Mitä Teemu Selänteelle on tapahtunut?

Jaa kaverilleTilaa Seura

Olettekin varmaan huomanneet, että toisin kuin suurin osa muista ammattilaisurheilijoista, ex-jääkiekkoilija Teemu Selänne ei ole kadonnut tai pyrkinyt katoamaan julkisuudesta.

Jääkiekkoilijana prestiisitason tähdeksi noussut Selänne tienasi rakastamaansa asiaa tehden yli 76 miljoonaa dollaria, eikä hänen nyt 46-vuotiaana kiekkoeläkeläisenä tarvitse enää koskaan tehdä palkkatyötä.

Ja se on ihan oikein, hän ansaitsee jokaisen pennin.

Se myös omalta osaltaan tarkoittaa, että Teemu Selänne on henkilö, jota mikään ei todellisuudessa uhkaa. Hän kuuluu erittäin etuoikeutettujen ihmisten joukkoon, ja media on aina käsitellyt häntä silkkihansikkain.

Mutta nyt sosiaalisessa mediassa on alkanut kuulua soraääniä, jotka Selänne kokee hyökkäyksiksi itseään vastaan.

Tästä ei kuitenkaan ole kyse.

Kyse on siitä, että ennen maaleja sylkeneestä ja kivasti maitoa ja sipsejä mainostaneesta Selänteestä kuoriutui uransa jälkeen perusamerikkalainen konservatiivinen republikaani.

Kyse on siitä, että rikas, komea, menestynyt miljonääri sanoo julkisuudessa, että ”hyville ihmisille tapahtuu hyviä asioita”.

Kyse on julkisuuden henkilön yhteiskunnallisten mielipiteiden arvostelusta, joka tosin viimeisimmässä käänteessä kääntyi myös Selänteen arvostelukyvyn ja huumorintajun kritiikiksi.

Asemansa kautta Teemu Selänne on mielipidevaikuttaja.

Kesällä 2015 Selänne alkoi ottaa kantaa yhteiskunnallisiin asioihin. Ensimmäisenä listalla olivat toisen NHL-ammattilaisen, Leo Komarovin saamat ylinopeussakot.

Selänteen mielestä Komarovin tuloihin suhteutetut sakot, reilut 36 000 euroa, olivat täysin ylimitoitetut. Jos rikkaan pitää maksaa euromääräisesti enemmän sakkoja, tulisiko maitolitrankin olla rikkaalle kalliimpi, kuului Selänteen logiikka. Hän kuulutti apuun apulaisoikeusasiamiestä ja poliitikkoja.

Vuonna 2016 Selänne muun muassa tviittasi Eurooppaan tuleviin pakolaisiin liittyen, että näiden ”hyysääminen” tulisi lopettaa. Samassa yhteydessä hän vaati kovempia rangaistuksia raiskaajille ja kertoi julkisuudessa, että hänen tuttavansa alaikäinen tytär olisi joutunut turvapaikanhakijoiden raiskaamaksi.

Kun Ylen silloinen ajankohtaistoimituksen esimies Jussi Eronen analyysissaan kyseenalaisti Selänteen tarinan kertomalla, ettei Selänteen kuvailemaa tapausta ole ilmoitettu poliisille, ei Selänteen edustaja halunnut kommentoida asiaa. Selännekin palasi asiaan vain haukkumalla mediaa.

Joulukuussa 2016 Selänne kertoi Apu-lehdelle, että Yhdysvaltain presidentinvaaleissa Trump oli se ”parempi vaihtoehto”. Selänne sanoi olevansa Trumpin kanssa samoilla linjoilla talouspolitiikassa. Selänne sanoi, että Trumpin voiton myötä kulutus lisääntyy, ja hän tarkoitti sen olevan hyvä asia. Selänne myös kertoi useiden kavereidensa äänestäneen Trumpia, mikä tietysti onkin ihan luontevaa, koska suurituloisille luvattiin roimat veronalennukset.

Tammikuussa 2017 imitaatio- ja komediasisältöä nettiin tuottava Broljekset-kaksikko teki muutamien minuuttien mittaisen Selänne-parodiavideon.

