Koe Helsinki kävellen – Vietä lähiloma ja koe pääkaupungin uudet puolet

Koe nyt Helsinki kävellen! Ei ole helpompaa tapaa lomailla kuin kävellä. Näin käy usein luonnostaankin, kun olemme lomareissussa uudessa maassa tai kaupungissa. Askeleita kertyy kuin huomaamatta yli kymppitonnin terveystavoitteen, joskus jopa tuplat siitä.
Sirkka Kärkkäinen ja Ria Siren ovat kehittäneet kävelystä omanlaisen version, yhteisön nimeltä SoulWalkHelsinki. Se pyrkii tarjoamaan kävelyn oheen myös mielen hyvinvointia ja läsnäoloa. Idean innoittajana toimi seikkailujafilosofi Erlin Kaggen kirja Walking. Kirja käsittelee kävelyä tapana hahmottaa omaa olemista sekä maailmaa uudella tavalla.
”Meidän kävelyllämme ollaan kuin saunan lauteilla. Esittäydymme toisillemme etunimillä ja toivomme, että jokainen olisi kävelyn jälkeen hieman enemmän kuin sinne saapuessaan”, Sirkka Kärkkäinen kertoo.

Kävelystä saa irti paljon muutakin kuin kuntoilua, kun rakentaa sen ympärille kokonaisen lomapäivän. Kuva: Visit Finland
Koe Helsinki kävellen
Kävelemään kokoonnutaan Helsingissä kerran kuussa, ainakin kesän ajan, ja mukaan pääsee, kun liittyy Facebookin SoulWalkHelsinki-ryhmään, jossa on kävelyn tarkemmat kellonajat ja tiedot.
”Ensin kävelemme Lauttasaaren upeaa rantaviivaa pitkin, juttelemme, olemme läsnä toisillemme ja nautimme ulkoilusta. Sitten syömme voimistavan aamiaisen ja istumme rantakalliolle rauhoittumaan”, Sirkka Kärkkäinen kertoo.
Kesäkuun kävelyllä rauhoituttiin mielikuvaharjoituksen avulla. Siinä oltiin hautajaisissa – omissa hautajaisissa. Harjoitus olisi voinut yllättää osallistujan tavallisena kesänä, mutta koronakevään ja sen nostattamien pelkojen jälkimainingeissa tällainen mielikuvaharjoite tuntui ymmärrettävältä.
”Jokaisella kävelykerralla meillä on omanlainen harjoituksensa, johon saa osallistua niin kuin itsestä hyvältä tuntuu, joko jakamalla omia tuntemuksiaan tai vain kuuntelemalla, jos puhuminen tuntuu hankalalta.”

Lomapäivä kuluu rattoisasti, kun bongaa kivoja kahviloita kävelyretken varrelta. Regatta löytyy Helsingistä merenrannasta Sibelius-monumentin läheltä. Kuva: istockphoto
SoulWalkHelsinki-kävelyn runko ja henkiset askeleet
Useamman tunnin kävelyn runko rakentuu henkisistä askeleista, vaikka fyysisiä askeleita otetaan lähemmäs kymmenen tuhatta.
Nämä henkiset askeleet ovat:
1. Kohtaa itsesi ja toiset läsnäolevasti.
2. Kävele nauttien kaikilla aisteilla.
3. Antaudu aidoille ajatuksille ja tunteille.
4. Hyväksy ja huomioi itsesi ja muut sellaisena kuin olette.
5. Anna luonnon ja rauhan hoitaa.
Kärkkäinen kertoo, että koronakevään myllerryksessä virinnyt kävelyidea on nyt kesän yli testauksessa ja jos näyttää siltä, että uudenlaiselle yhteisölliselle kävelemiselle on kysyntää, toimintaa saatetaan jatkaa.
”Ja mistäs sen tietää, ehkä näitä SoulWalkeja syntyisi muihinkin kaupunkeihin. Nyt kun matkustaminenkin on murroksessa, niin uudenlaiselle virkistymiselle ja lomailulle vaikka ihan lähimaastossa voi olla tilausta”, Kärkkäinen pohtii.

Kaupunkien puistot ovat joskus uskomattomia kukkakeitaita, joissa viihtyy pitemmänkin tovin. Kuva: istockphoto
Verkosta kävelyreitti
Jos omaan mieleen sukeltaminen ei houkuttele, kävellä voi myös vaikka oppiakseen uutta. Moni oppaan johdolla tehtävä kävelykierros on koronan takia vielä tauolla, mutta internetistä löytyy apua tähänkin puutteeseen.
Facebookista löytyy ryhmä nimeltä Taidehistorialliset kävelykierrokset, jossa on tarjolla useita erilaisia omatoimikierroksia Helsinkiin. Saat linkkien takaa itsellesi karttaan piirretyn reitin sekä reitin varrella olevien kohteiden esittelyt.
Kartoista voi bongata esimerkiksi uimarantoja, puistoja, kahviloita tai vaikka kirpputoreja.
Helsingin yliopiston tuottamassa palvelussa julkaistaan joka maanantai joku uusi kierros yliopiston historiallisten rakennusten ja taidekokoelmien maailmaan. Nämä kokeakseen ei tosin ole pakko tulla edes Helsinkiin, vaan kävelyt voi tehdä myös virtuaalisesti vaikka mökkilaiturin nokasta.
Tee-se-itse lomaretki
Kävelystä voi myös itse loihtia aivan omanlaisensa lomapäivän. Kun Googlen hakuun kirjoittaa kaupungin nimen ja sanan: patsaat, yleensä aika alkuun hakutuloksissa nousee sivu, jossa kerrotaan kyseisen kaupungin patsaista.
Klikkaa sivu auki ja luo itsellesi patsaskierros kiinnostavimmista kohteista. Sivuilla on usein myös asiantuntevat esittelyt ja kuvat patsaista. Äläkä unohda pakata mukaan piknikhuopaa ja runsasta eväskoria.
Leppoisammasta ajanvietteestä kiinnostunut voi bongata erilaisista kartoista esimerkiksi uimarantoja, puistoja, kahviloita tai vaikka kirpputoreja. Sitten kohteet merkitään reitiksi ja lähdetään kävelemään.

Uimarannoilta voi löytää historian havinaa, kuten vanhoja, kauniita uimakoppeja. Kuva: Visit Finland
Ystävä seuraksi kävelylle
Kävelyllä ei toki tarvitse olla aina kohdetta. Joskus pelkkä liike ja ulkoilu antaa samaa rentoutta kuin lomalta kaipaa.
Antoisaa kävely kävelyn takia on myös silloin, jos saa mukaan jonkun ystävän tai vaikka sukulaisen, jota ei sisätiloissa ole turvallista tavata.

Kävelyn kohokohta voi olla piknik ystävien kanssa paikassa, joka on kaikille uusi. Näin mukaan tulee lomailun tunnelmaa, kun ei olla kotikulmilla. Kuva: Julia Kivelä/Visit Finland

Kaupunkimaisema herää aivan uudella tavalla eroon, jos kuuntelee siihen paikkaan sijoittuvaa romaania samalla. Kuva: Julia Kivelä/Visit Finland
Ja jos ei ole ketään juuri sillä hetkellä kävelykaveriksi saatavilla, kirjat voivat toimia mukavana liikuttajana. Varsinkin, kun valitset kirjan, jonka tarina on sidottu paikkaan, jossa kävelet.
Esimerkiksi Helsinki näyttäytyy ihan erilaisena, jos siellä kävelee Kaari Utrion historiallinen romaani soiden korvissa kuin jos luureista kuuluu Tuomas Vimman moderni, sykkivä Helsinki-maailma.