Teksti:
Janita Hirvihuhta

Onko korvaushoito hoidon korvaamista huumeilla? Monta kertaa kanttori saa soittaa Suojelusenkelin ennen kuin yhteiskunta herää? Huumenuoret tarvitsevat terapiaa, eivät pelkkää kemiaa. 

Hesari (16.12.19) uutisoi verkossaan, että viime vuonna on vietetty 261:n huumeisiin kuolleen henkilön hautajaiset. Siinä on 61 hautajaiset enemmän kuin edellisvuonna ja trendi tuntuu jatkuvan. Suurin osa arkuissa olevista on alle kolmekymppisiä. Osa jopa liki lapsia, kaksikymppisiä ja sen alle.

Eniten ihmisiä tappaa synteettinen lääkeopioidi nimeltä buprenorfiini. Kadulla tunnemme kyseisen aineen subutexina  ja tämä subutex on tällä hetkellä Suomen väärinkäytetyin opioidi. Ja varmasti oikeinkäytetyinkin. Joka mittapuulla käytetyin.
Ja myös tilastolliseti tappavin.

Subuhan yksinään ei tapa, vaan useimmissa huumekuolemissa on kyse kahden tai kolmenkin eri aineen kombosta (yleisin lienee alkoholi, subu ja psyykenlääkkeet), mutta näissä moniainemyrkytyksissäkin tappavin aine on ollut buprenorfiini.

Buprenorfiinihan on voimakkaisiin kiputiloihin tarkoitettu lääke. Joskus 70-luvulla huomattiin, että lääkkeestä on apua myös heroiinin vieroitusoireisiin. Heroiiniriippuvuutta alettiin hoitamaan subutexilla.
Suomeksi: opiaattiriippuvuutta alettiin hoitamaan opiaateilla.

Tämähän kuulostaa paradoksaaliselta, ja sitä se onkin. Kuin koittaisi pelastaa hukkuvaa ihmistä betoniporsaalla. Mutta tässä on kuulemma monta muttaa. Olen ehkä liian daiju tajutakseni niitä…

Oli miten oli… Subutex sai siis sijansa myös Suomen päihdehoidossa sekä katukaupassa. Nyt se turvalliseksi luokiteltu vieroituslääke sitten tappaa tasaisenkasvavaan tahtiin nuoria huumeidenkäyttäjiä.

Yhdessä asiassa subu tosin onnistui! Se hävitti heroiinin! Mikä on toki helkkarin hyvä juttu etenkin niille, jotka subutexin toivat markkinoille. Lääkeyhtiöt pääsivät laillisesti ”huumepisnekseen” mukaan ja ja jonkun kassa laulaa…

Mutta turha tässä nyt on yhtä päihdettä syyttää, kun paskat on jo housuissa. Oli se subu, herska, piri tai viina (minkä myrkytykseen muuten kuoli 255 henkilöä) niin eikö jumankauta jotain olisi tehtävä?

Välillä funtsin, että onko koko Suomen päihdehoitojärjestelmä jurrissa? Ainakin kovin tuntuu olevan puutteellinen tuo todellisuudentaju, kun sivusta seuraa. Riippuvuutta ei osata/haluta/ kyetä hoitamaan sairauden vaatimin ehdoin, vaan monesti päinvastoin. Välillä toimitaan jopa sen riippuvuuden jatkuvuuden mahdollistajana.

 

Maan korvessa kulkevi…

Selailin eilen fb:n kaverilistaani ja sain aika monta kertaa hiljentyä. Päihteiden vuoksi kuolleita (alle nelikymppisiä kavereitani) vilisi listassa yksi jos toinenkin. Vanhoja luokkakavereita, juomakavereita, melkein sukulaisia, ystäviä, moikkatuttuja ja muutama niin likeltä, että olen itsekin joutunut laulamaan kanttorin kanssa maan korvessa kulkevia.

Äkkilaskettuna sosiaalisesta ympäristöstäni pelkästään Kanta-Hämeen alueelta on kadonnut kaman saattelemana tuonpuoleiseen ainakin parikymmentä tyyppiä viime vuosien aikana. Syynä jokaiseen kuolemaan on ollut hoitamaton päihdeongelma.
Osa heistä tosin oli ”hoidossa”. Korvaushoidossa.

Onko tämä aina ollut tällaista? Tajuanko minä asioita vasta nyt, kun en ole kokopäiväkännissä enää?  Vai onko tämä 2000-lukulainen kirous, joka kasvaa kuin home muovimaton alla: piilossa mutta varmasti?  

