”Hiljaisuus on olemassa. Syvyyden kaivossa sen saattoi kuulla.”
Automatkailu ja kauniit maisemat
Kolarit valmistelevat jo seuraavaa retkeä Norjan Sogne-vuonolle. Viime kesänä matka jäi koronan vuoksi tekemättä. Tällöin autoon pakataan parin viikon eväät ja vaelluskamppeet.
”Kun tie päättyy, jatkamme jalan katselemaan maisemia.”
Koronan jälkeen on vuorossa Norja. Kotimaassa kuljetaan koko kesä. © Petri Jauhiainen
Autolla voi kätevästi siirtyä pois sadepilven alta tai pakoon pahaa ilmaa. Toissatalvena he vaelsivat Lauhavuoren kansallispuistossa ja olivat aikeissa yöpyä metsätien päässä, kun lunta satoi äkkiä melkein ikkunoihin asti.
”Siirryimme nukkumaan Kristiinankaupunkiin K-kaupan takapihalle, koska arvelimme, että syrjäistä metsätietä ei ehkä aurattaisi aamulla ensimmäisenä.”
Kaupan parkkipaikka kuulostaa askeettiselta, mutta kaupanpihat ovat karavaanarien suosimia puskaparkkeja. Kristiinankaupungissa kaupantaus on hienoa merenrantaa.
”Minulle on tärkeää herätä kauniissa maisemassa”, Erja sanoo.
”Joskus on päätetty, että heti seuraavalla levikkeellä nukutaan. Sitten on ajettu vielä 300 kilometriä sitä kaunista paikkaa etsimässä”, Antti huomauttaa.
Asuntoauton mittariin 25 000 parissa vuodessa
Asuntoautoilussa on Antin mielestä vain yksi huono puoli. Uuden auton hankkiminen tuulettaa kukkaroa. Omilla patjoilla nukkuminen, omassa suihkussa peseytyminen ja privaattivessassa asioiminen korvaavat kuitenkin kustannuksia.
Erja nauttii, kun saa pedata sänkyihin mankeloidut lakanat ja pitää joka reissulla tarpeelliset tavarat autossa. Antilla on sängyssään tabletin selailuun iso kasa tyynyjä.
Pari toteaa saaneensa vuokraamalla aina hyvän ja huolettoman uuden ajopelin, mutta reitti piti suunnitella niin, että auton pystyi palauttamaan määräaikaan. Silloin saattoi yhden päivän ajomatkaksi kertyä tuhat kilometriä.
”Enää ei tulisi mielenkään ajaa sellaisia matkoja.”
Nykyään Kolarit ajelevat omalla asuntoautolla ja fiilisten mukaan.
”Autoksi valikoitui Weinsbergin Pepper siksi, että siinä oli meidän tarpeisiimme sopiva kalustus.”
Parissa vuodessa mittariin on kertynyt 25 000 kilometriä.
Erja pitää reissuista päiväkirjaa ja valokuvaa ahkerasti. Hän kuvaa patikkamaisemia myös gopro-kameralla.
”Jos joku olisi minulle aikoinaan sanonut, että nautin suolla tarpomisesta, olisin pyytänyt, että toimittakaa hoitoon”, Antti kuvailee taannoista patikointia Puolangan Petkelsuolla ja Lieksan Patvinsuolla.
Erja kirjoittaa joka päivä matkamuistoja. © Petri Jauhiainen
”Päiväretkien väliyönä käytiin Joensuussa Utran kesäteatterissa.”
Kalastus on viime vuosina jäänyt reissuilla vähemmälle, vaikka juuri kalastusinnostus sai heidät aikoinaan ryhtymään kansallispuistovaeltajiksi ja asuntoautoilijoiksi.
Kun on päivän uistellut tai tarponut, on autuaallista köllähtää telttapatjan sijasta lämpimään petiin. Kaikki isot kalatkin on jo saatu, melkein kaksikiloinen ahven ja kaksikymmenkiloinen ruijanpallas.
”Vaimo ne sai”, Antti myöntää.
Suunnittelu on iso osa automatkailua
Kun Kolarit kaartavat kotipihaan, Erja kerää tiskit ja pyykit, siivoaa auton.
”Pyykit pesen aina heti. Se on jo rutiini.”
Antti tyhjentää vessakasetin ja pesee auton päältä, huolehtii, että polttoainetta ja kaasua on valmiina seuraavaan starttiin.
Suunnittelu on heille iso osa automatkailua.
”Elän sillä, kun voin suunnitella seuraavan reissun reittiä ja selvittää, mitä sen varrella pääsee näkemään”, Erja sanoo.
Haminalahden kulttuuripolku Kuopiossa on huikea yhdistelmä von Wrightin maalariveljesten taidetta ja savolaismaisemaa. © Petri Jauhiainen
Juttu julkaistu ensi kerran Viva-lehden numerossa 5/2021.
Kiinnostuitko? Tilaa Viva-lehti