Karkkitehtailijan uskomaton suoritus: Vesa Hurmeen Candywell käynnistyi palon jälkeen puolessa vuodessa

Kuka on kuollut?

Se on ensimmäinen ajatus, joka lävistää karkkitehtailija Vesa Hurmeen unen puoli seitsemän aikaan aamulla marraskuussa 2016.

Joku seisoo talon ulko-ovella ja jyskyttää sitä ankarasti.

Hurme rientää avaamaan oven. Siellä seisoo Anne-vaimon veli, vapaapalokuntalainen.

Hänen suustaan Hurme sen kuulee.

Tehdas palaa.

Hurme huomaa, että hänen suunsa on rutikuiva.

Hän menee keittiöön ja laskee lasiin vettä. Nostaa lasin huulilleen ja juo.

Vaimo itkee vierellä.

Tehtaalle on turha kiirehtiä, vaimon veli vakuuttaa. Palokunta on paikalla, eikä kukaan muu voi tehdä mitään. Eikä saa.

Hurmeelta tarvitaan ainoastaan tieto, onko tehtaassa sisällä ihmisiä ja kaasupulloja.

Ei, tehtaassa ei ole ketään, ei ainakaan pitäisi olla.

Candywellin makeistehtaalla Kivijärvellä työskentelee Vesa ja Anne Hurmeen lisäksi heidän kaksi poikaansa, 33-vuotias Sami ja 26-vuotias Joonas, mutta heidän työvuoronsa ei ole vielä alkanut.

Hurmeen kuusilapsinen uusperhe menetti yhdeksän vuotta sitten yhden pojistaan väkivallan uhrina.

Nyt kukaan ei ole kuollut. Lapset ovat turvassa. Millään muulla ei juuri tällä hetkellä ole väliä.

Hurme laittaa kahvin tippumaan. Kutsuu vaimon veljenkin pöytään.

Istutaan tässä porukalla hetki. Juodaan kahvit, lähtökahvit.

Ja katsotaan vasta sen jälkeen, minne lähdetään. Mihin tämä tie vie.

Ollaan valmiiksi viisaita

Perheyrityksen täystuho ei ollut koskaan edes käynyt Vesa Hurmeen mielessä. Koko perheen uurastuksen palkinto on tässä: irtokarkkeja matkalla tukkuun.

Hurmeen isän äidin isä, leipuri Wilhelm Huhtamäki, aloitti karamellien valmistuksen vuonna 1890 Lapualla, ja siitä lähtien suvussa on aina joku valmistanut työkseen makeisia.

Huhtamäki valmisti keittokaramelleja, mutta siirtyi puristekarkkien tekijäksi heti kohta, kun tablettikoneet keksittiin.

Hurmeen isän isä, Huhtamäen tyttären aviomies, jatkoi perinnettä. Kuten Hurmeen isä, piparminttu- pastillimies. Ja myös tämän kaksi veljeä.

Toisella heistä, Heikillä, oli Haapamäellä makeistehdas, jonka päätuote oli Keuruun lakritsi. Siellä teini-ikäinen Hurme vihittiin kesätöissä alan saloihin.

Hurme ei kuitenkaan ajatellut jatkavansa suvun perinteitä. Hän kävi lukion ja kauppaopiston ja suunnitteli myyntiedustajan töistä uraa itselleen.

Mutta kun Aku-setä soitti ja tarjosi töitä vastaperustamassaan karkkitehtaassa Kivijärvellä, Hurme vastasi myöntävästi.

Tehtaalle palkattiin myös Anne-niminen nainen, neljän pienen lapsen yksinhuoltaja.

Vesasta ja Annesta tuli pian pari, ja Vesasta kerralla suurperheen isä. Yhteisiä lapsia syntyi vielä kaksi.

Kolmen työvuoden jälkeen heidän oli istuttava alas.

Akun tehdas oli mennyt konkurssiin.

Kumpikin oli vailla töitä.

Annetaan ahdistuksen tulla

Marraskuun aamu on sysimusta. Sitä valaisevat valtavat liekit, jotka nousevat 900 neliöisestä teollisuushallista. Kymmenet palomiehet yrittävät sammuttaa paloa, turhaan. Katto on jo romahtanut.

Hurme seisoo parkkipaikalla ja näkee elämäntyönsä tuhoutuvan. Samalla puhelin soi, taukoamatta.

Onko teillä suunnitelmia tulevasta, toimittajat kyselevät. Ei, Hurme ei tiedä tulevasta. Ei ole tietoa uudesta hallista, kun tuo entinenkin on yhä täydessä tulessa.

Hurme ei tässä mielentilassa pysty palauttamaan mieleensä tarkasti edes sitä, millainen vakuutus tehtaalla on.

Toimistokin on vain kasa tuhkaa. Siellä olivat firman asiakirjat, vakuutuspaperit ja tietokone. Ja tietokoneella oli yrityksen kahden kuukauden kirjanpito.

Siitä ei ole varmuuskopiota.

Ahdistavat ajatukset alkavat vyöryä Hurmeen mieleen.

Oliko tämä tässä, vai voiko tästä jotenkin jatkaa? Mistä aloittaa, kun jäljellä ei ole mitään?

Muuta kuin mustaa.

Kasvatetaan kestävyyttä

Jatketaan Aku-sedän työtä, omissa nimissä.

Näin Hurme päätti kahden muun osakkaan kanssa vuonna 1991, kun sedän tehtaalla sammuivat valot.

Uusi yritys osti sedän koneet ja jatkoi makeisten tekoa samoissa tiloissa. Yhteistyökumppaniksi tuli yritys, joka myi heidän koko tuotantonsa eteenpäin.

