Huonon open tunnilla

Jaa kaverilleTilaa Seura

Koirakoulussa ei tarvinnut käydä montakaan viikkoa, kun vastaan tuli huono opettaja.

Armi harjoittelee myös kotona paikoilleen jäämistä. © Sanna Puhto/Otavamedia

Omalla parikymmentä vuotta kestäneellä koulutaipaleellani törmäsin vain yhteen opettajaan, jonka työkalupakkiin kuului oppilaiden nöyryyttäminen. Opettajia koulutetaan syystäkin pitkään.

Armi kävi neljän kuukauden ikäisenä Kennelliiton järjestämän pentujen tottelevaisuuskoulun. Se oli kivaa ja pentujen tarpeet huomioon ottavaa koulutusta. Hihaan jäi monta hyvää oivallusta ja toimintatapaa.

Viisikuisena Armin koulutus jatkui erään yhdistyksen järjestämällä jatkokurssilla. En mainitse yhdistyksen tai opettajan nimeä, koska haluan puhua ilmiöstä, en henkilöstä. Sanotaan häntä vaikkapa Susannaksi, vaikka se ei ole hänen oikea nimensä.

Kurssi oli suunnattu 5-7 kuukauden ikäisille pennuille, joilla on takana ensimmäinen perustottelevaisuuskoulutus. Muita vaatimuksia ei kurssille ollut. Juuri passeli meille siis.

Melkein asennossa. © Sanna Puhto/Otavamedia

Ensimmäisellä tunnilla ilmeni, että kaikki muut olivat olleet juuri Susannan peruskurssilla.

Se näkyi.

Susannan tunnilla koiran asennoilta vaadittiin agilitymaista tarkkuutta. Kun koira käsketään vierelle, se tulee istumaan aina vasemmalle, lähes kiinni ihmisen reiteen. Koiran rintalinja ei saa tulla ihmisen ohi eikä myöskään jäädä taakse. Koiran takapuolen pitää niin ikään olla suorassa eikä miten sattuu.

Hups. Paikka! © Sanna Puhto/Otavamedia

Tässä oli meillä säätämistä, kuten kuvista näkyy. Susanna opasti vaihe vaiheelta, miten tämä sotilaallisen tarkka asento saadaan tapahtumaan. Sen opetteleminen oli hauskaa, koska tuloksia syntyi heti.

Opettaja ei kuitenkaan onnistunut peittämään närkästystään siitä, että jotkut oppilaat – eli me – eivät osanneet jo valmiiksi asioita, joita kurssilla opetettiin.

Räikeimmin se näkyi paikalleenjäämisharjoituksessa. Siinä koira jää odottamaan, kun omistaja kääntää sille selkänsä ja kävelee poispäin. Toisin kuin  luokkakaverit, Armi lähti mukaan heti, kun otti ensimmäisen askeleen pois sen luota.

Sen sijaan, että Susanna olisi opettanut vaihe vaiheelta, miten koira saadaan jäämään paikoilleen, hän teki jotain ihan muuta.

Nyt keskitytään, Armi! © Sanna Puhto/Otavamedia

Hän päätti nöyryyttää meitä, jotka emme osanneet.

Hän improvisoi meille luoksetuloharjoituksen, jota saimme yksin harjoitella muiden edessä.

Susanna piteli Armia hihnasta kiinni ja käski minun liikkua pomppien ja mölyten loitommalle. Ilvehtimisen tarkoitus oli houkutella koira luokseni.

Tuottamani möly ei kuitenkaan Susannalle riittänyt, hän halusi lisää. Armille se olisi riittänyt, se tempoi taluttimessa luokseni, mutta Susanna ei päästänyt ennen kuin pompin ja möykkään häntä tyydyttävällä tavalla.

”Älä ole noin suomalaisen jäykkä! Hulluttele vähän!”

Kaikki muut koirakot seisoivat edelleen rivissä ja katselevat. Ohikulkijoita oli paljon.

Sappeni kiehui.

Kun sama toistui seuraavallakin tunnilla, sain tarpeekseni.

Olen nimittäin tavannut tämän opettajatyypin ennenkin, autokoulussa.

Kun koulu on ohi, voi olla kuin ellun kanat. © Sanna Puhto/Otavamedia

Ajoin kortin aikuisena. Olin maksanut maltaita jo aika monesta lisäajotunnista, kun aloin hahmottaa, että se mitä tunnilla tapahtui, ei johtunut minun ajamisestani vaan opettajan käytöksestä.

Aivan kuten Susanna, autokoulunopettajakaan ei voinut peittää syvältä kumpuavaa ärtymystään siitä, että en osannut jo valmiiksi sitä mitä olin opettelemassa. Tämä opettajatyyppi ei kestä keskeneräisyyttä, jota oppiminen jo lähtökohtaisesti on, vaan ahdistuu tai turhautuu siitä ja purkaa ahdistuksensa oppilaaseen.

Opettaja huusi ja tiuski, kun tein virheen. Kerta kerralta minun oli hankalampi keskittyä liikenteen seuraamiseen ja auton hallintaan, kun keskityin pelkäämään seuraavaa virhettäni ja sitä seuraavaa huutoa.

Opettaja sabotoi oppimistani.

Lopulta sain sanottua, että haluan toisen opettajan. Kerroin, että hänen opetustyylinsä saa minut lähinnä pelkäämään enkä pysty oppimaan, ja se tulee minulle liian kalliiksi. Opettaja ei ymmärtänyt ollenkaan, mistä puhuin. Olin kuulemma vasta kolmas oppilas, joka haluaa vaihtaa hänet.

Uusi opettaja oli rauhallinen. Hän huomautti tavallisella äänellä niistä virheistäni, joita en itse hoksannut. Hän rekisteröi myös edistymisen. Parin hänen kanssaan ajetun tunnin jälkeen läpäisin insinööriajon ensiyrittämällä.

Ajokortti tuli kuitenkin tavallista kalliimmaksi ensimmäisen opettajan opetustyylin takia. Pidän niitä oppirahoina.

Oppiminen on raskasta. © Sanna Puhto/Otavamedia

Niistä oli nytkin hyötyä.

Susannan kyydissä viivyimme vain kaksi tuntia. Ensimmäisen oppitunnin jälkeen ajatus oli: jos se on samanlaista seuraavalla kerralla, emme jatka. Se oli.

Otin yhteyttä yhdistykseen ja kerroin, miksi haluamme lopettaa. Yhdistyksessä ymmärrettiin tilanne ja tarjottiin mahdollisuutta vaihtaa toiselle kurssille.

Siellä oli ohjaajana parikymppinen opettaja, joka kesti keskeneräisyyttä ja osasi auttaa oivaltamaan. Me ja kaikki muutkin kurssilaiset saimme kokea oppimisen ilon.

Huonosta opetuksesta kannattaa avata suu. Se nimittäin oikeasti estää oppimista. Ja enemmän: se vie ilon.

X