Pian videon ilmestymisen jälkeen Selänteen ”asioiden hoitaja” Ari Lehto kertoi ”Selänteen tiimin” vaatineen videon poistamista oikeusjutun uhalla. Muutaman päivän miettimisen jälkeen Broljekset suostuivat vaatimukseen.

Minusta poistettu video oli hauska. Ei siksi, että videossa tehtiin kummallista ja keksittyä pilaa Selänteen vaimon ja lapsien lähtemisestä, vaan siksi, että tekijät olivat tavoittaneet Selänteen persoonalliset puhemaneerit täydellisesti. Siitähän imitaatiossa on aina ollut kyse.

Video oli hauska, koska sen ytimessä ei oikeastaan ollut Teemu Selänteen perheen lähteminen, vaan todella sosiaalisena kaverina tunnetun Selänteen yksin jääminen.

Mutta videon merkityksellisyyden aivan uusille kierroksille nosti kuitenkin Selänteen hermostuminen. Hän ei ole tottunut siihen, että julkisuuden henkilöistä ja etenkin yhteiskunnallisista kommentaattoreista tehdään monesti rajuakin pilaa.

Hän ei osannut nauraa itselleen. Hän halusi rajoittaa koomikoiden ilmaisunvapautta ja sitä, kuinka Teemu Selänteestä voidaan julkisuudessa puhua.

Ja vastaus vielä kirjoituksen otsikkoon: Teemu Selänteelle ei ole ”tapahtunut” mitään. Hän on varmaan aina ajatellut yhteiskunnasta ja elämästä näin. Aiemmin hänellä ei vain ollut aikaa eikä kanavia tykitellä menemään julkisuuteen näkemyksiään.

Taivas varjele, mitä sieltä vielä tulee?

Jaa kaverilleTilaa Seura

Yhteistyössä

Kommentointi

En näe noita keltaisia tekstejä valkoisella pohjalla

Joo tuo keltanen väri on ärsyttävä. Pitää ”maalata”, että näkee lukea 😀

Käynti optikolla auttaa!

Huumori on vaikea laji. Itse kuulun ihmisiin joiden mielestä julkkiksen perheasiat kuuluvat julkisuuden ulkopuolelle. Näin ollen perheen hajoamisella naureskelu tuntuu mauttomalta. Myönnän, että en ehtinyt nähdä kyseistä videota mutta kaikki info mitä olen siitä saanut ei anna siitä hyvää kuvaa. Perheen menettämisellä naureskelu on muutenkin aiheena arka. Toisaalta uskon että nyt on vain arvioitu väärin. Julkkiksille nauretaan jatkuvasti eikä siinä ole mitään uutta, mutta jätetään perheet julkisuuden ulkopuolelle.

Hän ei osannut nauraa itselleen. Hän halusi rajoittaa koomikoiden ilmaisunvapautta
———————–
Vaikuttaa siltä että kirjoittaja ei kykene ajattelemaan – mitä Selänteen lapsille tämä ”valtavan hauskan” videon seurauksena tapahtuu. He ovat täysin syyttömiä ja saavat maksaa tämän esimerkikis koulukiusaamisella tai häpeällä isänsä puolesta – koska video ei koskaan poistu webistä.
Kehotan kirjoittajaa menemään empatikurssille lasten tuntemusten suhteen.
Mauton teksti ja ajattelematon. Itse Selänteestä viis mutta collateral damage on liian suuri.

Jenkeissä kouluaan käyvät Selänteen lapset ovat varmasti todella kiusattuja tapauksen johdosta

Jaa Teemu ei sitten saisi ottaa kantaa, mutta kaikenmaailman dosentit, ”tutkijat”, wanna-beet saa olla äänessä?

Kiitos Seura!!!
Olen täysin samaa mieltä!!! Olen ollut Teemun suuri fani. Kirjakin löytyy, mutta nyt alkaa olemaan mitta täynnä. Joka saakelin tuutista tämä jätkä tulee ulos mielipiteineen. Taitaa olla melko riippuvainen julkisuudesta ja senkin pitäisi olla hänen sanelemaa. Äänestäisin turhamaisimmaksi julkkikseksi, koska isossa mittakaavassa odotin enemmän. Kiitos muistutuksesta! Nyt poistan kaikki tykkäykset ja estän vielä sivut, koska voin pahoin ? Suoraan sanoen, kusi on noussut päähän?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

X