Yhden myyntikanavan varassa yrittäminen on riski. Se realisoitui kolmen vuoden kuluttua. Kun karkit välittänyt yritys meni konkurssiin, karkkitehdas meni perässä.

Pelastus löytyi kuitenkin omalta kylältä. Paikallinen yrittäjä osti konkurssipesän ja vuokrasi tilat uudelle yritykselle.

Jo samana vuonna syntyi Candywell, josta Hurmeen perhe omistaa yli puolet.

Alku oli vaikeaa, mutta lopulta Candywellistä kasvoi yritys, joka valmisti 150 000 kiloa irtokarkkeja vuodessa. Hittituotteeksi nousi Ruosteiset autot -salmiakkimakeinen. Viidennes tuotannosta myytiin ulkomaille.

Vesa ja Anne Hurme nauttivat työntäyteisestä elämästään kauniin Kivijärven rannalla, kasvattivat lapsensa aikuisiksi ja pystyivät työllistämään omat poikansakin.

Elämä oli vakaata ja toimeentulo turvattu.

Kunnes oveen koputettiin.

Ostetaan ensin läppäri

Saarijärvellä myydään kannettavia tietokoneita. Sinne Hurme suuntaa paloa seuraavana päivänä. Se olkoon alku.

Vakuutusyhtiö on lähettänyt sähköpostilla tiedot yrityksen vakuutuksista, ja Hurme alkaa kahlata tiedostoja läpi uudella koneellaan.

Mitä pidemmälle Hurme lukee, sitä paremmalta hänestä tuntuu. Keskeytysvakuutus korvaisi kaikille työntekijöille puolen vuoden palkan.

Yritys saattaisi selvitä, mutta paperisota olisi melkoinen. Se ahdistaa Hurmetta jo etukäteen. Kirjanpidon palaminen tekee siitä vielä työläämpää.

Palon syttymissyykin on yhä epäselvä. Mitä ihmettä tehtaalla oikein tapahtui?

Hurmeen korviin kantautuu huhuja, joissa hän olisi itse sytyttänyt palon.

Niitä hän ei kuitenkaan jää murehtimaan, ne jopa naurattavat häntä. Eikä hänellä ole edes aikaa murehtimiseen. Hän on päättänyt pistää pystyyn uuden tehtaan. Eläkeikä on 52-vuotiaalle liian kaukana.

Hurmeella on hoppu. Pian hänen karkkinsa loppuvat kaupoista, mutta ostoastiat eivät jäisi tyhjiksi. Ne täytetään heti muiden makeisilla.

Tuotannon olisi pakko käynnistyä nopeasti uudelleen, muuten vuosien työllä saavutetut markkinapaikat menetetään.

Sitten hankitaan halli

Seuraavaksi tarvitaan tehdas.

Kivijärven kunta lupaa lainoja anteeksi, jos tehdas jää paikkakunnalle. Hurme kiittää ja alkaa etsiä hallia kotikulmiltaan. Hän löytää sellaisen, entisen mattokutomon. Ostaa sen.

Alkaa ankara remontointi. Puoliso on kätevä käsistään ja huhkii hallilla vuorotta.

Myös Hurmeella on hiki otsalla. Hänen on hankittava tehtaaseen koneet, eikä niitä saa Suomesta.

Kaikki uudemmat koneet tuhoutuivat palossa täydellisesti, mutta muutamat vanhat pysyivät kasassa. Pojat ovat jo alkaneet purkaa niitä. He puhdistavat ja hiekkapuhaltavat jokaisen osan ja valmistavat uusia osia tuhoutuneiden tilalle.

Viiden kuukauden uurastuksen jälkeen kolme konetta on toimintakunnossa.

Mutta se ei riitä. Koneita on saatava lisää, eikä käytettyjä ole markkinoilla.

Länsimaissa myytävät uudet koneet ovat niin kalliita, että Vesa Hurmeelle jää vain yksi vaihtoehto.

On ryhdyttävä kaupantekoon kiinalaisten kanssa.

Luotetaan kiinalaiseen

Mr. Cheenillä on Kiinassa tablettikonetehdas, 160 alaista ja työmoraali vailla vertaa. Ihan sama mihin aikaan vuorokaudesta Vesa Hurme lähettää Cheenille sähköpostia, vastaus tulee välittömästi.

Sadat sähköpostit singahtelevat Kivijärven ja Kiinan välillä, ja Hurme alkaa sääliä Cheeniä, joka ei näytä nukkuvan koskaan.

Hän alkaa vastailla Cheenin posteihin vain silloin, kun Kiinassa on päivä. Ja tilaa tältä useita koneita. Niiden pitäisi saapua Kivijärvelle heinäkuun lopulla.

Parasta olisi, sillä Hurme maksoi ne jo.

Mutta uusi tehdas pyörii jo. Tosin vain kolmenkymmenen prosentin teholla, niillä kolmella koneella.

Jos hyvin käy, Hurme saa vallattua markkinansa takaisin. Vielä se ei ole varmaa.

Palon syykin on selvinnyt. Sen aiheutti seinän sisällä haurastunut pääjohtimen liitos. Vian olisi havainnut vain lämpökameralla. Jatkossa Hurme käyttää sitä. Ja varmuuskopioi kirjanpitonsa.

Hurme on myös päättänyt, että tästä kaikesta on seurattava jotain parempaa. Ja isompaa. Myös häntä tukeneelle kunnalle.

Hän on päättänyt lähteä karkinteossa uusille urille. Se tietää työtä entistä useammalle. Vielä asiasta ei voi kertoa, sillä sopimukset ovat kesken. Mutta perästä kuuluu.

Ihan vielä Vesa Hurme ei uskalla nostaa maljaa.

Ehkä sitten heinäkuun lopulla, kun ne Cheenin koneet saapuvat.

Jos sitä silloin.