Sota tulee lähelle Mikkelin Sodan ja rauhan keskuksessa
Viime kesänä Mikkelissä avattu Sodan ja rauhan keskus Muisti kertoo toisen maailmansodan vaikutuksista ihmisten arkeen. Tiedekeskuksessa kävijä pääsee itse kokemaan, millaista oli elää sota-aikaa.
Tiedekeskuksessa on hyödynnetty viimeisintä näyttelyteknologiaa. Sisältötyötä ohjaa historioitsijoista ja muista tutkijoista koostuva tieteellinen neuvottelukunta. © Pekka Numminen
’Kyl mont kertta kävi miäles, et kui voi ol tämmöst. Et metäreunaki, kui kaunis se on katella. Ko rauhas saa katel. Ja kummonen kauhun paik se o sit ko siält kuulu jysket ja ruppe vaunui tulema ja nee lykkä semmost piänt mäntty erelläs, niinko niittokonet, ja mont sata miäst juakse peräs.”
Näin muistelee välirauhan kesänä 1940 laitilalainen Onni Aaltonen tiedekeskus Muistin tilasta toiseen etenevässä videotarinassa. 23-vuotiaana rintamalle joutunut Aaltonen oli päässyt talvisodasta kotiin vasta toukokuussa. Hän oli saanut töitä kirvesmiehenä kotipitäjästään ja nautti arjesta, jossa ei tarvinnut pelätä.
Museovierailija pääsee seuraamaan Aaltosen elämää sotavuosina ja sen jälkeenkin viidessä näytöksessä. Onni Aaltosen tarinan on käsikirjoittanut Petri Tamminen.
Välirauhan aikana Laitinen tapasi tulevan vaimonsa Ailin. Kihlat hankittiin pääsiäisenä 1941 ja häitä piti tanssia juhannuksena. Juhlia ei ehditty viettää, koska Onni komennettiin palvelukseen. Pari ehti kuitenkin hätäisesti mennä vihille ennen kuin Onni joutui lähtemään uuteen sotaan.
Pian tuore aviomies makasi taas juoksuhaudassa, Kollaalla, suuressa maataistelussa. Aaltonen kuului ikäluokkaan, joka joutui taistelemaan niin talvi- kuin jatkosodankin alusta loppuun.
Keskus ja Päämajamuseo toimivat rakennuksessa, joka oli aikaisemmin koulu. © Pekka Numminen
Sotamies Onni Aaltosta höykyttänyttä kapteenia esittää elokuvatarinassa näyttelijä Vintte Viitanen. © Pekka Numminen
Jos se olisit ollut sinä?
Aaltosen lisäksi Muistissa voi tutustua nuoren evakkonaisen, lapsen, pasifistin sekä ulkoministeri Väinö Tannerin sota-aikaisiin elämäntapahtumiin.
Esitysten henkilöt ja heidän tarinansa ovat aitoja. Niitä ovat Tammisen lisäksi dramatisoineet museolle muun muassa Lasse Lehtinen ja Sirpa Kähkönen.
Sodan ajan tarinoiden henkilöistä ainoastaan lapsen näkökulmasta sodasta kertonut Elsa on enää elossa. Mikkelissä asuva Elsa täytti juuri 90 vuotta.
”Ideana on, että kävijä pääsee kulkemaan valitsemansa hahmon kengissä tämän tarinan läpi ja asettuu tämän asemaan”, asiakaspalvelupäällikkö Anna-Maija Hunter sanoo.
Hunter muistuttaa, että sodan aikana ihmiset olivat ihan samanlaisia kuin me nykyään.
”On hyvä tajuta, että he joutuivat toimimaan ja tekemään päätöksiä usein kaoottisissa tilanteissa ja puutteellisten tai sotapropagandan sävyttämien tietojen varassa.”
Muistissa ei esitellä sotahistoriaa perinteisessä mielessä.
”Kohdistamme huomion ihmisiin ja siihen, miksi ihmiset käyttäytyvät poikkeusoloissa niin kuin käyttäytyvät”, Hunter sanoo.
