Isoäidin painajainen - Tytär vie pienet lapsensa epämääräisiin oloihin, lastensuojelu ei auta

Asunnossa haisi. Sinne olivat jääneet roskapussit, pesemättömät astiat ja jääkaappiin ruoat. Kissojen pissalaatikot lemusivat vessassa, ja sängyt olivat petaamatta. Marjatta, 57, seisoi tyttärensä vuokra-asunnossa Helsingissä, ja häntä alkoi itkettää. Tytär Eeva, 31, oli lähtenyt kaksi kuukautta aikaisemmin toiselle puolelle Suomea, pikkukaupunkiin. Hän oli ottanut mukaansa kaksi lastaan ja vain repullisen tavaroita.

Sotkuinen kaupungin vuokra-asunto oli täynnä tavaraa, lastenvaatteita, leluja, mutta nyt se piti tyhjentää, koska vuokrasopimus umpeutui. Eeva ei ollut tehnyt elettäkään pelastaakseen omia tai lastensa tavaroita.

Marjatta haki asunnosta autokuormallisen vaatteita ja muita lapsille tärkeitä tavaroita. Huonekalut ja astiat vuokranantaja veisi kaatopaikalle.

Marjatta oli huolestunut tyttärestään, mutta eniten hän kantoi huolta tyttären lapsista, 11-vuotiaasta Kristasta ja seitsemänvuotiaasta, lievästi kehitysvammaisesta Meeristä.

Eeva oli vienyt lapset satojen kilometrien päähän vieraaseen kaupunkiin eikä halunnut olla tekemisissä sukulaistensa tai ystäviensä kanssa.

Hän ei ollut kertonut lähdöstään edes lasten isälle, vaikka heillä on yhteishuoltajuus. Isä oli tavannut lapsia viikoittain elokuvissa tai kauppakeskuksissa, mutta ei muuten ole ollut paljon lasten elämässä.

Romanssi ja muutto

Painajainen alkoi lokakuussa. Eeva soitti äidilleen ja kertoi, että hän oli pari päivää aikaisemmin tavannut netissä ihanan Raakelin, joka asui pikkukaupungissa kaukana Helsingistä. Raakel tulisi viikonloppuna käymään.

Viikonloppu meni niin hyvin, että maanantaina Eeva ilmoitti lähtevänsä käymään lasten kanssa Raakelin kotona. Eeva oli ilmoittanut lasten kouluihin, että he pitävät loman.

Saman viikon perjantaina Eeva julkaisi Facebookissa kiihkeän suutelukuvan itsestään ja Raakelista. Pariskunta oli rekisteröinyt suhteensa. Todistajina olivat olleet Eevan lapset. Raakel iloitsi, että vihdoinkin hän on saanut perheen, ja Eeva ilmoitti äidilleen, ettei enää palaa Helsinkiin.

Marjatta alkoi ottaa selvää Raakelista ja kauhistui. Tämä on työtön, korvaushoidossa oleva narkomaani, jolla on takanaan väkivaltaa ja rikoksia.

Marjatta istui lamaantuneena tietokoneensa ääressä ja tuijotti suutelevaa naisparia.

Juuri nyt kaiken piti olla niin hyvin. Eeva oli löytänyt oman alansa ja aloittanut kaksi kuukautta aikaisemmin ammatillisen koulutuksen, vihdoinkin. Esikoinen Krista menestyi koulussa. Ja mikä parasta, Meeri viihtyi nollaluokalla ja sai puheterapiaa.

© Vesa Tyni

Vastuut rempallaan

Eevan elämä oli ollut vuoristorataa 15-vuotiaasta lähtien. Hänellä on vakavia, kroonisia sairauksia, joihin on liittynyt masennusjaksoja.

Eeva lopetti lukion kesken, kun alkoi odottaa Kristaa, ja muutti Kristan isän kanssa yhteen. Sitten tuli ero, kunnes Eeva muutti takaisin yhteen miehensä kanssa ja syntyi Meeri.

Sitten jälleen tuli ero, ja Eeva tajusi rakastavansa naisia. Hän löysi uuden kumppanin, yritti olla välillä töissä ja välillä käydä ammattikoulua. Taas uudelleen ero kumppanista, ja elämä meni sekaisin.

Marjatta on nykyisen miehensä kanssa monissa kriisitilanteessa hoitanut pitkiä aikoja tyttärentyttäriään, ja nämä ovat viettäneet normaalioloissakin heillä viikonloppuja ja lomia.

Marjatta olisi nytkin valmis ottamaan lapset luokseen joksikin aikaa, sillä hän on nähnyt, ettei Eeva pysty selviytymään arjessa, ellei hänellä ole läheisten tukea. Eeva ei esimerkiksi osaa hoitaa raha-asioitaan, ulosottokirjeet seuraavat häntä kaikkialle.

