Teksti:
Sanna Puhto

Armi pitää koulusta. Mikä huojennus! Koirakoulun pentukurssin ensimmäinen tunti oli hulinaa ja ankaraa keskittymistä.

Enpä ole varma, uskallanko tuonne, tuumaa Armi koulutuskenttää katsellessaan. © Sanna Puhto/Otavamedia

Kennelliiton pentukurssit ovat niin suosittuja, että tällekin kurssille oli tulokkaita yli kaksinkertainen määrä. Niinpä kursseja perustettiin lennossa yhden sijaan kaksi, ja ryhmäkoko saadaan pidettyä kymmenessä koirakossa. Tämän takia Armin koulu alkoi viikkoa aiemmin kuin alun perin piti.

Suosioon saattaa vaikuttaa se, että Kennelliiton kurssien hinta on edullinen. 40 euroa sisältää neljä opetuskertaa. Rotuyhdistys Labradorinnoutajakerho järjestää omia pentukursseja pari kymppiä kalliimmalla. Myös yksityiset toimijat antavat koulutusta koiranpennuille, mutta kurssin hinta kipuaa usein yli sataan euroon. Tosin opetuskertojakin on usein enemmän kuin neljä.

Armi ei vielä sitä tiedä, mutta tämä pentukurssi on lähtölaukaus sen pitkälle koulutusputkelle. Se menee seuraavaksi tottelevaisuuskoulutukseen ja siitä jonkin harrastuksen pariin.

Moi, moi, moi! Kuka olet? Mä olen Armi. © Sanna Puhto/Otavamedia

Mitä se tarkaan ottaen alkaa harrastaa, jää nähtäväksi. Jos Armilta kysytään, sen kutsumusammatti olisi tiskaaja tai siivooja. Kun koira ei palkkatöihin pääse, Armille kävisi hyvin näiden teemojen parista löytyvä harrastus. Sillä on intohimoinen suhde likaisiin astioihin ja siivousvälineisiin.

Mutta ei mennä asioiden edelle.

Nyt meillä on vasta edessä ensimmäinen päivä esikoulua.

Helsingin Malminkartanon Sirkuskentälle on saapunut jo muutama koirakko, kun kaarramme paikalle.

Kohtelias koira nuuskii kuonon lisäksi myös pyllyn. © Sanna Puhto/Otavamedia

Voi sitä riemun määrää, kun Armi hoksaa pääsevänsä tervehtimään muita pentuja. Se on päällekäyvän innokas ja on ensi töikseen jyrätä ikätoverinsa, nelikuisen parsonrussellinterrierin, kumoon.

Vähän rauhoituttuaan se ottaa kontaktia hallitummin. Se painaa päänsä matalaksi, oikein nöyränä, samalla kun pyrkii nuuskimaan toisen kuonoa. Häntä vispaa propellina.

Niin kuin missä tahansa koululuokassa, tässäkin on koolla hyvin erilaisia luonteita, ujoja ja rohkeita.

Yksi kurssilaisista, valkoisenpaimenkoiran pentu, pysyttelee hiukan syrjemmällä. Se on sosiaalistumassa. Se on tähän mennessä tavannut vain perheensä toista koiraa ja opettelee nyt sietämään tuntemattomien koirien läsnäoloa. Näin aluksi se haukkuu ja murisee paljon.

Mitä sitten, jos vähän kaivoin maata. Eikö nyt ole välitunti? © Sanna Puhto/Otavamedia

Kouluttaja Katri Soini antaa meille ihmisille ensimmäiseksi tehtäväksi rauhoittaa oma koira niin, että siihen saa kontaktin, vaikka vieressä onkin kiinnostavia kavereita.

Vähitellen oppilaat rauhoittuvat ja pystyvät keskittymään. Meitä on ohjeistettu ottamaan tunnille mukaan runsaasti koiran lempiherkkuja. Tämä luokka olisi varmasti kenen tahansa lapsen mieleen, sillä täällä saa pienimmästäkin onnistumisesta herkkupalkinnon. Mahtaa täällä nyt leijua pentuja inspiroiva tuoksumaailma, kun ihmisten taskuista huokuu makkara, kanan ja ties minkä makupalan aromi.

Ensimäinen koulupäivä on oikeastaan tuon kontaktinottotehtävän variointia.

Seuraavaksi harjoittelemme sitä, että pentu pääsee tervehtimään kaveria, mutta tulee omistajan luo, kun tämä kutsuu.

”Koittakaa saada pentu vastaamaan puheluunne”, Soini havainnollistaa.

Iskän otteessa. © Sanna Puhto/Otavamedia

Osuva vertaus. Alakouluainoina kuopus mykisti puhelimensa, koska ”opettaja käski”, eikä laittanut ääniä päälle koulun jälkeenkään, koska ”ei muistanut”. Niinpä hän ei vastannut puheluihini iltapäivällä. Mykistetty puhelin loi ihanan vapauden katveen pojan elämään.

Armi ei ole mykistänyt puhelintaan. Se tulee luo, kun sitä kutsuu.

Mutta aika pian se ja luokkakaverit väsähtävät.

Pienten keskittymiskyky ei kanna vielä tätä pidempiin harjoituksiin.

Valkoisenpaimenkoiran pentu kehittyi huimasti yhdessä tunnissa. © Sanna Puhto/Otavamedia

Ehkä eniten tunnin aikana edistyi se sosiaalistumaan tullut valkoisenpaimenkoiran pentu, joka aluksi murisi ja haukkui. Se on nyt rauhottunut niin, että tulee itse ottamaan kontaktia Armiin. Kohta nämä kaksi jo ottavat erän leikkipainia.

Pidin ensimmäisessä koulupäivässä siitä, että siihen ei tungettu liikaa suorituksia. Koko tilanne sinänsä on jo pennuille suoritus. Niinpä osa kurssin etukäteen ilmoitetusta melko kunnianhimoisesta sisällöstä jää kotona opeteltavaksi.

Kotiläksyksi tulivat aktivointiharjoitukset, joissa pentu saadaan herkkupalan toivossa hyppäämään jalan yli, ryömimään sen ali, pyörimään, istumaan, menemään maahan.

Täällä oli niin kivaa! Tullaan pian uudestaan! © Sanna Puhto/Otavamedia

Itse asiassa kaikki mitä tunnilla opittiin tuli kotiläksyksi eli arkeen jalkautettavaksi.

Armi kyllä oppi tunnilla uuden tempun: menemään maahan. Tai ehkä kyse on siitä, että me opimme opettamaan sitä tavalla, jonka se voi ymmärtää.

Illalla oivallan ehkä sen oleellisimman asian pentukurssista. Se on kurssi meille ihmisille. Me olemme siellä oppimassa asioita, jotta opimme koiriemme hyviksi kouluttajiksi.

Armi koulussa vain viettämässä kivaa aikaa, herkuttelemassa ja tapaamassa kavereita.

X