Olisitko aavistanut?
Muistin toista maailmansotaa käsittelevä Poikkeustila-näyttelykokonaisuus alkaa kesästä 1939. Ruudulla pyörii dokumenttifilmejä Suomesta viimeisenä rauhan kesänä. Ihmiset hoitivat arkisia askareitaan ja nauttivat helteistä. Seuraavan kesän olympiaisännyyteen valmistauduttiin innokkaasti.
Samaan aikaan maailmalta kuului yhä synkkeneviä uutisia. Kuinka moni osasi aavistaa, että muutaman kuukauden kuluttua elämä muuttui täysin?
Sotaa käsitellään usein sitä johtaneiden näkökulmasta, mutta poikkeusolot koskettivat kaikkia.
”Sotasankarit ovat tärkeitä, mutta jokaisen kokemus sodasta on arvokas”, Hunter sanoo.
Muistin näyttelyissä kerrotaan ihmisryhmistä ja asioista, jotka ovat jääneet vähemmälle huomiolle sotaa käsiteltäessä. Oli kiellettyjä suhteita vihollisen kanssa, salatansseja, drag-viihdyttäjiä rintamalla.
Harvoin on puhuttu sukupuolivähemmistöistä sodassa tai siitä, että saksalaisten rinnalla Suomen armeijassa taisteli juutalaisia, joilla oli oma kenttäsynagoga Kannaksella.
Muistin lehtorin Leena Hangasmaan mukaan hyvin vähän on tuotu esiin sodan vaikutuksista luontoon.
”Taistelut aiheuttivat isoja luontotuhoja ja metsiin jäi valtavasti rautaromua. Sodan jälkeen Suomen metsiä hakattiin paljon, kun tarvittiin puuta jälleenrakentamiseen.”
Vertaus pandemiaan
Hunterin ja Hangasmaan mukaan sodan muistaminen on tärkeää, koska toinen maailmansota on tutkitusti edelleen eniten eurooppalaisiin identiteetteihin vaikuttanut asia.
”Vaikka ei olisi kokenut sotaa, se näkyy yhä ihmisten elämässä monella tapaa ja vaikuttaa meihin ylisukupolvisina kokemuksina”, Hunter sanoo.
Moni kävijä pohtii yhtäläisyyksiä toisen maailmansodan ja korona-ajan välillä. Pandemian takia yksilönvapauksia on rajoitettu, on ollut esimerkiksi tanssikielto samaan tapaan kuin sotavuosina.
”Täällä käyneet, sodan itse kokeneet ovat kaikki sanoneet, että kriisejä ei voi verrata. Sota oli paljon suurempi mullistus ihmisten elämässä kuin korona”, Hangasmaa sanoo.
Häävalssi viivästyi
”Mut sit syyskuus, yhreksästoist päev ko se loppus, ni emmää ol ikän toist niin kaunist aamu nähny. Mää olin kakskymentkahreksa. Ja mää meinasi et nyy se vast alka, elämä. Niinko alkokin.”
”Vaik kyl sukkela olo ol kumminki, ain välil. Ko ei tommone reissu siihe lopu, mihe se loppu. Ei ihmine yäl muist, misä se o, ko se hiesäs herä, montun pohjal vai koton kamaris. Ain se vaan tule mul miäle, ko se Summa murrus ja me sin Majajoel jourutti. Kyl mää ole sitä ihmetelly. Et kui siält kukkan pois pääs”, Onni Aaltonen muistelee sodan jälkeistä elämäänsä.
Aaltosen tarina päättyy kotivideokuviin Onnin ja Ailin kultahääjuhlasta kesällä 1991. Pari pääsi vihdoin tanssimaan häävalssin, jonka sota oli heiltä vienyt.
Summan taistelu virtuaalilasien läpi koettuna on niin toden tuntuinen, että on pakko suojautua hiekkasäkkien taakse. © Pekka Numminen
Mannerheimin työhuone päämajassa oli entinen opettajien huone. © Pekka Numminen