Menneen ajan jouluja – Loviisan vanhat talot ja kapeat kujat vievät vuosisatojenkin takaiseen elämään kuningattaren kaupungissa
Talvinen Loviisa on suloinen pikkukaupunki, jonka kadut ja vanhat talot kätkevät suuria tarinoita. Joulunvietossakin on koettu monia aikoja ja erilaisia tapoja.
1600-luvulta peräisin oleva Degerbyn ratsutilan sivurakennus on yksi Suomen vanhimmista puurakennuksista. Pihapiiri löytyy Sepänkujan varrelta.
Loviisan alakaupungin Suolatorin laidalla olevan vanhan kalahallin ovilasi helähtää, mikä saa tarkkaavaisen katseen mittaamaan tulijaa päästä varpaisiin. Satunnainen muukalainen, tuntuu miettivän lepohetkeä palvelusväkensä verhoamalla vihreällä plyysinojatuolilla pitävä.
Valtaistuimellaan lekottelee Loviisan kuningas, joka seuraa valtakuntansa jouluun laskeutuvaa arkea ja kuningattaren kaupungin katuja, vanhojen talojen pieliä sekä kivijalkoja. Samalla se pitää silmällä myös oman hovinsa tiloissa vierailevia.
”Ylppö on myös myymäläpäällikkö”, nauraa Krinti-puodin pitäjä Anni Möller viipurinkoirastaan ja -pojastaan, jolle eräs asiakas on antanut majesteetillisen arvonimen.
Loviisan kuninkaan kelpaa venytellä raukeasti. Lifestyle-myymälässä silmää lepää. Nostalgia ja nykydesign lyövät sopuisasti kättä sen vanhoissa aarteissa, huonekaluissa sekä vaalien valituissa lahja- ja sisustustuotteissa.
Loviisan kuningas tunnetaan myös Krintin myymäläpäällikkönä. Parhaiten majesteetti reagoi Ylppö-kutsumanimeensä. © Harri Vaskimo / Otavamedia
Kalahallin monet kauppiaat
Anni ja Mauritz ”Mauke” Möller muuttivat 20 vuotta sitten Loviisaan. Heille kävi kuten monille uusloviisalaisille, jotka ovat rakastuneet vanhoihin taloihin ja luonnonläheisen pikkukaupungin arkeen.
Mauke pyörittää huonekalujen korjaus- ja verhoilupalvelua, ja Anni Krintiä tilassa, jossa kävi kuhina joulun aikaan myös sata vuotta sitten. Vastarakennetussa puutalossa toimi 1910-luvulta alkaen kalahalli, jonka kylmäaltaista valittiin sopivia ahdin antimia joulukaloiksi.
”Kuukausi sitten asiakkaana kävi 95-vuotias rouva, joka kertoi vanhempiensa pitäneen näissä tiloissa sekatavarakauppaa”, Anni Möller kertoo vuosisatojen sävyttämästä arjestaan nostalgisessa puutalokaupungissa.
Loviisassa on nykyään 14 745 asukasta. Pikkukaupungin vaivaton arki, luonnon läheisyys ja nostalginen miljöö viehättävät. © Harri Vaskimo / Otavamedia
Degerbystä tuli Loviisa, kuningattaren kaupunki vuonna 1752. Tuolloin Ruotsin kuningas Aadolf Fredrik vieraili kaupungissa ja nimesi kaupungin puolisonsa, kuningatar Loviisa Ulriikan mukaan. © Harri Vaskimo / Otavamedia
Loviisa on ollut kuningattaren kaupunki vuodesta 1752
Loviisan alakaupunki on ollut Suolatorilta Karlskornabulevardille kauppiaiden ja käsityöläisten, seppien, lukkareiden, hattumaakareiden ja ajurien valtakuntaa kaupungin perustamisesta 1800-luvun lopulle saakka. Esplanadin kulmille nousi toista sataa vuotta sitten yläluokan näyttävät empire-kivitalot.
