Näin lopetin tupakoinnin — apuna yllättävän yksinkertainen keino
Tällä viikolla tulee täyteen kaksi vuotta siitä, kun lopetin tupakanpolton.
Sitä ennen olin polttanut keskimäärin askin päivässä noin viidentoista vuoden ajan. Tosin jos tarkkoja ollaan, poltin sätkätupakkaa, jota siis myydään pusseissa eikä askeissa.
No kuitenkin, röökiä siis kului aika paljon. Aamukahvin kanssa, aamupäiväkahvin kanssa, lounaan jälkeen ja niin edelleen. Päivän pari viimeistä savuketta kärysi vielä juuri ennen nukkumaanmenoa. Jos illanviettoon kuului alkoholia, kului tupakkaa kaksin verroin.
Ja kaksi vuotta sitten minä lopetin tupakoinnin kuin seinään.
Ei nikotiinipurkkaa tai –laastareita, eikä pillereitä, kapseleita tai sähkötupakkaa.
Moni tuttu on kysellyt, että kuinka sinä tuon teit, oli varmaan vaikea temppu.
Mutta ei se ollut vaikeaa.
Näin minä sen tein: lakkasin laittamasta tupakoita suuhuni ja sytyttämästä niitä.
Ei mitään sen kummempaa. Oikeastaan ei tarvinnut siis tehdä mitään. Päinvastoin: sen kun lakkasi tekemästä jotakin.
No, myönnettäköön, että tämä tietysti vaatii motivaatiota. Minun motivaationi oli nainen.
Eräänä iltana tapasin tulevan tyttöystäväni, ja koska hän ei tupakoinut, en minäkään tavatessamme kehdannut kääriä sätkiä. Tavoistani poiketen sinnittelin siis ilman savuja koko illan.
Sitten näimme toisen ja kolmannenkin kerran, enkä edelleenkään tupakoinut hänen seurassaan. Sen jälkeen aloimme tavata niin usein, että päätin lopettaa tupakoinnin kokonaan. Ja niin minä tein. Päätin lopettaa, koska ajatus tupakoivana haisulina tupakoimattoman rinnalla tuntui jotenkin nololta.
Kaksi vuotta on kulunut, ja usein tekee vielä mieli polttaa. Aijai, kylläpä maistuisi pari itse käärittyä sätkää ison mustan aamukahvin kanssa. Näen tupakoinnista uniakin. Niissä minä vedän körssiä oikein olan takaa.
Mutta todellisuudessa ei rööki enää pala, koska noudatan tuota yksinkertaista neuvoa. Lakkasin laittamasta tupakoita suuhuni ja sytyttämästä niitä.