Kellokosken sydän on rosoinen ruukki yrittäjineen – Poikkea nostalgisessa miljöössä virkistäytymässä ja ostoksilla

Jaa artikkeliTilaa Seura
Kellokosken ruukkialue on yhä yksi Suomen yhtenäisimmistä rautateollisuusalueista. Ruukin vanhin rakennus on hirsirakenteinen kirkko, joka rakennettiin patoaltaan mäelle vuonna 1800.
Kellokosken ruukkialue on yhä yksi Suomen yhtenäisimmistä rautateollisuusalueista. Ruukin vanhin rakennus on hirsirakenteinen kirkko, joka rakennettiin patoaltaan mäelle vuonna 1800. © Harri Vaskimo
Pakkanen paukkuu ja vesi virtaa Keravanjoessa, Kellokosken patoalueella ruukin kupeessa. Joen rantatörmällä punamultainen kirkko vie vuosisatojen taakse aikaan, jolloin tiivis työyhteisö nosti ruukin loistoonsa ja asutti perheineen aluetta patruunoiden vaihtuessa tehtaan johdossa.

Kellokosken ruukin rosoisia muotoja sydäntalven aurinko hivelee. Mutkittelevaa Keravanjokea peittää ohut jääkansi, kunnes vesi laskee Kellokoskeen. Vuolaasta virrasta sukeltaa esiin koskikara, joka lennähtää jään peittämälle kivelle pörhistämään sulkiaan.

Nykyisen Tuusulan kunnan Kellokoskessa virtaavaa vettä on hyödynnetty jo vuosisatoja. Ensin kosken voima pyöritti jauhomyllyä 1600-luvulta alkaen lähitienoon kartanoiden vuoksi. Vuodesta 1775 veden virta ohjattiin sahan vesirattaaseen.

Rautaruukin tarpeisiin kosken voima valjastettiin vuodesta 1795. Ahjot leimusivat ja pajavasara hakkasi Ruotsista Porvooseen laivattua ja hevoskyydeillä Kellokoskelle kuljetettua rautaa. Aika oli otollinen ruukkitoiminnan aloittamiselle. Raudan tarve oli Euroopassa kasvanut ja ruukin päätuotteen, kankiraudan, hinta oli noussut.

Keskitalven aurinko luo matalalta säteitään puna­multaisen kirkon pääoveen. Suloinen rakennus on nykyisin myös suosittu hääkirkko.

Keskitalven aurinko luo matalalta säteitään puna­multaisen kirkon pääoveen. Suloinen rakennus on nykyisin myös suosittu hääkirkko. © Harri Vaskimo

Tonkkia ja saranoita

Kosken partaalla taottiin jo 1840-luvulla hevosenkenkiä, nauloja, kirveitä, vasaroita ja lapioita. Vuosisadan loppupuolella tuotantoon tulivat erilaiset meijeriastiat. 1900-luvulle tultaessa ruukin luetteloon oli listattu 55 eri koossa valmistettua tuotetta.

Ja vuosisadan edetessä ja rauhan laskeutuessa sotien jälkeen tehtaan tuotanto vain laajeni. Maitotonkkia, saranoita, tuulihakasia, paistinpannuja, korkkiruuveja, sylkyastioita, saksia, viikatteita…

Kellokosken ruukin työläisten käsissä on syntynyt oma vahva osuutensa Suomen teollistumisen historiasta.

Kellokosken ruukki ja tehdasrakennukset

Rapistuneen ruukin rakennuskannan vanhimmat osat ovat 1800-luvun loppupuolelta. Kun ruukki paloi vuonna 1889, valettiin tilat sen jälkeen tiilestä. © Harri Vaskimo

Kellokosken ruukki

Miljöön ydin on padottu Kellokoski. Ensin sen voimasta jauhettiin jauhoja, sitten paikalle alkoi muodostua ruukin toimintaa. © Harri Vaskimo

Ruukki yhdistää eri alojen yrittäjät

Kellokosken ruukin lumiset rakennukset ovat rapistuneita, mutta rosoisten seinien suojissa yritystoimintaansa pyörittävät nyt kymmenet eri alojen yrittäjät ja osaajat.