Kysyin kerran 60-luvulla syntyneiltä vanhemmiltani, että ovatko he istuneet kolmekymppisinä kavereidensa hautajaisissa tai kuoliko heidän tuttujaan silloin varhaisaikuisuudessa? Yksi kuulemma kuoli. Syöpään. Muttei sekään niin läheltä, että hautajaisiin olisivat menneet.

Tänään liki jokainen 80 – 90 -luvulla syntynyt (sosiaaliekonomisesta taustastaan riippumatta) alkaa olla tottunut siihen, että kavereita saatellaan hautaan. Milleniaalit ovat mäntä pohjassa jo ennen täysi-ikästymistä ja yhteiskunta katsoo vierestä. Joku sanoo ”oma vika” ja toinen kääntää kylkeään. Ei kuulu minulle.

Ongelma on olemassa.  Jos 261 ihmistä on viime vuonna kuollut pelkästään huumeiden aiheuttamaan myrkytystilaan, niin miettikää mikä se määrä TODELLISUUDESSA on, kun mukaan lasketaan kaikki muutkin huumeiden aiheuttamat kuolemat; sairaudet, tapaturmat, ratit, tapot ja itsemurhat. Välillisistä kuolemantapauksista puhumattakaan. 

Huumeriippuvuus ei ole koskaan henkilökohtainen ongelma, vaan sairaus, joka osuu aina kymmeniin terveisiin läheisiin.

Eikö tähän oikeasti löydy ratkaisua? Etsitäänkö sitä edes?
Vai onko tässä taustalla kyse asenteista päihderiippuvuutta kohtaan?
Eivätkö päättäjät ymmärrä sitä sairautena?
Ajatellaanko addiktio edelleen vain ”omana valintana”?
Miettivätkö kirstunvartijat, että mitäs vetävät ja antavat rahaa vain vähentääkseen vetämisen haittoja (ts. korvaushoitoon)?

Tämähän on muuten hauska termi tämä haittoja vähentävä.
Saanko kysyä, että kenen haittoja vähentävä? Ei ainakaan sen sairastuneen.

Ja jos taustalla on raha, niin sanoisivat suoraan. Että hitto nyt ei ole hiekkaa taskussa, tarvii keksiä jotain muuta… Vai onko tämän takana joku salaliittoteoria, jonka avulla pyöritetään isoa bisnestä? Subu sulle, palkka mulle ja kaikki ihan laillisesti.

Ja sittten kun nuoria kuolee niin nostellaan sitä mukaan hartioita. ”Ei ole meidän vika, itsepähän se kamansa veti! ”

Mä olen sitä mieltä, että kyllä oli! Nimenomaan meidänkin vika! 

Huumeriippuvuus on täysin hoidettavissa oleva sairaus ja huumekuolema on aina turha kuolema. Koen, että yhteiskunta on osaltaan vastuussa jokaisesta moisesta.

Kaikki ei raitistu koskaan, mutta JOKAISTA päihderiippuvaista tulisi kuitenkin hoitaa kaikin käytettävissä olevin voimavaroin. Kemia ei ole voimavara. Kuntoutus on.

Mutta kuntoutukseen on vaikea päästä. Joissain tilanteissa liki mahdoton. Jo pelkkä asuinpaikka saattaa ratkaista kohtalosi. Siinä missä naapurikunnan kaveri saa katkolle paikan ja kuntoutukseen maksusitoumuksen, sinulle lyödään vajaita lupauksia ja filmiä kielen alle. Pärjäile ja piste.

Ihmiset ovat täysin eriarvoisessa asemassa pääkaupunkiseudulla moniin pikkukaupunkeihin nähden. Sinua hoidetaan asuinkuntasi sanelemana joko hyvin, huonosti tai ei lainkaan. Tämä käytäntö taistelee jopa kaikkia päihdehuoltolakeja vastaan, mutta on silti yleisesti hiljaa hyväksytty toimintatapa.

Hoitoon valitettavasti pääsee vain kourallinen käyttäjistä. Ja usein vain se koura, missä on vielä voimia puristaa. Mutta harvalla addiktilla on enää voimia. Heillä harvoin on enää yhtään mitään.

Jos sen nimi olisi narkkirutto, hoidettaisiinko sitä paremmin?

Useimpiin kansanterveyttä uhkaaviin juttuihin puututaan kyllä välittömästi ja volyymilla. Niihin, mitkä koskevat tavallisia toimisto-Ritvoja ja Kia-Simoja.
Niin kuin toki kuuluukin. Sitä en kiistä lainkaan.

