Mäntän teollisuussuvun tarina on kuin Kauniista ja rohkeista – Serlachiuk­sen suvussa menestystä, salarakkaita ja naimakauppoja serkkujen kanssa

Salarakkaita, naimakauppoja serkkujen kanssa, menestystä, uhkaavia konkursseja. Serlachiuk­sen teollisuussuvun tarina on kuin tosielämän versio Kauniista ja rohkeista.

Aikaisemmin useat Mäntän merkkirakennuksista oli suljettu ulkopuolisilta ja myös tehdaspaikkakunnan työväestöltä. Nykyisin turistit voivat asua vuorineuvoksen edustuskodissa ja virkailijoiden hienolla klubilla sekä pelata tennistä valkokaulusväelle rakennetuilla kentillä.

Serlachiuksen suvun vessapaperivaltakunnan jännittävään historiaan pääsee tutustumaan myös museoksi muutetussa pääkonttorissa.

Pääkonttorin museossa esitellään myös sellunkeiton historiaa. © Pekka Numminen

Valkoiseksi taloksi kutsutun, vuonna 1934 valmistuneen pääkonttorin suunnittelivat arkkitehtiveljekset Valter ja Bertel Jung. (Talossa käytettiin aikansa edistyksellisintä tekniikkaa, rakennuksessa oli muun muassa koneellinen ilmastointi ja automaattinen puhelinkeskus.) © Pekka Numminen

Honkahovi valmistui Serlachius-yhtiöiden toimitusjohtajan R. Erik Serlachiuksen virka- ja edustusasunnoksi vuonna 1938. Nykyisin se on hotelli ja kesäravintola. © Pekka Numminen

”Paperiperkele”

Apteekkari Gustaf Adolf ­Serlachius astui vuonna 1868 Tampereella purjelaivaan ja seilasi kohti Mäntänkoskea. Hän oli päättänyt perustaa sinne puuhiomon. Mänttä oli keskellä erämaata, sinne ei mennyt edes tietä.

Puuhiomo kosken partaalle kuitenkin nousi ja sitä ­seurasi paperitehdas. Sisukas ­yrittäjä sai lobatuksi kyläänsä maantien ja rautatienkin. Välillä yritys oli konkurssin partaalla, kun tuli tuhosi tehtaat.

Historioitsija Teemu Keskisarja on kirjoittanut G. A. Serlachiuksesta kirjan, jossa kutsuu tätä Paperiperkeleeksi. Serlachius oli riidanhaluinen mutta tarmokas mies.

Patruuna rakensi työläisilleen asuntoja, koulun, kaupan, sairaalan, kirkon ja muita palveluja. Pienoisvaltakunnassa oli käytössä jopa oma raha, jolla palkatkin osin maksettiin.

”Raha kävi ainoastaan ­Ser­lachiuksen omissa kaupoissa. Se herätti närää, ja patruuna joutui luopumaan valuutastaan”, kertoo Serlachius-museoi­den kehitysjohtaja Päivi­ Viherkoski.

G. A. rakasti taidetta, ja hän toimi taiteilijoiden mesenaattina. Muun muassa Akseli Gallen-­Kallelasta tuli patruunan hyvä ystävä.

Tuhlaajapoika syrjään

G. A. ei luottanut hurvittelijan maineessa olevan Axel-poikansa kykyihin pyörittää tehdasta. G. A. kutsui velivainajansa 20-vuotiaan Gösta-pojan yritykseen töihin.

Gösta opetteli talon tavoille ja vahvisti sidettään naimalla serkkunsa, patruunan Sissi-tyttären. Veljenpojasta tuli yhtiön johtaja G. A:n jälkeen.

Kirjeenvaihdon ­perusteella Sissi oli aidosti rakastunut serkkuunsa, mutta avioliitto ei ollut onnistunut. Sissi alkoholisoitui ja pari erosi.

Gösta meni uudestaan naimisiin, toinen vaimo oli Ruth. Pariskunta rakennutti kodikseen hulppean Joenniemen kartanon, jossa on nykyisin taidemuseo Gösta sekä ravintola.

Joenniemessä vuorineuvosparin vieraana vietti paljon­ ­aikaansa Miss Eurooppa 1934 ­Ester Toivonen. Göstan ja Ruthin tiivis ystävyys missin kanssa herätti aikanaan supinaa.