Patosillan kupeessa saattaa terassilla kesäisin trubaduurin näppäillä kitaraansa, mutta kipakkana pakkanen ajaa talvella asiakkaat sisätiloihin.

”Täällä on helppo olla yrittäjä, kyläläiset ovat kivoja – tunnen Kelliksellä kaikki”, sanoo Patovahti-pubin toinen omistaja Heli Vainionpää.

Heli osti viitsien vuotta sitten yrityksen liiketoiminnan yhdessä Jari Pakkasen kanssa. Pubi toimii entisen kaasulaitoksen ja valimon tiloissa, joissa valettiin myös hankaimia lajinsa edelläkävijään, alumiiniseen Kello-veneeseen. Yksi aaltojen halkoja roikkuu yhä muistona ravintolasalin katossa.

”Tämän on sisustanut kylä ja minä. Tutut ovat tuoneet tänne tavaroitaan, koska ”ne sopivat Helille”.

Patovahdin ikkunoista ja joen yli kulkevalta patosillalta voi seurata vuolaana juoksevaa virtaa. Joen itäpuolelta löytyy lisää yrittäjiä.

Heli Vainionpää Pato­vahti-pubissa

Heli Vainionpää on sisustanut Pato­vahti-pubin rönsyilevän kodin­omaiseksi omilla ja kyläläisten esineillä. © Harri Vaskimo

Kellokosken tehdasalueen vanhat rakennukset

Tehdasalueen vanhat rakennukset toimivat nyt lukuisten eri alojen yrittäjien ja kädentaitajien työ- ja myymälätiloina. © Harri Vaskimo

Katja ja Jake Kiiskinen Kinuskilla-kahvilassa

Katja ja Jake Kiiskinen tarjoavat Kinuskilla-kahvila-ravintolassaan sesonkiherkkuja. Keskitalvella blinejä paistetaan helmikuun loppuun asti. © Harri Vaskimo

Paikallisten herkkukeidas

Ruukin tunnetumpien tuotteiden, maitotonkkien varastossa toimii urbaani Kinuskilla-maaseutukahvila.

”Ruukissa on hyvä fiilis toimia yrittäjänä. Yhdessä tehdään ja ruukki voi hyvin”, sanoo vuodesta 2019 yritystä puolisonsa Jaken kanssa luotsannut Katja Kiiskinen.

Lauantaibrunssi kerää herkuttelijoita ruokaisien makujen mutta myös pienleipomotuotteiden äärelle. Kinuskillan kinuskikakku onkin jo klassikko.

”Ihmiset haluavat tukea paikallista.”

Tarjolla käsityöläisten aarteita

Käsityöyrittäjä Taina Ryöpyn Ruosteinen kuu -myymälä sijaitsee entisen pakkaamon tiloissa, jonka isoista ovista on lähtenyt ruukin tuotteita maailmalle.

Nyt tila on oikea aarreaitta. Kun satumaisesti somistetun myymälän käytävillä hiljaa kiiruhtaa, löytää silmäniloja alati enemmän. Pakkaamon tiloista on esillä lähes kahdenkymmenen käsityöyrittäjien kädentaitoa – leluista keramiikkaan ja asusteista lahjatavaroihin.

”Yritys piti perustaa pakosta, että saa tehdä mitä haluaa. Ohjenuorani on ollut, että pidä jalat maassa, mutta pää pilvissä. En ole katunut päivääkään”, Taina Ryöppy sanoo.

Käsityöyrittäjä valmistaa itse uniikkikappaleita ajattomasti pukeutuville boheemeille naisille. Hän on asunut Kellokoskella 17 vuotta.