Mietitäänpä vaikkapa sikainfluenssaa. Se sai 1,7 miljoonaa suomalaista tungeksimaan olkavarsi ojossa terveyskeskuksien auloihin ja anelemaan rokotetta. Lehdet huusivat keltaisenaan ja työpaikan kahvipöydissä kuhisi. Ihmisille annettiin välittömästi apua ja asiaan puututtiin isosti. Pienikin kolotus otettiin tosissaan ja tuhansia tavallisia kausiflunssiakin hoidettiin erityisellä pieteetillä.

Sikainfluenssaan kuoli kuulemani mukaan kaksi perustervettä ihmistä.

Tarkoitan tällä esimerkillä vain sitä, että meillä on eräänlainen ja alati paheneva ”influenssa” jatkuvasti käynnissä, jonka yhteen variaatioon, huumeriippuvuuteen, on kuollut vuodessa 261 NUORTA ja perustervettä ihmistä.  Jos johonkin vastaavaan kulkutautiin kaatuisi edes prosentti tuosta luvusta, niin yhteiskuntamme heräisi välittömästi vastataistoon.

Pitäisikö päihderiippuvuus nimetä sosiaalipornahtavasti vaikka narkkirutoksi, niin sitäkin hoidettaisiin huolellisemmin? Kertoa keltaisille lehdille kuinka se sairastuttaa myös läheiset ja tappaa kuin syöpä. Ja että siihen on olemassa kyllä apua, mihin tosin yhteiskunnalla ei kuulemma ole varoja. Kauan menisi, että pelokas kansa heräisi vaatimaan toimenpiteitä? Ei kauaa. ”Ettei se vaan tartu.!”

Korvaushoito ei ole nähdäkseni yksinään mitään hoitoa, vaikkakin se joissain tapauksissa kuntoutuksen yhteydessä on täysin perusteltua. Kuitenkaan sitä ei tulisi koskaan antaa yksissään ja ilman psykososiaalista kuntoutusta!  Pelkällään korvaushoito auttaa vain ylläpitämään ongelmaa.

Jotain todellakin tarttis tehrä!

Lainaan loppuun erään entisen korvaushoitolaisen sanoja. Hän tuumi, että ”korvaushoito pelkälleen on usein yksilön kannalta vain hänen olemassaoloon liittyvän kärsimyksen lieventäjä”. Samalla lauseella kuulemma kuvaillaan saattohoitoa.
Se laittaa miettimään.

 

”There is no chemical solution to a spiritual problem ”

 

 

Miss Maailmanloppu

 

 

P.S En ole minkään hoitomuodon ensisijainen vastustaja enkä varsinainen kannattajakaan. Olen oman toipumiskokemuksen omaava päihderiippuvainen ja päihderiippuvaisen läheinen, joka on janoaa kemian sijaan parempia, tehokkaampia ja ennen kaikkea toimivampia hoitomuotoja Suomeen. Subutex on nyt koitettu ja se ei selkeästikään toimi. Next!

 

LOPPU.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Lue myös

Mainos

Mainos

Kommentointi

Korvaushoito ei ole pelkkää lääkkeellistä hoitoa, vaan siihen tulisi liittyä myös kuntouttavaa, psykososiaalista hoitoa. Korvaushoito on monelle tie raittiutta kohti, ja hoito lasketaan alas sopivalla aikataululla.
Korvaushoito ei suinkaan ole ”saattohoito”, vaikka monelle käyttäjälle se kestääkin loppuelämän. Nämä käyttäjät ovat sellaisia, joilla ei ole päihteettömyystavoitetta, mutta joilla on pitkälle kehittynyt opiaatti/opioidiriippuvuus. Haittoja vähentävän korvaushoidon tarkoituksena on nimensä mukaisesti vähentää käyttöön liittyviä haittoja ja lieveilmiöitä, kuten pistämistä ja siitä aiheutuvia riskejä, tartuntatautien pysäyttämistä, rikollisuuden vähentämistä ja niin edelleen. Usein myös käyttäjän elämänhallinta paranee.

Korvaushoito on ollut minulle, sekä monelle muulle, pelastus. Olen kuntoutunut työelämään, olen lopettanut huumeiden käytön ja buprenorfiinikin lasketaan hallitusti alas. Talouteni on kunnossa ja kykenen elämään normaalia elämää, enkä tuskin ilman korvaushoitoa olisi enää hengissä.

Kiitos kommentista Koho ja on aina ilo kuulla onnistumisiakin. Tottakai ja onneksi niitäkin mahtuu mukaan! 🙂
Ja tottakai on myös KH:ta, jota toteutetaan terapian kera ja oikein (aivan kuten plokissani sanoinkin), mutta vain harvoin se menee niin. Harva saa psykososiaalista kuntoutusta, koska raha.

