Tältä näyttää Hercule Poirotin Lontoo – Pääkatujen vilskeestä poikkeava löytää mestarietsivän jalanjäljet ja tutut kuvauspaikat

Jaa artikkeliLähetä vinkki
Lontoo: Hercule Poirot koti­toimistossaan. Yle esitti sarjaa viime keväänä. © Patrick Redmond/Yle
Hercule Poirot koti­toimistossaan. Yle esitti sarjaa viime keväänä. © Patrick Redmond/Yle
Agatha Christien luoma mestarietsivä Hercule Poirot on seikkaillut 1980-luvun lopulta lähtien Lontoossa. Lähde mukaan metsästämään sarjan kuvauspaikkoja.

Monet Hercule Poirot -sarjan kohtauksista on kuvattu Lontoon perusnähtävyyksien luona ja niihin on helppo löytää, kuten vaikkapa British Museumiin tai Lontoon eläintarhan pingviinialtaalle.

Lontoo ja matkailu: Hercule Poirot’n seikkailuja on kuvattu kaikkiaan 70 jaksoa ja pääasiassa Lontoossa. © iStock

Hercule Poirot’n seikkailuja on kuvattu kaikkiaan 70 jaksoa ja pääasiassa Lontoossa. © iStock

Joidenkin kuvauskohteiden löytäminen vaatii turistilta kuitenkin vähän enemmän vaivaa – jos ei ihan Herculen harmaita aivosoluja niin ainakin vähän neiti Lemonin järjestelykykyä ja kapteeni Hastingsin rohkeutta seikkailla hieman syrjäisemmilläkin kaduilla. Poikkeaminen pääkatujen vilskeestä maksaa kuitenkin vaivan.

Lontoo on myös historiallisia poliiseja ja vihellyskieltoja

Kurkataan ensin 1800-luvulta peräisin olevalle Burlington Arcade -ostoskujalle. Jaksossa Hunnutettu nainen siellä tehdään jalokivivar­kaus. Koristeellinen kuja tunnettiinkin alunperin jalokivi- ja luksuskaupoistaan, joita sieltä löytyy yhä. Niitä vartioi Britannian – ja ehkä jopa maailman – vanhin ja pienin poliisikunta, beadlet.

Perinteisiin Viktorian ajan univormuihin pukeutuneiden vartijoiden tehtävänä on myös vahtia, ettei kujalla vihelletä, juosta, pyöräillä tai muuten vain käyttäydytä liian riehakkaasti. Erikoisluvan viheltämiseen ovat saaneet vain Sir Paul McCartney ja lontoolainen pikkupoika nimeltä Jayden.

Burlington Arcade -ostoskujan lähimmät metroasemat ovat Piccadilly Circus tai Green Park.

Burlingtonin ostoskujan­ vartijat tunnetaan nimellä beadle. © Maarit Ritvanen

Burlingtonin ostoskujan­ vartijat tunnetaan nimellä beadle. © Maarit Ritvanen

Entinen Scotland Yardin päämaja on nykyään kalterien takana. © Maarit Ritvanen

Entinen Scotland Yardin päämaja on nykyään kalterien takana. © Maarit Ritvanen

Scotland Yardin toimistolle

Dekkarifanit eivät voi ohittaa sarjan toisen päähahmon, komisario Jappin työpaikkaa. Lontoon poliisivoimien päämaja, Scotland Yard, saa nimensä sen alkuperäisen sijaintipaikan mukaan samannimisellä kadulla.

Päämaja muutti kuitenkin jo 1800-luvun lopulla komeisiin punatiilirakennuksiin Victoria Embankmentille, lähelle parlamenttitaloa ja Big Beniä.

TV-sarjassa mustat poliisiautot usein pyyhältävät rakennusten sisäpihalle harmaiden kivipylväiden välistä, joissa lukee no thoroughfare, ei läpikulkua. Rakennukset ovat nykyään parlamentin käytössä, mutta poliisin päämaja palasi vuonna 2016 sen naapuriin Victoria-aseman läheltä.

Lähin metroasema on Westminster.

