Tältä näyttää Roskaaja, ihanaa!

Tämä on ilon päivä. Olen nähnyt Roskaajan.

Koko ikäni olen ihmetellyt, kuka on se tyyppi, joka roskaa katujen varret ja metsäpolut ja puistot ja kaikki muut paikat paitsi ehkä oman autonsa. (Koska siellä olevat roskat Roskaaja tietysti heittää ikkunasta ulos.)

Viimein näin hänet. Roskaaja käveli edelläni, veteli viimeiset mehut mansikka-tripistä ja viskasi tyhjän pillimehupurkin maahan. Se melkein osui minuun. Matkaa lähimmälle roskikselle olisi ollut kaksikymmentä metriä.

Olin innoissani. Koskaan ennen en ollut nähnyt Roskaajaa näin itse teossa.

Vielä onnellisemmaksi tulin, kun huomasin, että Roskaaja ei ollutkaan nuori tyttö tai poika. Roskaajalla näytti olevan ikää kolmisenkymmentä vuotta. Hän oli siis aikamies.

Roskaaja oli pukeutunut trendikkäästi. Mustan takin alta pilkisti tyylikäs mustaraidallinen huppari. Päässä oli musta pipo. Jalassa lenkkarit.

Seurasin Roskaajaa asemalle. Hän tuli samaan junaan kanssani.

Roskaaja oli itse asiassa aika hyvännäköinen. Näytti vähän virolaiselta. Aloin elätellä toivoa, että Roskaaja olisi virolainen. Ehkä hänessä virtaisi jopa venäläistä verta. Siinä tapauksessa Roskaaja olisi syntynyt ei hopealusikka vaan roska suussa. Hän olisi vähän kuin viaton.

Roskaaja alkoi naputella kulahtaneeseen peruspuhelimeensa tekstareita painonäppäimillä. Puhelimessa ei ollut älyn väläystäkään, mikä mielestäni sopi hyvin Roskaajalle.

Tekstareiden jälkeen Roskaaja otti penkiltä Metro-lehden ja alkoi lukea artikkelia, joka kertoi ruplan syöksystä. Sen luettuaan hän viskasi lehden takaisin penkille. Hänen täytyi varmasti pinnistellä, ettei olisi heittänyt sitä lattialle.

Roskaaja jäi junasta Keravalla. Asemalla Roskaaja soitti puhelimellaan.

”Mis oot?” Roskaaja sanoi luuriin selvällä suomen kielellä. Ei ollut aksenttia, ei.

Oliko tämä iloinen asia?

Oli se. Kai.

Roskaaja tallustaa pitkin Pasilan asemasiltaa. Kuva: Miia Saari.