Ja kyllähän nuo tilastot huolestuttaa. Kama tappoi nuoria enemmän kuin koskaan, ja huumekuolemissa (moniainemyrkytyksissä) isoin osuus on ollut nimenomaan bubrella. Aineella, jonka lääketeollisuus toi markkinoille ”parantaakseen” eikä tappaakseen addikteja.
Nyt homma on väärin päin… Toivon kaikille koko sydämestäni kemian lisäksi kunnollista psykososiaalista hoitoa. Kemiallista riippuvuutta ei voida hoitaa pelkällä kemialla, on minun ajatukseni.

Oikein mukavaa kevättä Koho ja kiitos kun jaoit tarinaasi! 🙂

Tässä nyt aika paljon korvaushoitoa vääristellään. Joillekin se on pelastus ja ainoa tapa päästä huumeista eroon. Korvaushoitoon kuuluu terapia ei se ole pelkkää lääkkeitä. Korvaushoitolääke on joo tappanut monia YHDESSÄ KÄYTETTYNÄ MUIDEN HUUMEIDEN TAI LÄÄKKEIDEN KANSSA EI YKSINÄÄN JA SILLOIN SITÄ EI OLE KÄYTETTY KORVAUSHOITOLÄÄKKEENÄ VAAN HUUMEENA. Suurin syy huumekuolemiin on sekakäyttö, se että seassa voi olla ties mitä, muuntohuumeet ja erilaiset testikemikaalit. Ei korvaushoito ole mikään saattohoito. Tälläisten kirjoitusten takia korvaushoitolaisia kohdellaan kuin paskaa vielä tänäkin päivänä ja pidetään muita alempi arvoisena. Koska huumeiden käytöstä rangaistaan ja se on laitonta monikaan ei uskalla hakea apua kun pelkää saavansa rikosrekisteriin merkinnän ja joutuvansa poliisin ym kanssa ongelmiin. Monet häpeää eivätkä kehtaa pyytää apua monet EI HALUA TULLA LEIMATUKSI JOKA VAIKUTTAA KOKO LOPPU ELÄMÄN JA ETTÄ KOHDELLAAN KUIN ALEMPI ARVOISTA.

Kiitos pistepistepiste kommentista! 🙂 Kivaa kevääntuloa!

Olen ollut 15v päihteiden väärinkäyttöä. Aloitin(valitettavasti)käytön vanhemmalla iällä,kuin nykyään moni aloittaa. Luulen että sen vuoksi olen vielä näitä maallisia polkuja tallaamassa. Just tuli mittariin 50,mutta tahti vaan jatkuu. Todennäköisesti kuolen näihin aineisiin.. viinaa en ota kuin joskus seuran vuoksi yhden annoksen ja näiden annoksen väli voi olla parikin vuotta. Korvaus hoitoon en halua. Olen nähnyt/tuntenut monen monta siellä kävijää ja rahaksihan ne kotilääkkeet muutetaan,tai johonkin mieluisampaan aineeseen. Ja vaikka seuloja joutuisi antamaan,niin kyllä narkki aina keinot keksii! En ole tavannut vielä yhden yhtäkään joka tosissaan olisi hoidossa tarkoituksenaan lopettaa kokonaan!!! Ja sitä ihmettelen myös,että jos on esim.opiaattihoidossa,silloin ei ole narkomaani,mutta kun hommaat saman aineen kadulta,on narkomaani. Mielestäni narkki on aina narkki, niin kauan kuin kiellettyjä aineita jotakin kautta sinne kroppaansa tunkee!!!! T. Narkki

Sydämellinen kiitos kommentistasi Ulla <3 Kertomasi kuulostaa hyvin tutulta. Niinhän se muutamia poikkeuksia lukuunottamatta usein menee. Korvaushoito ei tällaisenaan toimi, vaan se vaatisi suuria muokkauksia ja muutoksia, ja ennen kaikkea sitä terapiaa, mistä nyt suurin osa jää paitsi.

Toivon sulle taivaantäydeltä uutta suuntaa ja mahdollisuutta kunnon hoitoon. Ystäväni raitistui pitkän päihdekierteen jälkeen 55-vuotiaana. Ihan kaikki on mahdollista, ja sinäkin saatat olla vasta puolessa välissä elämääsi. Josko se toinen puolikas menisi ihan eri merkeissä? Sulla on paljon aikaa vielä kulkea varjojen sijaan valossa. Voimia matkallesi!

Vastaa käyttäjälle Ulla Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

X