Madeira on patikoijan paratiisi – Näin vuoria myötäilevät levadat ja luontopolut hurmaavat matkaajan
Madeiran vihreiden vuorten kartionmuotoiset huiput katoavat sumuisiin pilviin. Luonnon voiman aistii. Mitä te ihmiset oikein kuvittelette – tehän olette vain käymässä, me pysymme täällä ikuisesti, Madeiran vuoret tuntuvat sanovan.
Kuljemme pitkin vuorenrinnettä myötäilevää levadaa eli kastelukanavaa. Ne kuljettavat vettä saaren sateisesta pohjoisosasta eteläosan kuivemmille viljelyalueille. Vasemmalla puolella kohoaa kostea, pehmeän sammaleen peittämä vuorenseinämä. Oikealla on kaide, jonka takana rinne putoaa jyrkästi alaspäin. En uskalla katsoa sinne.
Jos kapealla levadalla tulee vastaan muita patikoitsijoita, väistämme oppaan neuvojen mukaan vuorenseinämän puolelle.
”Ei koskaan kaiteen puolelle”, opas korostaa.
Madeiran sää vaihtelee paljon riippuen siitä, missä päin saarta ja kuinka korkealla tai matalalla on. © Tiina Suomalainen
Madeiralla on reittejä kaikille
Madeiralla on vaellusreittejä yli 1 400 kilometriä. Valinnanvaraa löytyy kaiken tasoisille kävelijöille. On helppoja, keskivaikeita ja haastavia reittejä.
Moni vuokraa auton, jolla on helppo huristella vaellusreittien aloituspaikoille. Julkinen liikenne toimii kuitenkin hyvin, ja isolle osalle poluista pääsee bussilla. Vaeltaa voi omatoimisesti tai oppaan mukana.
Reiteillä pärjää myös ilman vaelluskenkiä. Tyttäreni ja minä kuljemme lenkkareissa, näemmepä jonkun huimapään jopa varvassandaaleissa.
Vaatteita kannattaa varata monenlaisiin keleihin, sillä sää voi vaihdella paljonkin riippuen siitä, millä puolella saarta on. Kun etelärannikolla on shortsikeli, pohjoisosan vuorilla tarvitaan tuulen- ja kosteudenpitäviä ulkoiluvaatteita. Säätiedotuksia on turha seurata, sillä ne eivät kerro juuri kyseisen paikan tilannetta. Parhaan tiedon säästä saa menemällä ulos.
Levadoja pitkin patikoidessa avautuu näkymiä muun muassa Madeiran viljelyterasseille. © Tiina Suomalainen
Pelko iskee korkealla
Korkeanpaikankammoiselle dramaattisen jylhän Madeiran patikointireitit eivät sovi. Pelko voi iskeä myös yllättäen, kuten käy minulle.
Matkan alussa teemme tyttäreni kanssa 16 kilometriä pitkän levadavaelluksen, jonka pääsemme aloittamaan suoraan hotellilta. Helppo johdatus levadakävelyyn siis.
Jossakin vaiheessa kaiteet loppuvat, ja minuun iskee paniikki. Tällaistako on korkeanpaikankammo? En uskalla ottaa enää askeltakaan. Haluan kääntyä takaisin.
Jalkani tärisevät jännityksestä ja pidätän hengitystä. Kun pelko saa vallan, tasapaino alkaa horjua. Mietin, pitäisikö minun edetä nelinkontin. Kun pääsemme takaisin osuudelle, jolla on kaiteet, rauhoitun.
Vuoriston ikimetsissä on tunnelmaa
Tuon kokemuksen jälkeen opastettu vaellus tuntui erittäin fiksulta vaihtoehdolta. Minibussin kyydissä ajamme pohjoispuolelle Queimadasin metsäpuistoon, josta alkaa Caldeirão Verde -levadavaellus.
Se vie meidät suoraan ytimeen, vuoriston subtrooppiseen laakeripuumetsään. Laakerimetsät, jotka tunnetaan myös nimellä laurisilva, kuuluvat Unescon maailmaperintöluetteloon. Metsänhakkuiden takia ikimetsistä on jäljellä enää pirstaleita itäisen Atlantin saarilla – Madeiralla kuitenkin enemmän kuin muualla.
Reitillä kuljetaan myös läpi luonnon muovaamien tunneleiden, joissa on edettävä kyyryssä. Valoa saamme oppaan jakamista otsalampuista.
Syömme eväät vesiputouksella, mutta sinne ei tee mieli jäädä hengaamaan, sillä ilma on koleahko ja kostea. 13 kilometrin reitti edellyttää hyvää peruskuntoa, lisähaastetta tuo sateissa liejuiseksi muuttunut polku. Eräs pariskunta jättäytyy matkasta jo ensimmäisten kilometrien jälkeen.
Madeiralta löytyy myös karua kalliomaastoa
Yhden upeimmista patikkaretkistä teemme villille ja tuulen tuivertamalle São Lourençon niemelle, joka sijaitsee saaren itäisimmässä ja karuimmassa osassa. Pääsemme reitin aloituspaikalle linja-autolla, joka lähtee Funchalin keskustasta.
São Lourençon 8 kilometrin vaellus on hyvin suosittu, mutta onneksi mahtava luonto ei ihmisistä hätkähdä. Jylhä merimaisen saa haukkomaan henkeä: okranvärisiä kallioita, joiden seinämät syöksyvät mereen äkkijyrkkinä, alhaalla vellova turkoosinsininen meri, tuulessa viipyilevä suolan tuoksu ja kaiken yllä paahtava aurinko. Täysi vastakohta vehreälle ja kolealle vuoristovaellukselle.
Aiempi pelkokokemus aiheuttaa pienen jännityksen, sillä tiedän, että reitti kulkee jyrkänteiden reunoilla. Pyrin etenemään keskittyneesti ja katson aina huolellisesti, mihin laitan jalkani.
Reitin loppupuolella on ihana keidas ja siellä ravintola, johon pysähdymme juomaan limpparit.
Tyttäreni kannustaa minua jatkamaan kanssaan niemenkärjen korkeimmalle huipulle, jonne kulkee polku-ura. Ylöspäin kiipeäminen ottaa reisiin ja keuhkoihin, mutta on sen väärti. Perillä tuntuu kuin olisi maailman reunalla.
Kiviset rannat ovat kauniita karuudessaan. © Tiina Suomalainen
Saaren itäisimmän niemenkärjen huipulla on pidettävä tyttärestä kiinni. © Tiina Suomalainen
Näkemiin Madeira, ei hyvästi
Viikossa ei ehdi montaa vaellusta tehdä, sillä haluamme myös tutustua viehättävään Funchaliin, käydä Monten puutarhoissa ja uida merialtaissa.
Minulla on matkalla mukana Pentti Korpelan kirjoittama mainio opaskirja Madeiran patikointireiteistä, mutta koska aikaa on niin vähän, kirjan runsas tarjonta jopa vähän ärsyttää. Tuonnekaan emme ehdi, emmekä tuonne!
Mutta, mikä parasta – aina voi palata. Seuraavalla kerralla haluan ainakin Madeiran korkeimmille vuorenhuipuille Pico do Areeirolle ja Pico Ruivolle. Uskon, että oppaan matkassa pelkonikin pysyy hallinnassa.
Mercados dos Lavradores on Madeiran pääkaupungin Funchalin kauppahalli. Saaren kaunein shoppailupaikka, sanotaan. © Tiina Suomalainen
