Koiranpentu on ihmismagneetti

Jaa kaverilleTilaa Seura

Koiranpentu opettaa ensi töikseen rakkauden matemaattisen kaavan. Se menee näin: mitä enemmän rakkautta tuhlaa, sitä enemmän se lisääntyy.

Armi tutustuu ensimmäiseksi uuden kotinsa kukkapenkkiin. © Sanna Puhto/Otavamedia

Haemme labradorinnoutajapentumme Armin kotiin eräänä perjantaina työviikon päätteeksi. Heti selviää, että koiranpentu on ihmismagneetti.

Armi tassuttelee automatkan jälkeen omin jaloin pihaamme, mutta kestää aikansa, ennen kuin pääsemme sisään. Naapurusto nimittäin ilmestyy kuin taikaiskusta pihalle tervehtimään Armia.

Näin ei kyllä käynyt ihmisvauvan kanssa.

Mutta nyt: kaikilla riittää tarinaa koirista. Jokaisella on kokemuksia ja muistoja niistä. Tutustun naapureihin ihan uudesta kulmasta.

Armi on ensimmäinen koirani.

Yritin kyllä jo lapsena taivutella vanhempiani koiran hankintaan. En onnistunut, sillä heillä oli painava argumentti kaikkia helliteltäviä lemmikkejä vastaan. Kun perheeseen tulee koira, ihmiset tuhlaavat rakkautensa siihen eivätkä enää toisiinsa, juttelevat koiralle eivätkä enää tosilleen, he perustelivat. En osaa sanoa, oliko tämä ajatus yleisemminkin vallalla lapsuudessani 70-luvulla.

Sain akvaarion.

Maailman paras paikka, teinin jalat. © Sanna Puhto/Otavamedia

Lapsena kuulemassani perustelussa on se vika, että se ei pidä paikkaansa. Rakkaus ei ole rajallinen luonnonvara. Ihminen ei jää ilman, jos koira saa hellyyttä. Rakkaus nimittäin vain lisääntyy, kun sitä tuhlaa.

Jo muutama hetki koiran kanssa näyttää tämän toteen. Kun koira tulee taloon, teini tulee ulos huoneestaan. Hän asettuu olohuoneen sohvalle Armin kanssa ja suostuu katselemaan meidän kanssamme Netflix-sarjoja.

Sohvaperunoiden asentovalikoimaa. © Sanna Puhto/Otavamedia

Armi onnistuu ilman sanoja sinä, missä me vanhemmat emme ole onnistuneet millään puheilla.

Yhtäkkiä sohvalla on ahdasta, kun siinä on koiraa rapsuttava teini ja teinä rapsuttavat vanhemmat.

Ulkonakin tapahtuu ihmeitä.

Ihan kuin emme enää olisi Suomessa. Vähintään joka toinen vastaantulija aloittaa juttelun ja kyselee koiranpennusta. Eivätkä he ole pelkästään pikkulapsia tai muita koiranulkoiluttajia, vaan myös pukumiehiä ja lenkkeilijöitä. Se on varma, että tätä ei tapahtunut, kun kulki lastenvaunujen kanssa.

Ihan kuin emme myöskään enää olisi kiireisiä helsinkiläisiä. Yhtäkkiä ihmisillä on aikaa pysähtyä, jutella ja leperrellä koiranpennulle. Tuokion jälkeen kaikki jatkavat matkaansa hymyssä suin.

Koiranpentu on kuin paras mindfulness- tai meditaatio-ohjaaja. Se on zen-mestari, joka auttaa meitä olemaan tässä ja nyt. Koiranpennun kanssa jo matka roskalaatikolle muuttuu seikkailuksi.

Ulkona kohtaa aina uusia ihmisiä ja eläimiä. © Sanna PUhto/Otavamedia

Koiran läsnäolo vähentää stressiä ja alentaa verenpainetta, tämä on todettu tutkimuksissakin.

Minkälaiset viikot meillä onkaan edessä, Armilla ja minulla! Olen nimittäin jäänyt yhdistetylle kesä- ja talvilomalle, eli pentulomalle.

Vielä tässä vaiheessa en tiedä, että tämä ei tule olemaan pelkkää päivänpaistetta.

X