Työpöytä on taas täynnä lehtipinoja. Mistä ihmeestä niitä siihen aina kertyy, vaikka luen minkä ennätän? Alan tehdä listaa. Minulle tulee näköjään neljätoista aikakauslehteä, yhteensä 310 numeroa vuodessa, ja siihen vielä päälle päivittäinen Hesari ja Tusari. Eipä kumma jos kasat kasvavat. Ikimetsät kaatuvat ryskyen ja söpöt pörröiset eläimet jäävät kodittomiksi, kun Eskon pitää saada aina vain lisää lehtiä.

Vaan kun ilmankaan ei voi olla. Lehtien levikit Suomessa luisuvat alaspäin, mutta ei meillä. Jostainhan minut täytyy saada selville, mitä uusia levyjä ostan, mitä mielenkiintoisia tieteis- ja fantasiaromaaneja maailmalla on tullut ulos, ja mitä kuuluu niin astronomiaan kuin muuhunkin tieteeseen ja tutkimukseen.

Skeptical Inquirer ja Skeptikko pitävät minut ajan tasalla huuhaan suhteen, raakaravinnosta mikrosirutuksiin ja enkeliparantajiin. Time-lehti kertoo maailman uutisten taustoja ja Suomen Kuivalehti kuivimmillaankin tarjoaa ainakin viikottaisen annoksen Kramppeja ja nyrjähdyksiä –sarjakuvaa.

En voi luopua yhdestäkään lehdestäni, itse asiassa tarvitsisin aivan ehdottomasti ainakin puoli tusinaa lisää. Ei tässä enää loputtomiin ole aikaa hankkia perussivistystä ja ylläpitää tietotasoa, itsensä viihdyttämisestä puhumattakaan. Ja miten on mahdollista, että minulle ei vieläkään tule Tekniikan Maailmaa?

Neljännes suomalaisista ei ole lukenut viime vuoden aikana yhtäkään kirjaa. Yksi kuudesta ei lue edes sanomalehtiä. Sitä porukkaa minä pelkään, en maahanmuuttajia tai katupartioita. Mistä he saavat tietonsa maailmasta? Televisiosta ja somestako? Ainakin netin keskustelupalstoja vilkaistessa on helppo uskoa, että siellä eivät lukumiehet ja naiset juuri jyllää.

Radio, televisio ja jopa nettikin ovat pieninä paloina ja huolella valikoituina ihan kivoja, mutta huonosti käy, jos vain niiden varaan yrittää rakentaa kuvaansa maailmasta.

”Internet onkin tärkeä uuden tiedon lähde, joka muuttaa ruokatottumuksia arvaamattoman nopeasti”, muuan yleisönosastokirjoittaja intoili lehdessäni viime viikolla. Totta varmaan onkin, kunhan ”tieto”-sanan tiputtaa pois lauseesta.

Laatukirjojen ja aikakauslehtien vahvuus on siinä, että niissä sana ei ole vapaa. Se on yleensä käynyt läpi monet tarkastukset ja puntaroinnit, ennen kuin on painetuksi päätynyt. Useimmiten kirjoittaja jopa tietää jotain siitä, mistä kirjoittaa, ja pystyy jakamaan perusteltua informaatiota pelkän oman mielipiteensä sijasta, syvempää oivallusta ja ymmärrystä pintaraapaisujen sijaan.

Aika mahtavaa, vai mitä?

hyvä juttu

Naiskortti

”Kyllä itseäni nyppisi, jos tulisin valituksi johonkin tehtävään siksi, että suurin ansioni olisi sukupuoleni”, kirjoitti nimetön keskustelija hs.fi-verkkosivuilla, kun Anna-Maja Henriksson valittiin RKP:n puheenjohtajaksi. Toinen muistutti, ettei mikään lasikatto edes rikkoutunut, koska muissa puolueissa on tai on ollut naisia puheenjohtajina.

Henrikssonia tuskin valittiin pelkän sukupuolensa perusteella 110-vuotiaan puolueen johtoon. Jos näin ajattelee, aliarvioi paitsi Henrikssonia itseään myös koko puoluetta. Henriksson oli ehdolla jo neljä vuotta sitten ja hävisi silloin Carl Haglundille äänin 106-144.

Ja toisekseen: vaikka muissa puolueissa naisia on ollut puheenjohtajina, kovinkin liberaalina ja tasa-arvoa kannattavana esiintyvässä RKP:ssa nainen ei ole tuolle paikalle päässyt. Nähtäväksi jää, miten Henriksson pestinsä hoitooa.

Mutta kaikesta huolimatta kyllä nyt hajosi hiukan isompikin katto kuin pelkästään Strömsön lasiveranta (kuten yksi anonyymi keskustelija verkossa irvaili).

Kaarina Palletvuori

huono juttu

Höpsö homma

Länsimetron viivästyminen on tunaroinnin mestaruutta. Metron piti aloittaa liikennöinti Helsingin ja Espoon välillä elokuussa, mutta Länsimetro Oy ilmoittikin, että ei onnistu, koska on ilmennyt turvallisuusongelmia. Nyt kukaan ei tiedä, koska metro alkaa kulkea.

Koska Länsimetro Oy panttasi tietoa, Helsingin seudun liikenne (HSL) on ehtinyt järjestellä bussiliikennettä siinä uskossa, että elokuussa metro on valmis. Kesän lopussa tilanne on se, että metroa ei ole, ja nykyiset bussilinjat loppuvat silti.

Tällaisista höpsöistä jutuista kuulee yleensä ulkomailta, mutta nyt se on totta Suomessakin.

Ulla Janhonen