Siipensä murtanut maakotka vapautettiin lentoon puolen vuoden levon jälkeen

Ääni on hirveä. Kimeä, korvia raastava rääyntä. Taukoja säestää teräkseltä kalskahtava kalina, joka syntyy, kun maakotkan kynnet lukkiutuvat vastakkain.

Se on ilmiselvä peto.

Heinolan lintutarhan hoitaja Olli Vuori lähestyy lintua viiltosuojamateriaalista tehdyt hanskat käsissään. Kotkan huuto yltyy.

Kotka tuotiin Heinolan lintuhoitolaan siipivaurion vuoksi lokakuun lopussa. Viiden kuukauden toipilasajan jälkeen sillä on mahdollisuus päästä vapauteen, jos eläinlääkäri toteaa vamman parantuneen riittävästi lentotestiä varten.

Sitä vaistoillaan elävä lintu ei tiedä. Se näkee Ollissa vain vihollisen, jota vastaan on puolustauduttava.

Häkissä ei ole tilaa lentää vihollista pakoon. Nurkkaan ahdistettu kotka heittäytyy selälleen.

Se ei merkitse antautumista. Päinvastoin. Selällään se pystyy taistelemaan parhaiten. Se haroo varpaillaan eteenpäin päästäkseen iskemään julmat kyntensä Olliin.

Kotkan nelivarpaiset jalat ovat lähes yhtä suuret kuin aikuisen ihmisen kädet sormet levitettyinä. Takimmainen varvas käyrine kynsineen on lähes viiden sentin pituinen. Sillä voi lävistää miehen kämmenen.

Olli liikkuu rauhallisen varmasti. Hän nappaa kiinni linnun jaloista, sulkee ne toiseen nyrkkiinsä ja pitää toisella kädellään siipiä aloillaan.

Lintu on hävinnyt ensimmäisen erän. Se vaikenee ja alistuu odottamaan, mitä seuraavaksi tapahtuu.

Kokemattomuus kostautui

Maakotka tavattiin hyppelemässä pellolla Kajaanin Koutaniemellä 15. lokakuuta. Se ei kyennyt lentämään karkuun, joten se saatiin kiinni juoksemalla.

Linnun värityksestä pääteltiin, että se on kevään 2014 poikasia. Nuoren linnun pyrstössä on musta kärki- vyö ja valkea tyvi. Valkoisen määrä vähenee iän myötä ja häviää ensimmäisten elinvuosien jälkeen kokonaan.

Vähäinen elämänkokemus lienee syynä sen loukkaantumiseen.

”Kaikki on sille uutta. Se vasta opetteli saalistamaan ja todennäköisesti siinä touhussa törmäsi siipensä johonkin. Valtaosa nuorista petolinnuista kuolee ensimmäisenä talvenaan”, Olli Vuori tietää.

Loukkaantuneena kotkalla olisi ollut edessään kurja kuolema. Lentokyvyttömänä se olisi joko kuollut nälkään, koska ei olisi pystynyt saalistamaan, tai päätynyt heikkokuntoiseksi nälkiintyneenä korppien hengiltä nokkimaksi.

Aluksi kotka oli biologi ja lintuharrastaja Vesa Hyyryläisen hoivissa Paltamossa. Hän myös rengasti sen. Heinolan lintutarhalle se tuotiin 30. lokakuuta.

Seuraavana päivänä otettu röntgenkuva näytti, että yksi kotkan oikean siiven luista, ulnaluu oli poikki.

”Onneksi katkenneen luun päät olivat lähes kohdakkain ja päiden yhteen luutuminen oli jo alkanut. Sen vuoksi lintua ei tarvinnut operoida”, Olli kertaa.

Linnun siivessä on vierekkäin kaksi luuta. Ulna on niistä ulompi ja paksumpi. Ehjänä säilynyt radiusluu piti siiven kasassa, joten siipeä ei tarvinnut edes lastoittaa.

”Jos linnun siipi lastoitetaan, sen lihakset surkastuvat.”

Kotkan hoidoksi riitti loiseläinten häätölääkitys ja hyvä ruoka.

