Teksti:
Kalle Lähde

Pohjalle. Äärimmäiseen alennustilaan, sinne ihminen vajoaa alkoholisminsa kanssa. Kun tauti on puhjennut se etenee kuin juna, ilman jarruja. Ei auta vaikka olisi tahdonvoimaa ja yrittäisi kohtuullistaa juomistaan.

Ei auta. Juominen on lopetettava kokonaan. Tauti ei katoa mutta sen eteneminen pysähtyy. Henki säilyy ja juoppo saa elämänsä takaisin. Kyky vastatata tekemisistään palautuu. Tyhmyys loppuu.

Tämä on varsin yksinkertaista filosofiaa. Monimutkaisempaa on pohtia miksi osa alkoholisteista jatkaa juomista saavutettuaan oman pohjansa?

Niin kutsuttu oma pohja on se tila, jossa saavutettua olosuhdetta ei voi enää selittää millään tekosyyllä. Juoppo ymmärtää pakkomielteisen juomisen olevan syynä työpaikan, ajokortin ja pidätyskyvyn menettämiseen. Henkilökohtaisen pohjan löytyminen ei kaikilla alkoholisteilla merkitse edellä lueteltujen asioiden tapahtumista.

Jollekin oma pohja tulee vastaan esimerkiksi ensimmäisessä rokulipäivässä, karmea havahtuminen siihen, ettei pääse maanantaina töihin koska sunnuntainakin tuli juotua. Tällainen ihminen on kuin sveitsiläinen kello, pienikin roska koneistossa saa aikaan korjausliikkeen. Venäläiseksi kelloksi voisi sanoa alkoholistia joka on menettänyt kaiken muun paitsi kykynsä juoda viinaa. Koneistossa on kiviä ja paskaa, se käy aivan omaa aikaansa muusta maailmasta piittaamatta. Ryskyy ja paukahtelee mutta kelloseppää ei kuulemma tarvita. Kaikki on paremmin kuin hyvin.

Totuus asian tilasta on karannut kauas. Ei auta älykkyys eikä oppiarvo. Juoppo liukuu avun ulottumattomiin vakuutellen ympärille seisoville kellosepille käyvänsä juuri sitä aikaa mitä tällä aikavyöhykkeellä kuuluukin käydä.

Aiheuttaako kuoleman lopulta kyllästyminen? Alkoholisti kyllästyy toistelemaan lausetta ”kyllä mä tästä itse kato ryhdistäydyn”.

Vääriä kohtaloita on liikaa. Hyviä kohtaloita on tarjolla, miksi niihin on niin vaikea tarttua?

 

X