Koirateini opettaa
Alun perin halusin koiran, koska lapsella oli teini-ikä. Hänet piti päästää itsenäistymään ja keksiä toinen hoivan kohde.
Koiran murrosikä alkaa 7-10 kk iässä. Ne testaavat rajojaan ja puolustavat itsenäisyyttään. © Sanna Puhto/Otavamedia
Armin tultua taloon teinikin alkoi ilmaantua entistä useammin suljetun ovensa takaa luoksemme.
Syksyn tullen lapsen murrosikä hellitti. Hänestä kuoriutui maailman ihanin lukiolainen, joka haluaa jakaa hämmästyttävän monipuolisesti ajatuksiaan meidän vanhempien kanssa. Ja häntä saa taas halata!
Hänen suustaan on viime aikoina kuulunut tällaisia lauseita: ”Oli tosi kivaa keskustella sun kanssa.” ”Nyt mä tarviin halin!”
Entinen ja nykyinen teini. © Sanna Puhto/Otavamedia
Jos joku olisi muutama kuukausi sitten sanonut, että tässä käy näin, olisin pitänyt Suomen talous-Nobelia todennäköisempänä.
Mutta samalla kun yksi teinimörökölli katosi, toinen asettui taloksi.
Armi on 8 kuukauden ikäinen ja sillä on murrosikä. Koirateini ei tosin ole mörökölli ollenkaan vaan aina hyvällä tuulella.
Mix mä en saa ite päättää? © Sanna Puhto/Otavamedia
Sillä ei vain enää ole korvia.
Se on pelkkää nenää ja täysin hajujen vietävissä.
Se on päättäväinen kuin sarvikuono ja vahva kuin härkä. Niskakin on kuin Bull Mentulalla.
Se on alkanut pelätä varjoja ja haukkuvia lajitovereita.
Sen hormonit hyrräävät. Tämä näkyy monella tavalla.
Ette tiedä, miten tylsää on, kun pitää totella. Koiranelämää! © Sanna Puhto/Otavamedia
Tuoksut kiihdyttävät sitä niin, että kuolajojot roikkuvat molemmista suupielistä jo lenkin alkuvaiheessa.
Minkä sille voi, että poikakoirat jättävät niin ihania hajuviestejä, että suu vettyy. Toisaalta voi olla, että Armi innostuu yhtä lailla narttujen jättämistä viesteistä.
Jospa Armi onkin sukupuolitettu väärin nartuksi? Se on paremminkin narttuoletettu. Me ihmiset emme voi tietää, miksi se itse kokee itsensä. Jos vaikka urokseksi. Se on nimittäin alkanut käyttäytyä urosmaisesti.
Nuuh nuuh nuuh nuuh. Nuuh nuuh. Nuuh. Hei! Täällä on JOTAIN! © Sanna Puhto/Otavamedia
Se on viime aikoina nylkyttänyt parasta ystävänsä narttu(oletettu) Mayaa.
Se on alkanut sutia takatassuillaan maata pissojensa päälle kuin uros. Todennäköisesti kyse on kuitenkin siitä, että sen nuoressa kehossa kiehuu sellainen hormonikeitto, että välillä kuohahtaa yli.
Kyllä porina vielä tasaantuu.
Armi on onnistunut opettamaan, miten teinin kanssa kannattaa kommunikoida.
Miksi, oi miksi, en ymmärtänyt tätä näin selkeästi, silloin kun ihmislapsemme olivat vasta tulossa murrosikään? Olisin jättänyt käskyttämisen vähemmälle ja panostanut pelkästään motivointiin.
Kun hihnan päässä on Bull Mentulan voimilla varustettu koira, sormet ovat vaarassa. © Sanna Puhto/Otavamedia
Miten Armi on tämän opettanut?
Lenkillä, näin:
Armi pysähtyy. Minä yritän jatkaa matkaa ja käsken: ”Mennään!” Armi jarruttaa kaikilla neljällä raajallaan. Vedän hihnasta. Jarrutus vain syvenee. Houkuttelen namilla. Armi tuskin vilkaisee herkkupalaa – ja pysyy hievahtamatta aloillaan.
Se vilkuilee uhmakkaasti alta kulmien.
Vaihdan taktiikkaa. Nostan äänen korkeutta pari oktaavia ja sävytän puheen innokkaaksi. Ikään kuin kohta tapahtuisi jotain todella jännää. Laitan saman innon myös elekieleen. Ikään kuin en pysyisi enää nahoissani.
Olen valmis päättämään omista asioistani! © Sanna Puhto/Otavamedia
”Mitä ihmettä tuolla näkyy? Mennään katsomaan! Siellä on jotain jännää!”
Armin coolius on tiesään ja se säntää eteenpäin. Liian lujaa, mutta nyt suunta on oikea.
Tämä ei taida olla oikea hetki palauttaa mieleen tolkun koiran hihnakäytöstä. Sen aika tulee sitten kun tämä hormonimyrsky ja kohta alkava juoksuaika ovat ohi.