Maakotkan pääravintoa Suomessa ovat jänikset ja riekot sekä muut metsäkanalinnut. Se saalistaa myös kettuja, lampaita, kurkia sekä poronhoitoalueilla heikkoja ja kuolleita poronvasoja.

Heinolassa sille tarjoiltiin Ollin tienpenkoilta keräämiä, auton alle jääneitä oravan- ja rusakonraatoja sekä muuta liharuokaa, kuten porsaan sydämiä.

Lintu painoi hoitolaan tullessaan 4 850 grammaa. Jo kuukaudessa paino nousi yli viiden kilon.

”Loppuaikana ruoka-annoksia pienennettiin, koska häkissä se ei kuluttanut energiaa.”

Tullessaan kotka ei kyennyt lentämään. Luutumisen edistyessä se alkoi käyttää siipiään, mutta tila ei riittänyt sen testaamiseen, kykeneekö se todella lentämään.

Menohalut kasvavat

Pahvilaatikko on nähnyt parhaat päivänsä. Sen seinämiin on iskenyt nokkansa ja kyntensä moni lintu.

Olli Vuori tuuppaa kotkan laatikkoon. Aikailematta hän asettelee laatikon kannen repsottavia liepeitä toistensa lomaan niin, ettei linnulle jää tilaa työntyä ulos. Ilmastointiteippi paikkaa suurimmat raot.

”Tämä oli tullessaan rauhallinen kaveri. Talven taittuessa valoisuus on lisääntynyt ja sen myötä linnun menohalut ovat kasvaneet.”

Muutaman räpistelyn jälkeen lintu tyyntyy laatikon pohjalle. Se ei tuhlaa voimiaan turhaan.

”Isot linnut ymmärtävät voimansa ja arvonsa. Kiinni otettuina ne alistuvat käsittelyihin. Ne tajuavat, ettei turha rimpuilu kannata. Sen sijaan esimerkiksi viirupöllö ja kanahaukka ovat koko ajan vihaisia ja yrittävät käydä kimppuun.”

Kotka pysyttelee vaiti, kun Olli kantaa sen laatikossa pakettiautoon. Matkaa Heinolan eläinlääkäriasemalle on muutama sata metriä.

Eläinlääkärin vastaanotolla temuaminen alkaa uudelleen, kun laatikon kantta raotetaan.

Kotka on huomattavasti helpompi työntää laatikkoon kuin ottaa sieltä pois. Kantta ei voi avata kokonaan, vaan linnun jalkoja joutuu hamuamaan umpimähkään pienestä raosta.

”Perhana!”

Lähes kyynärvarteen ulottuvat hanskat eivät suojaa riittävästi. Kotka onnistuu nokkaisemaan muutaman sinelmän Ollin käsivarteen ennen kuin mies saa sen jaloista otteen.

Heltiääkö lentolupa?

Olli asettaa kotkan selälleen röntgenpöydälle. Toisella kädellä hän pitää sen jalkoja aloillaan, toisella vetää ylleen lyijyliiviä ja -kauluria. Kotkan kuvauksessa jonkun on pidettävä sitä paikallaan.

Kotka makaa hievahtamatta, kun Olli levittää sen siiven.

Siiven mitta on 61,5 senttiä. Maakotka on Suomen suurimpia lintuja. Aukaistuna aikuisen kotkan siipiväli on yleensä yli kaksi metriä.

Se ei pyristele edes, kun eläinlääkäri Tuomo Tuuli tunnustelee käsin siiven vauriokohtaa.

Linnun katse porautuu herkeämättä Ollin silmiin.

”Tämä katse ei ole hellittelyä”, Olli huomauttaa.

Linnulle hän on vihollinen numero yksi. Viisi kuukautta ihmisten hoidossa eivät ole sitä kesyttäneet.

”Olemme lintujen kanssa tekemisissä mahdollisimman vähän. Niille annetaan ruoka, ja häkki siivotaan. Vanha lintu ei kesyynny, vaikka olisi hoidossa pitkäänkin, mutta nuorten tilanne on toinen.”

