Uutta oppimassa

Vuorotteluvapaani alkumetreillä epävarma taloustilanne alkoi kannustaa kakkosammatin pohdintaan. Mieleeni tuli ajatus, että tässähän ehtisi opetella jotain uutta. Olin Thaimaan lomillani ihastunut thaihieronnan vaikutuksiin. Voisinkohan oppia itsekin hieromaan?

Googlailin thaihierontaa. Haaviin alkoi osua hyviä arvosteluja hierontakursseista Pohjois-Thaimaassa sijaitsevasta Thai Massage School of Chiang Maista, TMC:sta.

Kun lensin Chiang Maihin keväällä 2013, ohjelmassani oli yksi viikko thaihieronnan alkeita. Loikoilin majapaikkani uima-altaalla ja opettelin kaupungin pohjapiirrosta. Suuntavaistottomalle oli siunaus, että Chiang Main vanhaa kaupunkia ympäröi kanava. Niin kauan kuin kanava näkyi, olin kartalla. Kaupunki näytti iloiselta mehubaareineen, myyntikojuineen ja joogasaleineen.

Taidan viihtyä täällä, ajattelin, vaikka lähestyvä koulun alkaminen jännitti. Kello 8 maanantaiaamuna odotin majapaikan ulkopuolella punaista kouluautoa. Autoa odotti myös iloinen ja rehevä kolmekymppinen Isha Englannista.

”Voi, kuinka ihanan värinen tukka”, hän kommentoi punaista tukkaani. Ishalla oli upeat siniset silmänrajaukset ja sinisiä suortuvia tummassa tukassaan.

”Kävin ekan reikikurssini 8-vuotiaana, sillä vanhempani olivat hippejä”, hän kertoi koulubussin penkillä intialaisen gurun näköiselle Mathewille. Autossa istuivat myös vähän vanhempi siro japanilaisnainen Machiko ja Michael, hyväntuoksuinen hipsteri Hollannista. Ishalta riitti iloisia kommentteja jokaiselle. He kaikki suorittivat viiden kuukauden pituista hieronnan opettajan tutkintoa.

Yli 30 asteen hellepäivät Chiang Maissa viilenivät hiukan iltaa kohden.

TMC-koulu sijaitsi puolen tunnin automatkan päässä. Kaikki riisuivat kengät eteiseen ja asettuivat kuumeenmittausjonoon. Kuumeessa ei kouluun
saanut tulla. Keittiössä siemaili oudonmakuista teetä joukko reppureissaajia eri puolilta maailmaa. Lempeät naisopettajat tulivat noutamaan omiaan luokkahuoneisiin. Meidät ekaluokkalaiset johdateltiin yläkertaan huoneeseen, jonka lattia oli hierontapatjojen peitossa. Vaihdoimme yllemme puuvillaiset housut ja paidat. Alkoi aamurituaali: Ensin pari minuuttia joogavenyttelyä. Sitten asetuimme risti-istuntaan, jos pystyimme – minä en, joten sain tyynyn peffani alle. Kirjasta seuraten hymisimme yhteen ääneen rukouksia oudolla sanskriitin kielellä. Sen päätteeksi meditoimme pari minuuttia suljetuin silmin. Lopuksi pyyhimme jalkamme pesulapuilla. Oppitunneilla opettaja näytti ensin koehenkilön avulla oikeat otteet, sitten jakauduimme pareihin ja toistimme otteet toisillemme.

Lounastunti sisälsi haasteen. Koulua vastapäätä vilkkaan moottoritien varressa oli suuri ruokatori. Sinne piti juosta kuolemaa uhmaten, mutta kun hengissä selvisi, edessä oli ruokataivas. Parilla eurolla sai tulista papaijasalaattia, grillattua kalaa tai lihaa, höyryävää riisiä, hedelmiä…

Suuntavaistottomuuteni ilmeni yllättäen myös niin, että en pystynyt kopioimaan opettajan otteita. “Väärä käsi, Eeva! Väärä jalka, Eeva! Väärä puoli, Eeva!” Vääräpuolisuuteni tuli tutuksi koulupäivien mittaan, mutta opettajien lempeys ja huumori säästivät tunteitani.

