Purjehdus yli 100-vuotiaalla kuunarilla Yhdysvaltojen itärannikolla huipentuu sumusireenien ujellukseen

Jaa artikkeliTilaa Seura
Rocklandin sataman suulle rakennettu majakka on kuuluisa Mainen maamerkki. © Laura Vehkaoja
Merimatka yli sata vuotta vanhalla kuunarilla sopii nautiskelijoille ja herkkusuille.

Tätä odotin

USA tunnetaan preerioista ja pilvenpiirtäjistä, mutta usein unohtuu, että se on myös kahden valtameren ympäröimä maa. Sitä kannattaa siis katsella myös mereltä käsin.

Yhdysvaltain koillisnurkassa sijaitseva Mainen osavaltio kuuluu alueeseen nimeltä New England. Englantilaiset pyhiinvaeltajat purjehtivat tänne ja perustivat ensimmäiset siirtokuntansa ja 1600-luvulla. Siitä lähtien kaksimastoiset kuunarit kuljettivat kaikkea, mitä siirtolaiset tarvitsivat uuden kotimaansa rakentamiseen. Itärannikon kauppaliikenne pyöri pienten ja ketterien purjelaivojen varassa.

Nykyään kuunarit ovat suosittuja turistikohteita. Mainessa toimii yhdeksän historiallisen purjealuksen laivasto, joka operoi kesäkuun alusta lokakuun alkuun asti. Laivat operoivat pääosin Portlandin ja Rocklandin kaupungeista käsin.

Turisti voi valita muutaman tunnin satamakierroksen ja koko viikon kestävän seikkailun väliltä. Vuorokausi maksaa parisataa, viikko noin tuhat dollaria. Hinta ei ole halpa, mutta laivoilla panostetaan hyvään ruokaan ja tunnelmaan. USA:n itärannikko tunnetaan hummereistaan, joten tuoreet hummerit kuuluvat luonnollisesti ruokalistalle.

Meri, historia ja ruoka – siinä kolme hyvää syytä lähteä tällaiselle matkalle.

Maakrapua tosin jännitti, iskeekö merisairaus. Ennen vesille lähtöä oli hankittava paikallisesta apteekista pillereitä matkapahoinvointiin.

Näin matka alkoi

Kuten maston kärjessä liehuva viiri kertoi, 130 vuotta vanhan kuunarin nimi oli Isaac H. Evans. Se oli purjelaivojen kultakauden tuotos, joka kuljetti 1800-luvun lopussa ostereita. Nykyään laiva on nimetty USA:n kulttuuriperintökohteeksi.

Mainen historiallisista purjelaivoista Evans on ainoa, joka ottaa matkustajiksi myös lapsia. Suurin osa purjehdusseikkailulle osallistuvista matkustajista on eläkeläisiä, osa kokeneita purjehtijoita, toiset liikkeellä puhtaasta uteliaisuudesta.

Heti laivalle tultua kävi selväksi, että risteilyn tunnelma eroaa tavallisesta Tukholman risteilystä. Osalla vieraista oli mukana omia soittimia. Kaikki olivat pukeutuneet käytännöllisiin ulkovaatteisiin.

Neljän hengen perhehytti oli varmaankin ylellinen 1800-luvun mittapuulla mitattuna. Nykyaikaa edustivat lukulamput sekä kaksi pientä lavuaaria, joihin tuli lämmintä vettä.

Muutaman kivuliaan muistutuksen jälkeen matkustajat oppivat varomaan päätään ahtaissa portaissa. Ahtaudesta huolimatta hytti oli hämyisellä tavalla kodikas.

Kun köydet oli irrotettu, laiva lipui ulos Rocklandin satamasta moottoriveneen työntäminä. Sen jälkeen kapteeni pyysi matkustajia mukaan purjeiden nostoon. Työ oli yllättävän raskasta, mutta sen jälkeen oli helppo tuntea itsensä oikeaksi merenkulkijaksi.

Edessämme aukesi Atlantti.

Kun tuuli tarttui purjeisiin, oli sopiva hetki istahtaa peräkannelle kuuntelemaan kapteenin ja miehistön juttuja. Kannen alla laivakokki keitteli kahvia. Puukamiinasta tuleva savu sekoittui meren ja tervan tuoksuun.

Iloisia yllätyksiä

Matkan edetessä oli viihdyttävä katsella laivan henkilökunnan työskentelyä. Vinssien, taljojen ja erilaisten naruviritelmien käyttö näytti vaivattomalta, varsinkin kun ruumiillista työtä voi seurata itse sivusta.

Alkuillasta kapteeni ankkuroi kuunarinsa suojaisaan lahdenpoukamaan. Matkustajat auttoivat purjeiden laskostamisessa. Puinen pelastusvene laskettiin mereen, ja kaikki voivat käydä omaan tahtiinsa soutelemassa. Tällä kertaa merivesi oli liian viileää uimiseen.

Sitten koitti illan kohokohta: Laivakokki kantoi eteemme ison kasan tuoreita, laivan kannella keitettyjä hummereita. Ne syötiin paperilautasilta voisulan, patongin ja coleslaw-salaatin kera. Palan painikkeeksi tarjoiltiin kuohuviiniä.

Illan mittaan luvassa oli lisää musiikkia ja seurustelua. Laivan työntekijät osoittautuivat hyviksi tarinankertojiksi. Kerrotut tarinat laajensivat käsitystä Yhdysvalloista.

Pimeä laskeutui Atlantin ylle kello 21 aikaan.

Tätä en odottanut

Aamulla taivaalta vihmoi sadetta ja laivan ympärille oli takertunut sankka sumu. Meren pinta oli aivan tyyni. Kapteeni joutui tekemään ikävän päätöksen: satamaan palattaisiin moottorilla. Kuunarin takana hinauksessa ollut moottorivene käynnistettiin, ja se työnsi meitä eteenpäin.

Hernerokkasumun läpi korviin kantautui sumusireeneiden ääniä. Matkaoppaiden mukaan ne ovat Mainea tyypillisimmillään. Koska sähkökäyttöinen sumusireeni ei kuulunut perinnelaivan varustuksiin, kansityttö Autumn sai tehtäväkseen puhaltaa suureen simpukkaan.

Sumuisen, peilityynen Atlantin läpi lipuminen tuntui unenomaiselta, ja siltä se varmasti näyttikin. Satamaan tultaessa ohikulkijat pysähtyivät tuijottamaan: matkustajat mutustelivat kuunarin kannella munakasta ja tuoreita mustikkamuffinsseja samalla, kun yksi puhalteli suureen simpukkaan.

Purjehdus perinnelaivalla jäi mieleen hienona kokemuksena. Kunpa se olisi kestänyt pidempään.

Näin sinne mennään

Mainen osavaltioon pääsee helpoiten lentämällä ensin Bostoniin.

Auton vuokraus on USA:ssa edullista, samoin polttoaine. Mutta Bostonista on myös hyvät bussiyhteydet Rocklandiin. Matka kestää viitisen tuntia.

 

Muista

  • Purjehdusreissulle kannattaa ottaa mukaan pahoinvointilääkettä.

  • Merellä on kesälläkin yllättävän viileää. Mukaan kannattaa ottaa sadetakki ja lämpimiä vaatteita.

  • Risteilyllä tarjoiltiin alkoholia vain maljan merkeissä ja ruokajuomaksi.

  • Soitatko jotain soitinta? Ota se mukaan.

X