Joulu ei ole ollut porvarisperheissä vain perhejuhla 1800-luvun puolivälin jälkeen, vaan ajan tapaan siihen kuuluivat lukuisat vierailut, tanssiaiset ja rekiretket. Pitkien katujen varsilla seurattiin uteliaina yläluokan joulunviettoa, mikä toi vipinää kaupunkiin. Joulutapahtumia riittikin Annan päivästä aina Nuuttiin asti.
Menneen ajan perinteisiin voi tutustua Loviisan museon joulunäyttelyssä.
Yläluokan rouvat, pormestarin vaimo Ellen Kuhlefelt, lääkärin leski Karin Öhman ja papin puoliso Alma Nikander seisoskelevat 1890-luvulla Komendantin taloon johtavalla koivukujalla.
Komendantintalossa toimii Loviisan museo. Sen tiloja on koristeltu eri historiallisten ajanjaksojen perinteiden mukaisesti jouluasuun. © Harri Vaskimo / Otavamedia
Isojen porvariskotien jouluvalmistelut työllistivät alempien luokkien väkeä, sillä ylimääräinen palvelusväki oli tarpeen vuoden tärkeimmän juhlan aikaan. Porvarisrouvat seurasivat, että valmistelut etenivät sovitusti.
”Jouluolut oli pantava ajoissa, kynttilät oli valettava, leivonnaiset leivottava, kaikki tavarat tilattava ja lukuisat viimeistelyt tehtävä, kunnes oli vain juhlan aika, jolloin keskityttiin palvelemaan perheen väkeä ja vieraita”, kertoo intendentti Ulrika Rosendahl.
Yläluokan juhlapöydissä oli tarjolla myös maailmalta tulleita uusia makuja, kuten ranskalaisia lihahyytelöitä ja pateita sekä hyytelöitä ja vanukkaita. Niitä vieraille tarjottiin makean oluen ja viinin kera.
Joulukuusi ja pala sokerista
Kaupungin köyhimpiä olivat merimiesten perheet, jotka asuivat vaatimattomasti pikkutaloissaan.
”Merikaupungissa jouluhauki saattoi olla kinkkua helpommin hankittu herkku. Riisipuuro kuului aina joulupöytään, johon katettiin myös leipätorni, jonka päällimmäisenä oli vehnärinkeli”, Ulrika Rosendahl sanoo.
Tupahuoneen nurkan tulisijassa valmistettiin ruokaa ja se oli tilan tärkein valonlähde. Ajan tapaan kaikki nukkuivat samassa huoneessa ja sängyt jaettiin. Jos talossa oli ylimääräinen kammari, se usein vuokrattiin tienestien vuoksi.
Lyhytkujan varrella on säilynyt 1700-luvun kaksikerroksisia porvaristaloja pystyvuorauksineen. © Harri Vaskimo / Otavamedia
Joulu-ukko, julbisin, oli ennen joulupöydän ensimmäinen vieras. © Harri Vaskimo / Otavamedia
Jouluntuntua tupiin toivat lattialle levitetyt oljet, kattoon ripustettu himmeli ja valoa saattoi luoda päreen sijaan lahjaksi saatu steariinikynttilä. Joulusaunaan käytiin jo hyvissä ajoin.
Porvariskodit muistivat apulaisiaan ja merimiesten perheitä usein valmiilla joulukorilla, jossa oli kahvipaketti, pullaa, leipää ja sokeria. Se saattoikin tuoda köyhään perheeseen ainutlaatuisen aattoillan herkkuhetken leivonnaisen tai sokeritopan pienen palasen makuna.
Yläluokan perheissä joululahjaksi lapsille annettiin oma joulukuusi, joka oli koristeltu karamelleilla, tinasotilailla, pikkunukeilla tai puuleluilla. 1800-luvun loppupuolella lelut olivat pieniä kopioita aikuisten työkaluista.