”Tämä vanha miljöö on inspiroiva, sopivan rapistunut ja erilainen – työyhteisö on kiva”, Taina Ryöppy sanoo.

Käsityöyrittäjä Taina Ryöppy Ruosteinen Kuu-myymälässä

Käsityöyrittäjä Taina Ryöpyn Ruosteinen kuu -myymälä on kuin kädentaitajien aarrearkku, josta suloiset silmänilot eivät lopu. © Harri Vaskimo

Tehtaan kirppis ja ruukin alueen myymälät tarjoavat erikoisia löytöjä. Näitä sikarilaatikkokitaroita valmistaa hirvihaaralainen Eero Lehtinen.

Näitä sikarilaatikkokitaroita valmistaa hirvihaaralainen Eero Lehtinen. © Harri Vaskimo

Tehtaan kirppis ja ruukin alueen myymälät tarjoavat erikoisia löytöjä.

Tehtaan kirppis ja ruukin alueen myymälät tarjoavat erikoisia löytöjä. © Harri Vaskimo

Eilispäivän arjen iloja

Ränneistä roikkuvat jääpuikot venyttävät pituuttaan ruukin erilaisten rakennusten kyljissä. Padosta laskeutuva virta solisee vieressä, kun astuu virran varrelle rakennettuun maitotonkkien vanhaan prässitilaan ja nykyiseen Kellokosken tehdasmuseoon.

Avarassa tilassa seiniä ja sermejä kiertävät kuvat, lehtileikkeet, julisteet ja niiden usean vuosisataiset tarinat, jotka piirtävät kosken varrelle kehittyneen rautaruukin moninaiset vaiheet esiin. Patruuna toisensa perään on luotsannut tehdasta kohti tulevaa ja läpi vaikeuksien, samalla työyhteisöstään huolta kantaen.

Pöydät, hyllyt ja ikkunanpielet notkuvat tehtaan valmistamia pientuotteita reilun puolen vuosisadan toiselta puolelta. Täällä voi kokea jälleen näkemisen riemua, kun kymmenet tutut arjen esineet, kuten Jäte-Joonas, yllättävät Kellokosken ruukin leimalla.

Kellokosken tehdasmuseo

Tehdasmuseo vie aikamatkalle ja tuttujen arkiesineiden näyttelyyn. Alumiininen Kello-vene oli aikansa edelläkävijä ja menestynyt myyntituote 1960-luvulla. © Harri Vaskimo

Tehdasmuseon näyttelyn on koonnut Riitta Liski.

Tehdasmuseon näyttelyn on koonnut Riitta Liski. Hän tuntee esineet, kuten tottiskoopin, joka oli kaitafilmien leikkaajan katselulaite. © Harri Vaskimo

”Naapurit toivat esille tehtaalla valmistettuja esineitä – onhan niitä kerääntynyt Kellokoskella asuville suvuille. Myös Kotiseutuyhdistys auttoi meitä kokoelman keräämisessä”, kertoo museota luotsaava käsityöyrittäjä Riitta Liski.

Hänen oma myymälänsä, Maijan kammari, on museotilan vieressä, nyt jo rantatöyräällä vuosikymmeniä seisseen Maija-polttomoottorin valoisassa konehuoneessa. Tilassa Riitta Liski myy lahjatavaroita sekä valmistamiaan neuleita ja vaatteita.

Riitta Liski on syntyperäinen kellokoskelainen, joka on tehnyt teatteripuvustusta läpi työuran. Hänen vanhempansa työllistyivät vuosikymmeniä samoilla sijoilla, tutun kosken partaalla.