Tyypillistä Eevalle oli myös kissojen hylkääminen. Lähdettyään pikkukaupunkiin hän oli sopinut ystävänsä kanssa, että tämä ruokkisi kissat.

Kun Eevaa ei tullut takaisin, ystävä teki ilmoituksen eläinsuojelurikkomuksesta.

Lastensuojelu ei reagoi

Marjatalla ei ollut muuta keinoa kuin tehdä lastensuojeluilmoitus. Hän soitti marraskuun alussa lastensuojeluviranomaisille pikkukaupunkiin, mutta siellä ei voitu tehdä mitään, koska lapset olivat kirjoilla Helsingissä. Uusi soitto Helsinkiin, josta sanottiin, että soita pikkukaupunkiin. Marjatta ei muista, kuinka monta puhelua hän soitti ennen kuin pääsi oikeaan paikkaan.

Saatuaan pikkukaupungista vihdoinkin lastensuojeluviranomaisen kiinni, hän kysyi, voiko hän tehdä lastensuojeluilmoituksen puhelimessa. Ensin sanottiin kyllä, mutta heti perään kehotettiinkin soittamaan Helsinkiin. Sitten taas soitto Helsinkiin, jossa hän teki lastensuojeluilmoituksen, mutta epäselväksi jäi, kuka hoitaa asiaa.

Marjatta ei ollut ainoa, joka teki lapsista lastensuojeluilmoituksen. Lapsista on nyt tehty useita lastensuojeluilmoituksia, sillä sukulaiset ja ystävät ovat huolissaan.

Marjatan mukaan Eeva on kuitenkin sosiaalisesti niin valloittava, että pystyy vakuuttamaan lastensuojeluviranomaiset.

Ahdistus kasvaa

Pikkukaupungissa Eeva, Raakel ja lapset asuivat Raakelin tukiasunnossa, joka oli narkomaaneille tarkoitettu kaksio ja sijaitsi 20 kilometrin päässä kaupungin keskustasta. Asunnossa oli keittiö, makuuhuone ja olohuone, jonka lattialla lapset nukkuivat.

Raakelin tukihenkilö oli tehnyt kotikäynnin ja todennut, että Eeva lapsineen pystyi asumaan tukiasunnossa.

Voiko tukihenkilö, jonka tehtävänä on tukea Raakelin päihteettömyyttä, tehdä päätöksen myös siitä, että asunto on lapsille hyvä?

Marjatta kysyi asiaa lastensuojelun vastuuhenkilöltä ja sai vastaukseksi muminaa. Marjatta kiivastui ja tiuskaisi, että pitääkö hänen tehdä rikosilmoitus Raakelista ennen kuin mitään tapahtuu. Virkailija vastasi, ettei tarvitse uhkailla ja ettei pidä soitella, ellei ole uusia huolia.

Marjatasta tuntui entistä pahemmalta. Miksi kukaan viranomainen ei halunnut kuunnella häntä? Siksikö, että hän oli vain isoäiti?

Lapset pubissa

Marjatta seurasi tyttärensä elämää Facebookissa. Perjantai-iltana joulukuun alussa kello 19.30 hän huomasi, että Eeva ja Raakel olivat pubissa. Missä olivat lapset?

Marjatta lähetti Eevalle kännykkäviestin, johon tämä vastasi, että hänen mielestään hänen tyttärensä voivat olla viikonloppuisin mukana pubissa ennen kello 22:ta. Marjattaa kylmäsi. Sitä paitsi Kristan kuukautiset olivat alkaneet, hänestä oli tulossa nainen. Pubi ei ollut oikea paikka lapsille.

Myös lasten isä alkoi huolestua lapsista. Hän kuuli lastensa muutosta pikkukaupunkiin kavereiltaan joulukuun alussa.

Isä soitti pikkukaupungin lastensuojeluviranomaisille ja ihmetteli, miksi he eivät olleet olleet häneen yhteydessä. Viranomaisilla oli ollut käsitys, että isä tiesi lasten tilanteesta.

© Vesa Tyni

Yö putkassa

Marjatta soitti säännöllisesti Meerille ja Kristalle. Krista oli aloittanut koulun ja viihtyi siellä, mutta puhelimessa hän kuulosti usein surulliselta. Lastensuojeluviranomaisille hän oli kuitenkin kertonut, että hän pitää Raakelista ja tulee tämän kanssa hyvin toimeen, vaikka alussa olikin itkettänyt, kun joutui muuttamaan pois Helsingistä.