Jouluna aisakello helkkäsi kaduilla, kun rekiletkat etenivät. Joulukirkko kokosi joulupäivänaamuna väkeä jumalanpalvelukseen kaukaa maaseudultakin. © Loviisan kaupunginmuseo
Vuonna 1863 rakennettu Seurahuone on Suomen vanhin. © Loviisan kaupunginmuseo
Tapanintanssit Seurahuoneella
Tapaninpäivä oli talven juhlakauden kohokohta. Silloin säätyläiset kokoontuivat Loviisan Seurahuoneella parhaimpiinsa pukeutuneina – olipa naisten pukukankaita hankittu joskus jopa Pariisista asti.
Loviisan palon jälkeen, vuonna 1863 rakennetussa juhlatilan näyttämöllä esitettiin ensin näytelmä ja sitten salissa tanssittiin salonkitansseja esitanssijan johdolla.
Seurahuoneen ravintolaan sai 1800-luvun loppupuolella mennä vain miehet, jotka toivat salin puolelle neidoille bischoff-boolia tai carolina-juomia. Tarina kertoo, että neidoilla oli tapanintansseissa mukana myös äidit – varmuuden vuoksi.
”Tiernapojat edustivat tuolloin kansanomaisempia jouluperinteitä. Venäläistä joulua vietettiin loppiaisena, jolloin viulisti kiersi talosta toiseen soittamassa”, Ulrika Rosendahl kertoo.
Venäjän vallan aika on jättänyt jälkensä puutalokaupunkiin.
Meri on houkutellut kauppiaat, laivurit ja kauppalaivat Loviisan satamiin 1700-luvulta asti. Merenkulku on ollut yksi loviisalaisen kauppiaselämäntavan kulmakivistä.
© Harri Vaskimo / Otavamedia
Suolatorin laidalla vuonna 1910 rakennettu uusbarokkia ja jugendia yhdistelevä kivirakennus poikkeaa tyyliltään. Se on toiminut kylpylänä, jossa sai myös omasta mudasta valmistetun kylvyn tai kylvyn männynneulasten kera. © Harri Vaskimo / Otavamedia
Pitkän pöydän ääreen
Krintissä joulukaupan vilkkain vilske alkaa olla jo takana ja vähitellen pikkukaupungissa itse kukin rauhoittuu juhlanviettoon.
Aattona myymälässä palvelevat vielä Mauke ja Ylppö, Anni valmistelee jo perheen joulua kotona. Kun sitten puodin ovi napsahtaa lukkoon, alkaa Möllerien joulunvietto.
Ylppö on seurannut asiakaskunnan touhuja ja silmäkulmastaan se onkin huomannut, miten palvelusväelle on kiikutettu lahjapaketteja.
Jouluaattoiltana Loviisan pyyteetön kuningas palkitaan – perinteisesti Ylppö saakin eniten paketteja myös hoviinsa kuulumattomilta ihailijoiltaan.
Joulun rauha laskeutuu Loviisan kaduille
”Sesongin jälkeen keskitalven hiljaisuus tuntuu hyvältä”, Anni Möller tunnustaa.
Voimaantuvan mielen yrittäjäpari saa iltakävelyillään kauniisti jouluvaloin koristellussa historiallisessa puutalokaupungissa.
”Kun pakkanen paukkuu, lumi narskuu kenkien alla, tupien savut nousevat kohtisuoraan taivaalle – silloin täällä oma mieli lepää.”
© Harri Vaskimo / Otavamedia
Lähteet: Katja Tikka: Seppä, lukkari, hattumaakari, ajuri (Loviisan kulttuuri- ja ympäristöliike, 2014), Kati Toivanen: Kapteeni, luotsi, timpuri, matruusi (Loviisan kulttuuri- ja ympäristöliike, 2018), Suomalaisia puukaupunkeja, Loviisa (Ympäristöministeriö 1995)