Lontoo viehättää 30-luvun Art Decolla

TV-sarjan tapahtumat sijoittuvat 1930-luvulle ja kuvauspaikkoina on käytetty useita kuuluisia 1930-luvun modernismia edustavia rakennuksia. Poirot’n komea asuinrakennus, jonka julkisivu vilahtaa lähes jokaisessa sarjan jaksossa edustaa ajan Art Deco -tyylisuuntaa.

Lontoon Smithfieldissä sijaitsevaa kotitaloa eli Whitehaven Mansionsia pääsee ihmettelemään vain ulkopuolelta. Talo on edelleen tavallinen asuinkerrostalo vehreän, rauhallisen aukion reunalla.

Asukkaat tosin ovat varmasti saaneet tottua siihen, että joutuvat ulos astuessaan uteliaan Poirot-fanin kameran tähtäimeen.

Lähin metroasema on Barbican.

1930-luvulla rakennettu Florin Court tunnetaan TV-sarjassa Poirot’n kotina nimellä Whitehaven Mansions. © Maarit Ritvanen

1930-luvulla rakennettu Florin Court tunnetaan TV-sarjassa Poirot’n kotina nimellä Whitehaven Mansions. © Maarit Ritvanen

Muita keskustasta löytyviä ja sarjassa esiintyviä Art Deco -rakennuksia ovat vaikkapa Lontoon vapaamuurareiden päämaja Freemason’s Hall Covent Gardenissa ja Lontoon yliopiston hallintorakennus Senate House Bloomsburyssä.

Sanotaan muuten, että Agatha Christie tunsi myrkyt niin hyvin siksi, että hän työskenteli toisen maailmansodan aikana Lontoon yliopistollisen sairaalan apteekissa. Hän oli hankkinut alan tutkinnon jo ensimmäisen maailmansodan aikana tehdessään vapaaehtoistyötä sairaalassa.

Vaikuttavalta näytävä Adelphi, hieman piilossa Thames-joen ja vilkkaan Strand-kadun välissä, on päässyt useampaan Poirot-jaksoon. Adelphin lähellä, Strand-kadun varressa, sijaitsee ylellinen ja perinteikäs Savoy-hotelli, jossa Poirot mielellään asui ja ruokaili.

Lue myös: Tältä näyttää Dianan Lontoo

Jyhkeä Adelphi-talo esiintyi Athena-hotellina jaksossa Hunnutettu nainen. © Maarit Ritvanen

Jyhkeä Adelphi-talo esiintyi Athena-hotellina jaksossa Hunnutettu nainen. © Maarit Ritvanen

1880-luvulla rakennetussa Savoy-hotellissa Hercule Poirot söi ja yöpyi mielellään. ©  Alena Kravchenko

1880-luvulla rakennetussa Savoy-hotellissa Hercule Poirot söi ja yöpyi mielellään. ©  Alena Kravchenko

Aikakaudet risteävät Elthamissa

Art Deco -tyylin todellinen helmi on kuitenkin Kaakkois-Lontoossa sijaitseva Elthamin palatsi. Se oli alkujaan keskiaikainen linna, jonne Henrik VIII ja muut ajan kuninkaalliset tulivat metsästämään ja juhlimaan.

Rikas Courtauldin pariskunta osti ränsistymään päässeen linnan 1930-luvulla ja remontoi sen ajan viimeisimmän muodin mukaan. On helppo kuvitella, kuinka aikansa kauniit ja rikkaat seurustelivat linnan upeissa Art Deco -tyyliin sisustetuissa huoneissa. Sen erikoisin asukas lienee kuitenkin ollut Courtauldien lemmikkimaki, pitkähintäinen apina Mah-Jongg.

Huoneet on kauniisti entisöity, ja palatsissa on Poirot-sarjan lisäksi kuvattu paljon muitakin tv-ohjelmia ja elokuvia. Se on myös yleisölle avoin museo, jota ympäröi upea puutarha.

Lähin juna-asema on Eltham.

Elthamin palatsin upea Art Deco -tyyliin sisustettu halli esiintyy jaksossa Murhenäytelmä. © Maarit Ritvanen

Elthamin palatsin upea Art Deco -tyyliin sisustettu halli esiintyy jaksossa Murhenäytelmä. © Maarit Ritvanen

Juttu julkaistu ensi kerran Vivan numerossa 1/22.

X