Kun Marjatta puhui puhelimessa Meerin kanssa, hän kuuli, että tytön puhe oli taantunut. Meeri vietti päivänsä katselemalla televisiota, enimmäkseen yksikseen. Päivää rytmittivät Raakelin käynnit taksilla korvaushoidossa, josta hän sai päivittäisen subutexinsä ja tapasi tukihenkilöään.

Marjatan huoli kasvoi entisestään, kun hän kuuli, että Raakel ja Eeva olivat viettäneet viikonloppuna yön putkassa. Raakel oli varastanut auton, lähtenyt ajelulle Eevan kanssa ja ajanut ojaan. Kummatkin olivat humalassa, Raakel puhalsi 1.5 ja Eeva 0.7 promillea. Huumetesti paljasti, että Raakel oli ottanut amfetamiinia. Lisäksi Raakel oli varastanut autonomistajan lompakon ja matkapuhelimen.

Lastensuojelu sanoo, ettei lapsilla kuitenkaan ollut hätää, viikonloppuna heitä oli ollut katsomassa Raakelin tuttu, joka oli selvin päin. Nopeita toimenpiteitä ei siis tarvittu.

Lasten isä haluaisi tavata lapsiaan ainakin joka toinen viikonloppu, mutta ongelmana ovat pitkät matkat. Hän ei pysty maksamaan matkojaan pikkukaupunkiin. Isä kävikin lastenvalvojalla, joka laati esityksen lasten tapaamisesta. Seuraavan kerran isän tapaamisoikeutta käsitellään huhtikuussa.

Kuka on läheinen?

Sosiaalineuvos Marjo Malja sosiaali- ja terveysministeriöstä ei voi ottaa kantaa yksittäisiin tapauksiin, mutta sanoo, että vastuu lapsen hyvinvoinnista on ensisijaisesti tämän vanhemmilla ja muilla huoltajilla.

”Lapsella on lähtökohtaisesti oikeus elää vanhempiensa kanssa, jos hänellä on hyvä ja turvallista olla heidän kanssaan. Viranomaiset voivat puuttua perheen elämään vain siinä määrin kuin se on tarpeellista ja välttämätöntä lapsen suojelemiseksi.”

Kaikissa asioissa pyritään toimimaan mahdollisimman hyvässä yhteistyössä lapsen läheisten kanssa.

”Lastensuojelussa pitää käydä läpi, ketkä kaikki ovat lapselle läheisiä henkilöitä ja voivat tukea lasta ja hänen perhettään.”

Eevankin tapauksessa sosiaaliviranomaiset ovat kyllä kysyneet lapsilta, keiden sukulaisten kanssa he ovat yhteyksissä, ja lapset ovat kertoneet, että Marjatta-isoäiti soittaa joka päivä. Marjattaan ei kukaan kuitenkaan ole ottanut yhteyttä, vaikka hän omasta mielestään kuuluu läheisverkostoon.

Lastensuojelun keskusliiton toiminnanjohtaja Hanna Heinonen sanoo, että isovanhemmilla ei tosiaankaan ole sellaisia oikeuksia kuin toivoisi olevan.

”Isovanhemmat ovat usein lapsenlapsille niitä tärkeimpiä ihmisiä, läheisiä sukulaisia.”

Heinosen mukaan yksi suuri ongelma on se, että lastensuojelu ei omaa yhtenäisiä toimintakäytäntöjä, vaan ne vaihtelevat kunnittain.

”Suomessa ei ole riittävän yhtenäisiä, valtakunnallisia toimintatapoja. Meillä on laki, joka ohjaa, mutta kunnat noudattavat sitä käytännössä eri tavalla. Se onkin ollut suurin haaste lastensuojelussa viime vuosina.”

Milloin on huomenna?

Marjattaa lohduttaa nyt tieto, että perhe on juuri muuttanut pikkukaupungin keskustaan, ja lapset saivat yhteisen oman huoneen. Krista joutui vaihtamaan koulua, ja Meeri aloitti esikoulun, vaikka kuuluisi nollaluokalle.

Marjatta soittaa joka päivä lapsille, ja joka päivä hän on huolissaan. Tytär ei halua, että Marjatta tulisi vierailulle, ja Facebookistakin hän on sulkenut äitinsä pois. Marjatta ei tiedä, koska hän voisi seuraavan kerran tavata tyttärentyttäriään. Yhtenä päivänä nuorempi lapsista, Meeri, lopetti puhelun ja sanoi: ”Nähdään huomenna!”

Marjatta niin toivoo, että se olisi totta.

Marjatan, Eevan, Kristan, Meerin ja Raakelin nimet on muutettu.

Lue myös:

Lastensuojelun asiakasmäärät kasvussa – Miksi ongelmat kasautuvat samoille perheille?