Kesyyntyessään lintu menettää kykynsä selviytyä luonnossa.

Mikä on tämän linnun diagnoosi? Pääseekö se kokeilemaan lentokykyään?

”Vauriokohdassa on edelleen rako, mutta uskon, että se pärjää”, toteaa Tuomo Tuuli.

Lentolupa on siis myönnetty.

Matka alkaa

Lintu joutuu vielä kerran laatikkoon ja auton kyytiin.

Koska kyseessä on nuori yksilö, se voidaan vapauttaa missä tahansa. Sillä ei ole vielä omaa reviiriä tai puolisoa odottamassa. Kotka alkaa pesiä vasta 5–6-vuotiaana, sen jälkeen se on paikkauskollinen.

Voiko tämä yksilö jäädä Heinolaan?

”Heinola on kiva kaupunki, mutta ei se tänne jää. Aikansa näitä seutuja kierreltyään se suuntaa todennäköisesti Pohjois-Suomeen, missä on laajoja, yhtenäisiä metsiä”, arvelee Olli Vuori.

Hän ajaa viitisen kilometrin matkan kaupungin keskustan ulkopuolelle metsäaukion laitaan. Matkaa lähimpiin puihin on sata metriä joka suunnassa. Jos kotka ei kykene lentämään kunnolla, Olli saa sen parhaassa tapauksessa juoksemalla kiinni ja takaisin hoitoon.

”Jos se pääsee puuhun, sitä ei saa sieltä pois enää millään.”

Kotka voi elää yli 20-vuotiaaksi. Koska lintu on rengastettu, sen liikkeistä saadaan ehkä tietoa tulevaisuudessa.

Satelliittiseurantaa Olli ei pidä tarpeellisena.

”Kotkista tiedetään jo paljon, joten lajitutkimuksen vuoksi se olisi turhaa. Tämä kaveri on jo kokenut niin kovia, ettei sen tarvitse lentää laatikko selässään.”

Elämä edessä

Lintu kirkuu jälleen vastalauseitaan, kun Olli ottaa sen laatikosta. Vastauksena metsästä kuuluu palokärjen huuto. Se lentää kuivuneen puun latvaan tarkkailemaan reviirilleen ilmestynyttä tulokasta. Petolinnun tunnistaessaan palokärki katoaa metsään.

Olli pitää linnun jalkoja tiukassa otteessa sen ruumiin takapuolella.

”Otetta ei saa irrottaa, mutta ranteella pitää joustaa. Kotkalla on valtava voima. Jos se saa siipensä auki, se voi katkaista omat jalkansa rimpuillessaan.”

Samalla hänen on varottava, ettei lintu ylety nokkaisemaan kasvoja. Hän pitää etäisyyttä nokkaan toisestakin syystä:

”Raadonsyöjien hengitys ei koskaan haise hyvälle.”

Yleensä lintu vapautetaan vastatuuleen, jotta se saa heti ilmaa siipiensä alle. Olli odottaa hetken, tuntuuko virettä. Ei.

Yksi. Kaksi. Kolme.

Hän heittää linnun kevyesti ilmaan.

Kotka avaa siipensä ja räpyttää. Se liukuu heinänkorsia viistäen joitain metrejä. Sitten se kohoaa. Se lentää.

Sadan metrin päässä se istahtaa aukean toisella laidalla olevan kuivan kuusen oksalle.

”Se tarkkailee, missä on ja mitä pitää tehdä. Puolen vuoden vankeuden jälkeen kaikki on sille uutta.”

Linnulla on siis hyvät mahdollisuudet pärjätä?

”Se on ollut puoli vuotta lentämättä, mutta siivet vahvistuvat pian vapaudessa. Ruokaa on metsissä saatavilla koko ajan yhä enemmän. Sillä on hyvät lähtökohdat edessä olevaan elämään.”

Maakotka levittää siipensä ja heittäytyy tuuleen.

Ollin kasvoilla karehtii hymy:

”Tämä on työni paras puoli. Saada joku kuntoon ja lähettää matkaan. So long.”