Ensimmäisen viikon lopulla päätin ostaa vielä kakkosviikon. Koulubussissa ehdin tutustua moneen hauskaan tyyppiin, osa viipyi viikon, kaksi, osa pitempäänkin. Ishan kanssa pidimme yhtä ja autoimme toisiamme. Toisen viikon lopulla hän alkoi puhua minulle järkeä: ”Kun nyt olet sieltä Suomesta asti tullut tänne, etkö saman tien suorittaisi viiden viikon thaihierojakoulutusta?” Valitin lahjattomuuttani, mutta Isha kannusti ja valoi uskoa. Niinpä soitin kotiin miehelleni, että rouva viipyykin vielä kolme viikkoa Thaimaassa.

Kävimme koulun jälkeen mehubaareissa, vähän viinibaareissakin, ja yhtenä iltana päädyin kuuluisaan Babylonbaariin. Olin kuullut siitä monena aamuna kuumejonossa. Kyseessä olikin usean baarin letka, ja lähes kuusikymppinen minäni osallistui sujuvasti nuorison seurassa mehupillin kanssa yhteisen ”mehuämpärin” nauttimiseen.

Koulun otin kyllä tosissani. Kirjoitin muistiin: ”Käsivarsi suorana sivulle kämmen ylöspäin. Paina kämmenet päällekkäin olkavarren ja olkapään liittymäkohtaa 10 sekuntia…”. Hieroimme toisiamme päivästä toiseen. Välillä kuuntelimme luentoja anatomiasta. Kokeitakin pidettiin. Yllättäen hermoilin, vaikka olin täällä vapaaehtoisesti. ”Kaipa se on niin, että huolien määrä on vakio: kun ei ole muuta stressattavaa, stressaan tästä”, kirjoitin päiväkirjaani.

Kolmannen kouluviikon jälkeen tapahtui käänne: yhtäkkiä hieronta alkoi sujua. Myös koulupäivätalkoivat vapautua. Teimme luokkaretkiä kiinalaiselle lääkäriasemalle ja vuoristoon. Yhdessä kohteessa vanha tietäjä piti paljasta jalkaansa tulessa kuumenevan metallin päällä ja hieroi sitten parin oppilaan jalkoja kuumalla jalkapohjallaan. Opimme myös koputteluhierontaa puunpalasilla.

Sattumalta koulubussin opettajaopiskelijoiden pitkä kurssi oli päättymässä samana perjantaina kuin oma viiden viikon koulutukseni. Se hitsasi meidät tietysti tiiviiksi porukaksi. Kokeneemmat vaikkakin reilusti nuoremmat toverit kannustivat minua, kun hermoilin loppukokeitani.

Jutun kirjoittaja on kuvassa toisena oikealla tanskalaisen, amerikkalaisen, argentiinalaisen, uruguaylaisen ja kahden portugalilaisen luokkatoverin kanssa.

Viimeisellä viikolla oli vuorossa kaksi tulikoetta. Ensin hieroimme vaikeasti vammaisia lapsia hoitokodissa. Minulle osoitettiin 15-vuotias nuorukainen, joka ei kyennyt puhumaan eikä juuri ottanut kontaktia. Oudolla ääntelyllään hän osoittautui silti lapsijoukon pomoksi, joka komensi muita pysymään aloillaan. Tosin muutama pikkupoika hiffasi kesken hieronnan pihalla uuden kippiauton ja kipaisi iloisena tiehensä.

Minun hierottavani lepäsi rauhallisesti patjallaan ja antoi minun hieroa kokonaiset 40 minuuttia. Sen jälkeen hän kohdisti katseensa minuun ja vastasi peukutukseeni. Melkein itkin liikutuksesta. Newyorkilainen koulutoverini Chloe oli muka sairastunut samana aamuna, ja minäkin olisin mielelläni pinnannut, mutta nyt olin täynnä iloa ja innostusta.

Toinen tulikoe tuli pari aamua myöhemmin: aamupäivä vanhusten toimintakeskuksessa. Potilaani oli 80-vuotias rouva, joka kärsi ummetuksesta. Ajatus vatsahieronnasta tuntemattomalle vanhukselle olisi viisi viikkoa sitten tuntunut mahdottomalta. Nyt se sujui kohtuullisesti, ja rouva kiitteli tyytyväisenä. Selville ei tosin käynyt, tuottiko hieronta toivotun tuloksen.

Viva 11/2014

Kiinnostuitko? Tilaa Viva-lehti