Tehtaanjohtaja Totti Carlander

Tehtaanjohtaja Totti Carlanderin musiikkiharrastus ja arvostus näkyy vieläkin kylällä. Kellokosken tehtaan VPK:n torvisoittokunta puhaltaa yhä säveliä pidetyn patruunan hengessä. © Harri Vaskimo

”Äiti työskenteli mielisairaalassa ja isä 1930-luvulla rakennetussa ’lasipalatsissa’. Tehtaan johtaja Torsten ”Totti” Carlander oli eläväinen ja hän huolehti työyhteisöstä. Ruukki oli hyvä työllistäjä ja tehtaan työntekijöille maksettiin hyvä palkka.”

Pikkutyttönä Riitalla ei ollut asiaa porttivahtien ja aitojen ympäröimälle tehdasalueelle. Nyt hän ei työtilaansa hevin toiseen vaihtaisi.

”Ruukissa vierailevat näkevät usein sen, että tällä on paljon korjattavaa. Ei tästä saa liian kliinistä tehdä – eilisen rosoisuus saa näkyä”, Riitta Liski sanoo.

Aikamatka työläisten arkeen

Kun ruukin tehdasalueelta jatkaa patosiltaa Keravanjoen länsirannalle, alkaa aikamatka työläisten arkeen. Vuonna 1800 valmistunut puukirkko seisoo ylväänä rantatöyrällä. Sen ympärillä on eri aikakausilta punamultaisia kasarmeja, joita ensin asuttivat tehtaan työläiset perheineen.

Tehtaan asunnoissa vuokra oli nimellinen, vain polttopuut työväki hankki itse. Vanhempien kanssa asui 40 neliön huoneistossa jopa seitsemän lasta. Sauna oli tehtaanväen yhteinen, samoin pesutupa. Kun tehtaalla miehet olivat työtovereita, naiset tekivät omia askareitaan päiväsaikaan yhdessä.

Työväen asunnot sijaitsevat ruukin kupeessa. Niissä oli sähkövalo vuodesta 1921. Valo sammui klo 22, aamukuudelta sähköt palasivat. Poikkeuksia olivat joulu ja uusivuosi.

Työväen asunnot sijaitsevat ruukin kupeessa. Niissä oli sähkövalo vuodesta 1921. Valo sammui klo 22, aamukuudelta sähköt palasivat. Poikkeuksia olivat joulu ja uusivuosi. © Harri Vaskimo

Totti Carlander suosi musikaalisia

Kellokosken tehtaan kulta-aikaa elettiin Carlanderin suvun omistuksessa ja ohjauksessa vuodesta 1896 aina 1963 asti. Patruunoista viimeisin oli Totti Carlander, joka avarakatseisesti luotsasi tehtaan toimintaa. Hän oli karismaattinen ja värikäs johtaja, joka piti huolta työyhteisönsä hyvinvoinnista – kuten hänen monet edeltäjänsäkin.

Tosin tämä Carlander oli monitaitoinen musiikkimies, ja hän kannusti vahvasti työntekijöitään ja heidän perheenjäseniään musiikin ja elokuvien pariin. Musiikillisuus saattoi ratkaista myös työnhaussa. Kun patruuna esimerkiksi vuonna 1942 haki tehtaan palvelukseen naiskonttoristia, oli silloisen työnhakuilmoituksen mukaan etusijalla musiikkiharrastuksen omaava henkilö.

Kellokosken ruukin pitkä historia kuuluu ja näkyy monin tavoin paikallisten arjessa kosken solinan ohessa. Vaikka tehtaan pilli vihelsi viimeisen kerran vuonna 1979, voivat vaikkapa musiikin harrastajat yhä puhaltaa soinnit vuonna 1926 perustetun Kellokosken Tehtaan VPK:n soittokunnan riveissä.

Lähteet: Hanna Forssell ja Gunilla Carlander-Reuterfelt: Ruukin elämää – Patruunoita ja työläisiä Kellokoskella, Herman Gummerus: Konni Zilliacus – Suomen itsenäisyyden esitaistelija

Lue myös: Aulangon puistometsä on Hugo Standertskjöldin perintö koko kansalle

X