Ystävyys menee Ylen jälkiviisailla salakuvauksesta ilmoittamisen edelle

Miia Saari
Blogit Suomen positiivisin 13.3.2017 11:23

Ylen Jälkiviisaat eli Matti Apunen, Heidi Sabanadesan ja Jussi Heikelä keskustelivat perjantaina tästä Axl Smithin salakuvausjupakasta.

Matti Apunen heitti ohjelman lopussa ilmaan ”omantunnon kysymyksen” ja kysyi muilta jälkiviisailta, olisivatko he soittaneet poliisille siinä tilanteessa, missä Kasmir oli.

Heidi Sabanadesan puisteli kiivaasti päätään ja sanoi: Kyllä ne ystävyyden lojaliteettikysymykset painaisivat siinä enemmän.

Myös Jussi Heikelän elekielestä saattoi päätellä, ettei hänkään olisi soittanut ja Apunen esitti kysymyksen siihen sävyyn, että katselija oletti myös hänen olevan Sabanadesanin kanssa samaa mieltä asiasta.
Valitettavasti aika loppui kesken, sillä olisi ollut kiinnostavaa kuulla vähän enemmänkin heidän kannastaan asiaan.
Heidi Sabanadesan on varmasti ihan mahtava ystävä ystävilleen, ei epäilystäkään. Ystävien kannalta se on hyvä juttu, muiden kannalta vähemmän hyvä.
 Mutta mitenköhän Heidi mahtaisi suhtautua puhelimeensa saamaansa ystävänsä salaa kuvaamaan seksivideoon siinä tapauksessa, että kuvauksen uhrina olisi hänen lähisukulaisensa?
 Oma lapsi? Kummilapsi? Naapurin lapsi?

Painaisiko niissäkin asioissa lojaliteettikysymykset ystävää kohtaan enemmän?

Minä uskallan väittää, että jos Heidi Sabanadesan saisi puhelimeensa salaa kuvattua yhdyntäkuvaa, jonka olisi kuvannut hänen ystävänsä ja jossa uhrina olisi hänelle läheinen ja tuttu ihminen, hän painuisi kertomaan asiasta poliisille.

On tietysti toki täysin mahdollista, ettei hän menisi.

Että kyllä ne ystävyyden lojaliteettikysykset painaisivat siinäkin tapauksessa enemmän.

Mikä on tämän tarinan tarkoitus?

Muistuttaa siitä, että tuntematonkin rikoksen uhri on aina jonkun lapsi, kummilapsi tai naapuri.

Ja pohtia, että jos aikuiset eivät kerro eteenpäin näkemästään pahasta ja jopa rikoksesta, tuntui se sitten kuinka epämiellyttävältä tahansa, kuinka voimme vaatia sitä lapsilta tai nuorilta?

Sanommeko lapsille, että ilmoita aina, jos näet jotain pahaa, mutta älä ihmeessä, jos tekijä on kaverisi.

Emmehän me aikuisetkaan sentään kavereitamme käräytä.

 

Keskustelu

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Näitä luetaan juuri nyt