Vaara rantahiekassa
Olemme olleet tällä rannalla usein, mutta vasta tänään huomaamme, että koirat ovat vain sattumalta välttäneet vaaran. Hiekan seasta löytyy jotain ikävää.
Armin elämän huippuhetkiä ovat luontoretket koirakavereiden kanssa. Se on varvikoissa ja sammalmättäillä loikkiessaan niin onnellinen, että pakkohan se on viedä metsään mahdollisimman usein.
Armin myötä metsässä samoilusta on tullut minunkin elämäni huippuhetkiä.
Metsässä liikkuminen on hauskaa, mutta se on myös tutkitusti terveellistä: havupuiden erittämät eteeriset öljyt parantavat immuunijärjestelmää jo vartissa. Ilman Armia en kuitenkaan kävisi tässä terveyskylvyssä monta kertaa viikossa vaan ehkä vain pari kertaa syksyssä sienessä.
Jo pelkkä koiran kanssa eläminen laskee verenpainetta ja poistaa stressiä. Eikä siinä vielä kaikki: koira myös pidentää ihmisen elämää.
Armi ja sen mukanaan tuoma elämäntapa ovat siis paras terveysvakuutukseni. Koiran hankkimisesta pitäisi melkein saada kela-korvausta tai verohelpotusta.
Näissä tunnelmissa ei osaa olla varuillaan luonnossa.
Ainakin Helsingin Laajasalon Tahvonlahdenniemi on aina sokaissut kauneudellaan niin, että ei ole tullut mieleenkään, että rantahietikolla piilisi vaara.
Se siellä kuitenkin piilee.
Tänään olemme ulkoilemassa Armin ja sen Ruusa-siskon sekä parhaan ystävän Mayan kanssa. Koirat juoksentelevat rannalla ja noutavat keppejä vedestä. Hyinen sää ei vie labradorinnoutajien uimaintoa.
Sitten Ruusan äidin Mariian silmät osuvat johonkin.
Naula! Hiekassa on ruosteinen naula.
Yhtäkkiä näemme toisenkin naulan. Sitten kolmannen.
Seuraavaksi löytyy ruuvi, heti perään ruostunut kulmarauta.
Hiekan ja pikkukivien seasta paljastuu kymmenittäin ruostuneita nauloja, piikkejä, muttereita ja mitä lie.
Onko meri huuhtonut tänne kaiken tämän romun? Vai onko joku varta vasten tuonut metalliromua tänne ruostumaan? Kenties ostoskärryt? Tai grillin?
Ihmiset kyllä hylkäävät uuneja ja sohvakalustoja metsään. Miksi eivät dumppaisi jätettä myös rantaan. Silti tuntuu kummalliselta, että joku olisi vaivautunut kantamaan rojua metsän läpi tälle rannalle.
Ruostuneen romun mysteeri ei tunnu saavan järkevää selitystä. Mutta sitten Mayan äiti Tuula huomaa, että siinä mistä romua löytyy, on hiekan seassa myös hiilen murusia.
Joku on varmasti polttanut nuotiossa jätepuuta, josta tämä romu on peräisin.
Silti tämä on outoa. Jätepuuta on täytynyt polttaa valtavat määrät, sillä lyhyessä ajassa keräämme mukana olevat koirien kakkapussit täyteen metallia. Vien läjän kotiin ja punnitsen: 2,2 kiloa.
Laitan ruostenauloista merkinnän Paw Map -appiin. Se on ilmainen sovellus, johon kuka vain voi merkitä maastosta löytyviä koirille vaaralisia esineitä. Sovelluksen idea on hieno, mutta se ei näytä olevan laajassa käytössä.
Tahvonlahdenniemi on Helsingin kaupungin aluetta, jolle koirat toivotetaan kyltein tervetulleiksi. Niinpä ilmoitan kaupungille löydöksestä ja toivon alueen puhdistusta. Toive kirjataan ylös.
En voi kuin ihmetellä tähänastista tuuriamme, kun yksikään koirista ei ole astunut nauloihin. Kuinkahan monelta onnettomuudelta välttyy tietämättään joka päivä?