Koiranpentu on ihanampi kuin toivoin

Arki labradorinoutajanpentu Armin kanssa on juuri sitä mistä haaveilin. Paitsi että se on ihanampaa.

© Sanna Puhto/Otavamedia

Minkälaista arki Armin kanssa siis on? Kahdella sanalla: suloista ja sujuvaa.

Se ensinnäkin nukkuu yönsä rauhallisesti. Välilä se kuorsaa, mutta toistaiseksi asia on niin kuin koiranomistajakollegani ennusti: koiran kuorsaus on musiikkia, ihmisen melua. Saa nähdä olenko samaa mieltä sitten, kun Armi on aikuinen ja puhaltelee öistä pasuunaansa koko tynnyrimäisen rintakehänsä laajuudelta.

Armin kanssa on tullut makoiltua vaakatasossa erilaislla alustoilla. © Sanna Puhto/Otavamedia

Usein aamuseitsemältä sen tassut ja kuono ilmestyvät sänkyni reunan yli tarkistamaan, joko nyt herätään. Kun sen komentaa maahan, se menee takaisin sänkyynsä ja jatkaa uniaan.

Noin vain, yhdestä kehotuksesta.

Se on minusta uskomatonta.

Vähäinen aiempi kokemukseni tästä aiheesta on aivan toisenlainen.

Kun parikymppisenä hoidin setäni koiraa heidän kotonaan, koira herätti yöllä ja vaati päästä ulos. Se ei hellittänyt, ennen kun vein sen. Siellä me seisoimme talviyössä, parkkipaikan kelmeässä valossa.

Armi kävi tutustumassa Raaseporin linnaan. © Sanna Puhto/Otavamedia

Kävi selväksi, että ei sillä ainakaan pissahätä ollut. Ehkä se vain halusi ulos etsimään isäntäänsä. Setä oli varottanut, että koira on aamuvirkku ja herättää hänetkin usein aamuyöstä.

Onneksi Armi ei ole sitä sorttia.

Armilla on jo pitkään ollut selkeä päivärytmi.

Se herää yhdeksän aikaan meidän kanssamme. Labradorinnoutajan pennut syövät kolme kertaa päivässä. Koska Armi on tyypillinen ruoalle perso lapukka, se syö aamupalan, lounaan ja päivällisen silloin kuin mekin.

Täysi vatsa vie suurimman kerjäysinnon, vaikka toki se on yrittänyt pehmittää meitä. Se kurkottaa etutassunsa reiteni päälle, luo vetoavan katseen tummien ripsiensä alta. Mutta kun makupaloja ei heru, se lopettaa yrittämisen.

Ottamassa tuntumaa kotinurmeen. © Sanna Puhto/Otavamedia

Arki pennun kanssa on rentoa oleilua. Olen makaillut Armin kiipeilyalustana eri puolilla taloyhtiön nurmikkoa ja keskeytän minkä tahansa kotityön, kun Armi heittäytyy selälleen odottamaan rapsuttelua. Sen mielestä nautiskelulle on aina hyvä hetki, ja siinä se on aivan oikeassa.

Nyt kun Armista on tullut tottunut automatkailija, sen kanssa on mukava liikkua. On käyty mökkeilemässä, kyläilemässä, kävelyllä toisissa kaupunginosissa.

Usein olemme kuitenkin kotona, sillä täälläkin on syntynyt uusia tuttavuuksia.

”Tuleeko Almi ulos leikkimään”, naapurin poika kysyy ovella vesipyssy kädessään. Usein Armi tulee ja minä sen mukana. Poika opettaa kuusivuotiaan tarmolla Armille kepin noutoa, mikä on siinä mielessä hankalaa, että Armi ei tunnista nimeään Almiksi. Minulle poika opettaa samalla viitseliäisyydellä tanskan lukusanoja yhdestä kymmeneen.

Armi toi Tuulan ja Maya-koiran elämääni. © Sanna Puhto/Otavamedia

Armi on tuonut arkeeni muitakin uusia ihmisiä. Kaikkein eniten olen tänä kesänä viettänyt aikaa mukavan ja avuliaan naapurini Tuula Sipisen kanssa, jonka en aiemmin edes tiennyt asuvan talossamme.

Ja nyt hän yhtäkkiä onkin Armin haltiakummi. Hän nimittäin oli paikalla, kun Armi syntyi.

Tuula hankki kaksi vuotta sitten Maya-labradorinnoutajansa samasta Odorosas-kennelistä, josta me osuimme hankkimaan Armin. Tuula ystävystyi kennelin pitäjän Anu Brunila-Kovasen kanssa ja oli siksi apuna, kun Armi sisaruksineen syntyi.

Armi katsoo, kun sen idoli Maya ui. © Sanna Puhto/Otavamedia

Tuula myös hoiti pentuja pariin otteeseen ennen luovutusikää ja opetti Armin tunnistamaan oman nimensä.

Maya on ollut Armille lempeä aikuisen koiran malli, ja jaksaa loputtomasti olla energisen pennun höykytettävänä.

Näiden kuluneen seitsemän viikon aikana Armin luonne on paljastunut:

se on paljon helpompi kuin ihmisen.

Armi on iloinen ja utelias, mutta uskoo vähästä, kun sitä kieltää. Tästä olen ollut kaikkein hämmästynein. Kahden pojan teini-iät läpi eläneenä odotukseni ovat virittyneet siihen, että asiasta kuin asiasta joutuu sanomaan tusina kertaa, eikä vieläkään mene perille.

Mallikasta terassikäyttäytymistä pöydän alla. © Sanna Puhto/Otavamedia

No, koirillekin tulee murrosikä, joten kannattaa nauttia tästä sujuvuudesta.

Ainoa varjo tässä verkkaisen raukeassa elossa ovat olleet Armin toistuvat virtsatulehdukset.

Pian tämä Armin lapsuuden paratiisi kuitenkin muuttuu.

Viikon kuluttua olen jo töissä ja askel kohti oikeaa arkea on otettu. Karu arkipäivä koittaa elokuun alkupuolella, kun miehen ja teinin lomat loppuvat.

Sitä ennen Armin pitää oppia koiran elämän vaikein haaste. Yksin oleminen.