Sveitsin Isenthal tarjoaa patikoijalle elämyksiä – Vaella vuoristolaakson upeissa maisemissa vuohien kanssa
Kädessäni on harja ja Sulo-vuohi katsoo odottavana. Se tietää, mistä on kyse, minä en niinkään. En koskaan ole sukinut mitään eläintä. Sulo on valtava, yli kuusikymmentä kiloa ja täysikasvuisena sen säkäkorkeus saattaa yltää 85 senttiin. Ja sillä on pitkät sarvet.
Vieressä harjataan Onnia, ja se näyttää nauttivan suunnattomasti. Vaellusopas Sanna Laurén kertoo, että ennen patikointia on tutustuttava puolin ja toisin. Saamme samalla vinkkejä siitä, kuinka käyttäytyä eläinten kanssa. Vuohia ei pidä ottaa kiinni sarvista. Jos ne kahnaavat keskenään, täytyy katsoa, ettei jää väliin.
Vuohien talli nököttää keski-Sveitsissä Isenthalin laaksossa, keltaisina kukkivien niittyjen keskellä ja vuorten ympäröimänä. Patikkaretkelle lähtevät myös Toivo ja lauman juniori Sisu.
Sanna laittaa lähtiessä Sulon ja Onnin liekaan, sillä ne haluaisivat jäädä syömään heti lähimmälle vehreälle niitylle. On vain käveltävä eteenpäin; vuohet ovat laumaeläimiä ja tulevat perässä.
Vähän ylempänä hän päästää vuohet vapaiksi. Ne suuntaavat suoraan puskiin.
”Nämä eivät juokse karkuun, vaan lähimpään ruokapaikkaan”, Sanna kertoo.
Vuohet ovat Sannan juttu, puoliso Markus hoitaa mehiläisiä. © Liisa Helve-Sibaja
Porkkanaa ja taputuksia
Vantaalta kotoisin oleva Sanna Laurén on valmistunut Sveitsin vuoristo-opaskoulusta viralliseksi vaellusoppaaksi. Hän järjestää patikoita Urin kantonissa ja vastaa sen vaellusreittien kunnon raportoinnista.
Turismi on Urissa pientä. Isenthaliin eivät aja turistibussien letkat, eikä ainoan kabiinin kyytiin tarvitse jonottaa. Kävelemme Isenthalin St. Jacobista niityn viertä ylemmäs kohti metsää, missä reitti muuttuu pian pieneksi, nousevaksi metsäpoluksi.
Muutaman tunnin patikalla taitamme noin 400 metrin korkeuseron.
Sannan vuohitalli on vuorten ja niittyjen keskellä Isenthalin laaksossa. © Liisa Helve-Sibaja
Vuohet määräävät tahdin
Pidämme taukoa varjossa, kaikilla on kuuma ja jano. Sanna kaataa vettä kuppiin ensin eläimille ja juo itse lopuksi. Vuohien kanssa ei mennä hirveää vauhtia; niitä ei voi hoputtaa. Patikka ei ole urheilusuoritus vaan kokemus, päivä luonnossa.
Sannan lauma on sveitsiläistä, harvinaista Capra Grigia -rotua, harmaita vuoristovuohia. Ne tykkäävät maistella repun nauhoja, juovat mielellään yrttiteetä ja ovat Sannan mukaan kaksikielisiä, ymmärtävät sekä suomea että saksaa.
”Jokainen on oma persoonansa, ne ovat omatahtoisia, mutta myös hauskoja.”
Sulo pyyhkäisee ohitseni, tönäisee mennessään kyljellään ja otan tukea rinteen heinikosta. Neuvo pitää jalat kevyesti koukussa on jo päässyt unohtumaan. Alaspäin mennessään vuohet innostuvat pomppimaan vauhdilla. Välillä kättäni hipaisee sarvi. Se on Sisu, joka kipittää vieressäni.
Sanna Laurén tuntee Urin kantonin polut kuin omat taskunsa. © Liisa Helve-Sibaja
Sanna Laurén on kouluttautunut viralliseksi vaellusoppaaksi. © Liisa Helve-Sibaja
Sisu pistelee voikukkia patikan päätteeksi. © Liisa Helve-Sibaja
Kuuma päivä janottaa kaikkia. Toivo etsii vettä jokivarresta. © Liisa Helve-Sibaja
Palmun katveesta jäätikölle
Urin kantonissa aika tuntuu paikoittain pysähtyneen; täältä löytyy vanhaa Sveitsiä. Näille seuduille korttimaksu on alkanut rantautua vasta nyt. Isenthalissa eletään perinteisesti ja luonnonläheisesti.
”Se on täällä juuri se juttu.”
Istahdamme syömään eväitä aurinkoiselle niitylle. Sanna esittelee lumen peittämiä huippuja ja kertoo läheltä löytyvän kaksi jäätikköä. Niistä toisen reunaan pääsee jalan.
Useamman päivän patikalla on mahdollista kokea Urin järven palmut sekä viikunat ja jylhä vuoristo jäätiköineen. Nousu laakson pohjalta korkeimmille huipuille vastaa ilmaston ja kasvillisuuden puolesta 4000 kilometrin matkaa pohjoiseen.
Vuohet kipuavat kepeästi sinne, mistä löytyvät herkullisimmat puskat. © Liisa Helve-Sibaja