Esterin epäiltiin olevan ­Göstan salarakas, joidenkin huhujen mukaan Ester oli ­Göstan avioton lapsi. Virallisen selityksen mukaan hän oli vain hyvä ystävä.

Taidemuseo Göstän ravintolan keittiömestari Henry Tikkanen käyttää paljon paikallisia, sesongin mukaisia raaka-aineita. © Pekka Numminen

Ei duunareita klubille

Kun tehtaan ohi kulkevalta raitilta astuu sisään Mäntän klubin mahtavasta pääovesta, siirtyy Serlachiusten kulta-ajan vuosikymmeniin.

Koulutettua ja kielitaitoista työvoimaa oli vaikea saada syrjäiseen Mänttään. Paikkakunnan houkuttelevuutta lisäämään Gösta rakennutti konttorihenkilökunnalle komean klubitalon.

Klubilla valkokaulusväki­ vietti vapaa-aikaa, harrasti teatteria, järjesti juhlia. ­Klubi toimi myös edustustilana, ja sinne majoitettiin yrityksen vieraita. Siellä kävivät muun muassa C. G. E. Mannerheim sekä kaikki aikakauden muut presidentit.

Klubi avattiin yleisölle hotellina ja ravintolana 2010-luvun alussa.

”Alkuaikoina tänne tuli mänttäläisiä ­hämmästelemään paikkaa, jossa he eivät olleet koskaan käyneet, vaikka olivat ikänsä paikkakunnalla asuneet. Rakennukseen ­olivat päässeet vain tehtaan johto, heidän vieraansa ja virkailijat”, kertoo hotellia ja ravintolaa pyörittävä Iiris Mäkinen.

Diilejä tenniskentällä

Serlachiukset olivat itse innokkaita tenniksen pelaajia, ja yhtiöllä oli omat kentät. 1950 valmistui arkkitehti Heimo Kautosen suunnittelema tennispaviljonki, joka on nähtävyys, vaikka ei tennistä pelaisikaan. Paviljonki on säilytetty lähes alkuperäisessä kuosissaan.

1980-luvulle asti pelata saivat vain yhtiön toimihenkilöt ja liikekumppanit. Työväellä ei ollut kentille asiaa. Jotkut nuoren duunaripolven edustajat kävivät tosin yöllä salaa harjoittelemassa.

”Työläisen poikana en itsekään päässyt nuorena pelaamaan. En ole mitenkään katkera, tällaisella tehdaspaikkakunnalla elämä vain oli sellaista”, kertoo tenniskenttiä ­hoitava Jari Saarinen.

Saarinen uskoo, että tenniskentillä on pelaamisen lomassa tehty myös bisnestä.

”Jos halusi hyviä diilejä ­Serlachiusten kanssa, kannatti osata tennistä. Täällä on ­todennäköisesti aikanaan ­sovittu puun hinnat ja monia muita liikeasioita”, Saarinen sanoo.

Nykyisin kuka tahansa voi varata kentille vuoron netistä.

Lue myös: Porkkalan kartanon englantilaistyylinen puisto Lammilla on upea vierailukohde – Yli satavuotiaat agaavet lumoavat yhä Kanta-Hämeessä

Viiniä ja purtavaa

Mäntänvuorelle valmistui hiihtäjiä varten huvimatkatupa vuonna 1928 G. A. Ser­lachius Oy:n 60-vuotisjuhliin. Vuorenmajasta tuli reippailijoiden suosittu taukopaikka. Vuorenmaja ehti olla vuosikausia ­tyhjillään, kunnes 2016 ­suomalais-sveitsiläinen pariskunta Anu ja Markus ­Schuoler ottivat paikan haltuunsa.

”Meillä oli hakusessa viinitupa keskieurooppalaisella idealla”, kertoo Anu Schuoler.

Ruokalistalla on muun ­muassa flammkucheneita eli saksalaisia versioita ­pizzasta ja täytettyjä pretzeleitä. ­Ennakkotilauksesta saa myös raclettea ja fondueta.

Näkötorni Mäntänvuorella valmistui vuonna 2005, mutta suunnitelma siitä tehtiin jo 1920. © Pekka Numminen