Omaleimainen pikkukaupunki - Jukka Rintala viihtyy Haminassa

Pukusuunnittelija Jukka Rintalaa viehättävät Haminassa arkkitehtuuri, historia ja ihmiset. Myös Venäjän läheisyys tuo kaupunkiin oman mausteensa.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Vuonna 1798 rakennettu Haminan raatihuone sijaitsee ympyräkaupungin keskellä.

Pukusuunnittelija Jukka Rintalaa viehättävät Haminassa arkkitehtuuri, historia ja ihmiset. Myös Venäjän läheisyys tuo kaupunkiin oman mausteensa.
Teksti: Reija Kokkola

”Järjestin viime vuonna kaksi näyttelyä Haminassa, ja siitä alkoi suhteeni kaupunkiin. Näyttelytoiminta ja työskentely kaupungissa jatkuvat tänä kesänä.

Muistan, kun aikaa sitten ajoin kesäyön valossa kylpeneen Haminan halki tullessamme mökkireissulta Virolahdelta. Jo silloin jäi mieleeni pienen kaupungin hiljaisuus ja omaperäinen tunnelma. Se tunnelma on mielestäni edelleen aistittavissa.

Työskennellessäni Haminassa herään aamuvarhain ja aloitan päiväni torikahveilla. Työn lomassa saatan piipahtaa lounaalla upseerikerhon tunnelmallisessa viinibaarissa, jota leimaa aivan uniikki miljöö. Kauniina kesäpäivänä pyrin käymään myös meren äärellä vaikkapa pittoreskeissa kahviloissa ja ravintoloissa.

Luonto on koko ajan läsnä, kuten merellinen maisemakin. Tunnen oloni kotoisaksi Haminassa, vaikka vain vierailija toistaiseksi olenkin.

Jukka Rintalan viime kesän näyttely järjestettiin Raati­huoneella. © Saija Ristola

Jukka Rintalan viime kesän näyttely järjestettiin Raati­huoneella. © Saija Ristola

Merellisyyttä ja ravintoloita

Haminaan on helppo tulla uutta moottoritietä pitkin Helsingistä. Kaupungin portilla on Suomen suurin lipputanko. Ihan hyvä idea, onhan Pariisissakin Eiffel-torni.

Odotan innolla puistotaiteilija Heikki Laaksosen suunnitteleman Oolannin puiston avajaisia tänä kesänä. Uskon, että siitä tulee ajan myötä todella upea kokonaisuus.

Olen lähtöisin Porin Yyteristä, joten sen suunnan merellisyys on minulle tuttua. Myös Haminassa merellisyys on vahvasti läsnä, mutta se on jotenkin erilaista kuin lännessä. Haminassa vallitsee erityisen vahvasti kesäinen meren henki.

Olen käynyt katsomassa kaupungin hienoa hiekkarantaa, mutta merelle en ole mennyt. En ole veneilyn ystävä, vaikka merimaisema minua kiehtookin.

Haminassa on useita kivoja ravintoloita. Etenkin Tervasaaressa on viihtyisiä terasseja. Myös haminalaisen Patu Patasen meriaiheinen museo on kiinnostava kohde. Todella erikoinen, eikä sellaista varmasti ole muualla. Hänellä on näytillä mittava meriaiheinen kokoelma, ja hän on myös persoonana kiinnostava.

Merikarhu-alus sijaitsee Haminan Tervasaaressa.

Merikarhu-alus sijaitsee Haminan Tervasaaressa.

Haminassa tapahtuu

Tutustuttuani Haminaan olen ilokseni todennut, että pikkukaupungissa on hyvä tekemisen meininki. Haminassa ja haminalaisissa on paljon poten­tiaalia. Ihmiset ovat avoimia, avuliaita ja halukkaita yhteistyöhön erilaisissa projekteissa.

Olen saanut myös nauttia ainutlaatuisen Hamina Bastionin linnoituksen miljööstä. Pitkän historian ja monenlaisten tapahtumien tunnelman voi aistia, kun seisoo keskellä Bastionin linnoituksen tapahtuma-areenaa.

Ja onhan siellä järjestetty Hamina Tattoo -sotilasmusiikkifestivaaliakin vuosikymmeniä. Se on upea tapahtuma. On harmi, että se jouduttiin tänä vuonna perumaan koronan takia.

Minulla on työtila läpi vuoden Bastionissa. Siellä saan olla omassa rauhassani, kun teen taidettani. Rakennus on satoja vuosia vanha. Se on erittäin vaikuttava ja inspiroiva paikka.

Haminan Bastionissa järjestetään paljon erilaisia tapahtumia.

Haminan Bastionissa järjestetään paljon erilaisia tapahtumia.

Venäläisten vaikutus näkyy Haminassa

Pidän myös paljon Haminan arkkitehtuurista, sen kartanoista ja kirkoista. Kaikkialla huokuu mennyt historia, ja myös Venäjän läheisyys leimaa kaupunkia viehättävästi. Kaikesta näkyy, että Hamina on ollut vuosisatoja Venäjän rajakaupunki. Onhan Bastionkin venäläisten aikoinaan rakennuttama.

Minua kiehtoo Haminan ympyränmuotoinen rakennuskaava, joka on mielestäni ainutkertaisen hieno! Ja tietenkin luonto on hyvin kaunis Haminassa. Luonto onkin minulle valtava inspiraation lähde.

Kaiken tämän haminalaiset ovat ottaneet hienosti omakseen pyrkiessään kehittämään kaupunkiaan. Tänä kesänä kaupungissa on teemana Haminan kukkiva kulttuuri. Kaupunkilaisia on pyydetty tuomaan kukkia ulos kodinpuoleisille seinille näkyviin.

Kukkivan kulttuurikesän tunnuksena ovat suunnittelemani suuret kukat. Uusi kesänäyttelyni järjestetään Aladinin palatsissa, ja toteutus on kesäisen romanttinen Tsehovin Kirsikkapuiston hengessä.

Minulle on tärkeää myös se, että oman taiteeni lisäksi näyttelyyn tulee Aladinin talossa asuneen Tamara Aladinin lasitaidetta. Hän toimi aikoinaan Riihimäen lasitehtaan lasitaiteilijana ja loi kauniita käyttöesineitä. Työt Riihimäen lasissa päättyivät, kun puhalletun lasin valmistus loppui 1970-luvulla. Aladin kuoli pari vuotta sitten, enkä ehtinyt tavata häntä.

Saattaisin hyvinkin viihtyä Haminassa kesäasukkaana, mutta on parempi olla sanomatta siitä mitään. En haaveile sellaisista asioista. Uskon, että ne tapahtuvat, jos niin on tarkoitettu.”

Tanelinkulman talo edustaa uusrenessanssista tyyliä. © Juulia Kivelä / Visit Hamina

Tanelinkulman talo edustaa uusrenessanssista tyyliä. © Juulia Kivelä / Visit Hamina

Artikkeli on julkaistu ensi kerran Viva-lehden numerossa 7/2021.

X